Ajankohtaista

13.10.2022

Hakukuulutus: Opiskelijaedustaja YTHS itäisen alueen johtokuntaan

Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö toimii opiskeluterveydenhuollosta säädetyn lain (659/2019) mukaisena opiskeluterveydenhuollon palveluiden tuottajana. Säätiön tarkoituksena on sen sääntöjen mukaan ”huolehtia yliopistoissa ja korkeakouluissa…opiskelevien terveydenhuollosta samoin kuin tukea ja edistää sellaista tieteellistä tutkimustyötä, mikä tavalla tai toisella palvelee tätä tarkoitusta.” 

YTHS toimii valtakunnallisesti, mutta on tehtävänsä toteutusta varten jakaantunut viiteen toimialueeseen. Itä-Suomen yliopiston opiskelijat kuuluvat itäisen alueen toiminnan piiriin. 

Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta hakee yhtä (1) opiskelijaedustajaa itäisen alueen johtokuntaan toimikaudelle 1.1.2023 – 31.12.2024.

Itäisen alueen johtokuntaan kuuluvat puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja sekä vähintään kuusi ja enintään kahdeksan muuta jäsentä. Jäsenistä vähintään kahden ja enintään neljän tulee edustaa alueen toimipiiriin kuuluvia ylioppilaskuntia ja opiskelijakuntia sekä yhden alueen henkilöstöä. Ylioppilaskunnista ISYY nimeää yhden edustajan johtokuntaan ja JYY yhden. 

Johtokunta ei tee päätöksiä eikä kanna taloudellista vastuuta, vaan se on sidosryhmien ja YTHS:n välinen yhteydenpitoon ja tiedonvaihtoon tarkoitettu toimielin. Johtokunnalla on kuitenkin oikeus tehdä aloitteita ja saattaa haluamansa asia YTHS:n hallituksen käsiteltäväksi sekä saada edustajansa sen kokouksiin. 

YTHS:n sääntöjen mukaan: ”Johtokunnan tehtävänä on seurata alueen toimintaa ja toimintaympäristön muutoksia sekä alueella tehtävää opiskeluyhteisötyötä ja terveyden edistämistoimintaa. 

Johtokunta käsittelee alueeseen kuuluvien palvelupisteiden vähentämisen ja lisäyksen sekä muut sellaiset asiat, jotka vaikuttavat oleellisesti alueen toimintaan. Johtokunta tekee yhteistyötä alueen toimipiiriin kuuluvien yliopistojen, korkeakoulujen, ylioppilaskuntien, opiskelijakuntien, alueen julkisen terveydenhuollon ja muiden opiskelijan terveydenhuoltoon liittyvien tahojen kanssa.

Johtokunnan jäsenellä on oikeus tuoda johtokunnan kokoukseen keskusteluun palvelualueeseen liittyviä asioita.

Johtokunta käsittelee myös muut hallituksen, toimitusjohtajan tai aluejohtajan sen käsittelyyn saattamat asiat.”

Tehtävästä maksetaan kokouspalkkio.

Hakukelpoinen YTHS:n alueellisen johtokunnan jäseneksi on jokainen ylioppilaskunnan jäsen, joka on maksanut jäsenmaksunsa ajallaan ja ilmoittautunut läsnä olevaksi kuluvalle lukukaudelle. Perehtyneisyys opiskelijoiden hyvinvointiin ja opiskelijaterveydenhuoltoon katsotaan hakijalle eduksi. Valittavan henkilön päättää Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan hallitus. 

Perustellut hakemukset mahdollisine ansioluetteloineen on lähetettävä maanantaihin 7.11.2022 klo 12.00 mennessä ylioppilaskunnan koulutus- ja sosiaalipolitiikan asiantuntija Mikko Aaltoselle osoitteeseen koso@isyy.fi.

Lisätietoja

Mikko Aaltonen, Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta, Koulutus- ja sosiaalipoliittinen asiantuntija, koso(at)isyy.fi, p. 044 576 8414