02.05.2013
Uitettava Proffa valittu jo 40. kerran
Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta (ISYY) on valitsi 40-vuotisjuhlavuoden kunniaksi uitettavakseen aivan erityisen proffan: professorin ja Kuopion kliinisen laitoksen johtajan sekä Kuopion yliopistollisen sairaalan ylilääkärin Juhani Nuutisen. Ylioppilaskunta uittaa valitun Proffan perinteisesti vappuaaton allastapahtumassaan Kuopiossa.
– Juhani Nuutinen on oman alansa erityisosaaja. Hän on myös läheinen yhteistyökumppani opiskelijoille, eikä ole ollut vieras näky myöskään Lukemalla piipahtaessaan siellä erinäisten virallisten tapahtumien jälkeen vähän epävirallisimmilla jatkoilla, taustoittaa ISYY:n pääsihteeri, Janne Mertanen, Proffan valintaan vaikuttaneita tekijöitä.
Nuutinen valmistui lääketieteen kandidaatiksi 1972 ja lääketieteen lisensiaatiksi 1975. Lääketieteen ja kirurgian tohtorin arvon hän sai 1978. Samana vuonna Nuutinen saapui Kuopioon tullessaan Kuopion yliopistollisen sairaalan korva-, nenä- ja kurkkutautien erikoislääkäriksi. Hän hoiti ensimmäisiä opetustehtäviään yliopistolla sivutoimisena tuntiopettajana 1982 ja professorina hän on toiminut ensimmäistä kertaa vuonna 1990. Nuutisella on ja on ollut myös lukuisia merkittäviä luottamustoimia. Vuosina 2004–2007 hän on ollut muun muassa Kuopion yliopiston tutkimuksen arviointi- ja kehittämisneuvoston jäsen sekä Kuopion yliopiston hallituksen jäsen. Nuutinen on myös nykyisen Itä-Suomen yliopiston hallituksen jäsen.
Professoreita on uitettu Kuopion yliopiston ylioppilaskunnan vappuaaton allastapahtumassa Velj’mies-patsaalla vuodesta 1974 lähtien. Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta on jatkanut perinnettä vuodesta 2010 alkaen. Proffan uitto järjestettiin nyt siis 40. kerran, mutta tänä vuonna poikkeuksellisesti Snellmanin patsaalla. Alun perin Proffan kantamisessa käytettiin SPR:n paareja, mutta nykyään kunniatehtävän virkaa toimittaa Maaningan kunnan ylioppilaskunnalle 10-vuotislahjaksi antama rottinkinen kantotuoli. Tapahtuma on Suomessa ja jopa kansainvälisesti ainoa laatuaan, sillä proffia ei uiteta muualla kuin Kuopiossa.
Vuoden 2013 Siskotytöksi ja Velj’mieheksi pitkän linjan ylioppilaskuntatoimijat
Vuoden 2013 Siskotytöksi ja Velj’mieheksi on valittu pitkän linjan ylioppilaskunta- ja ainejärjestötoimijat Sonja Miettinen ja Henri Kiviaho. Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta valitsee joka vuosi Velj’miehen ja Siskotytön lakittamaan Velj’mies-patsaan vapun aattona. Tänä vuonna Velj’mies ja Siskotyttö saivat kuitenkin poikkeuksellisesti kunniatehtävän lakittaa Snellmanin patsaan.
Vuoden 2013 Siskotyttö, Sonja Miettinen, on kuudennen vuosikurssin yrittäjyyden opiskelija. Hän on ollut aktiivinen omassa ainejärjestössään Pooli ry:ssä vuosien ajan sekä toiminut aiemmin myös ylioppilaskunnan luottamustehtävissä esimerkiksi Kuopion yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtajana, Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan yhdistymisvaiheen johtoryhmän varapuheenjohtajana ja ensimmäisen ISYY:n valmisteluvaiheen hallituksen varapuheenjohtajana.
– Sonja on omalla merkittävällä panoksellaan ollut rakentamassa nykyistä ylioppilaskuntaa, toteaa ISYY:n pääsihteeri Janne Mertanen valitusta Siskotytöstä.
Vuoden 2013 Velj’mies, Henri Kiviaho, on puolestaan 3. vuosikurssin hammaslääketieteen opiskelija. Kiviaho on toiminut aktiivisesti kahdessakin ainejärjestössä, Kultissa ja Dentinassa, jossa hän toimi ainejärjestön uudelleen perustamistehtävissä sekä ensimmäisen toimintavuoden puheenjohtajana.
– Kiviaholla on myös lukuisia muita ylioppilaskunnan luottamustoimia. Hän on esimerkiksi edustajiston jäsen sekä äärimmäisen aktiivinen keskustelija koulutuspoliittisissa kysymyksissä, Mertanen kertoo valinnan taustoista.
Siskotytöksi ja Velj’mieheksi valittujen nimet julkistetaan perinteisesti ylioppilaskunnan Snellmanin puiston allastapahtumassa Kuopiossa vappuaattona 30.4.
Lisätietoja:
Pääsihteeri Janne Mertanen, p. 044 576 8417, paasihteeri@isyy.fi
Julkaistu 2.5.2013