27.03.2013
Itä-Suomen yliopisto (UEF) on uudistamassa tutkintosääntöään. Uusi tutkintosääntö tulee määrittämään opiskelijan oikeuksiin ja velvollisuuksiin liittyviä asioita, kuten tentteihin ilmoittautumista, tenttien arvosteluaikoja ja uusintatenttejä.
Tällä hetkellä voimassa oleva tutkintosääntö luotiin vuonna 2009, ennen kuin uuden yhdistetyn yliopiston käytännöt olivat olemassa. Tutkintosääntö päivitetään nyt vastaamaan nykyisiä käytäntöjä. Tutkintosääntöön liittyviä asioita käsitellään parasta aikaa useassa yliopiston työryhmässä. Lisäksi tutkintosäännön sisällöistä on tehty lausuntokierros tiedekuntiin. Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan (ISYY) edustajat ovat mukana yliopiston työryhmissä ja tutkintosäännön valmistelussa.
Tuleviin tutkintoihin opintopisterajat
Tutkintosääntöön ollaan kirjaamassa uutena asiana opintopisterajat tuleviin tutkintoihin. Tämä tarkoittaa sitä, että tutkintoon voi saada vain rajatun määrän opintopisteitä, ja rajan ylittäviä opintopisteitä ei kirjata tutkintotodistukseen. Opintopisterajat eivät tule koskemaan jo aloittaneita opiskelijoita, vaan syksyllä 2014 ja sen jälkeen aloittavia opiskelijoita. Vanhat opiskelijat voivat siirtyä uuden säännön piiriin niin halutessaan.
Pisterajojen lopullista suuruutta ei ole vielä päätetty, mutta suurimmassa osassa maisterin tutkinnoista raja tulee olemaan noin 330 opintopistettä. Esimerkiksi aineenopettajan, psykologin, lääkärin ja hammaslääkärin tutkinnoissa raja on kuitenkin korkeampi.
Opinto-oikeuteen ei ole tulossa rajauksia. Opiskelijoilla on edelleen oikeus opiskella 5+2 vuotta maisterintutkintoa (poikkeuksena psykologian, lääketieteen ja hammaslääketieteen tutkinnot), eikä opiskelijaa voi pakottaa ottamaan tutkintoaan ulos ilman hänen nimenomaista pyyntöään. Kun opintopistemäärä on täynnä, opintoja ei kuitenkaan kirjata tutkintoon.
Sivuaineopinnot pysyvät edelleen vapaasti valittavina niille, joilla sivuaineita tutkintoon kuuluu. Sivuaineiden määrää kuitenkin rajoitetaan. Opiskelijan on mahdollista aloittaa uusi sivuaine jättämällä tutkinnostaan pois aiemmin suorittamansa sivuaine.
Kun opiskelija valmistuu, hänelle myönnetään opinto-oikeutta Itä-Suomen yliopistoon, jonka aikana hän voi opiskella haluamiaan aineita samoilla sivuaineoikeuksilla kuin nyt. Esityksen mukainen lisäopinto-oikeus olisi neljä lukukautta eli kaksi lukuvuotta.
Uusi tutkintosääntö helpottaa opiskelijoiden ohjausta ja pyrkii nopeuttamaan opintoja
Laitosten tehtävänä on ohjata uusia opiskelijoita jo HOPS:in tekovaiheessa opiskelijan haluamalle opintopolulle. Opiskelijoiden ohjaus on helpompaa, kun oppiaineet ovat rakenteellisesti samanlaisia. Uuden opiskelijan on myös helpompi hahmottaa jo heti opintojen alkuvaiheessa haluamansa tutkinto.
Tutkintosäännön uudistuksen tavoitteena on tehdä Itä-Suomen yliopiston kaikki tutkinnot, tutkintorakenteet ja opintopolut sellaisiksi, että laajempia tutkintoja lukuun ottamatta pääaineista on realistisesti mahdollista valmistua viidessä vuodessa.
Lisätietoja:
Pekka Koivaara, edunvalvontasihteeri, soko@isyy.fi, p. 050 535 3376
Julkaistu 27.3.2013