Ajankohtaista

13.04.2015

Hankeavustukset syyslukukaudella 2015 toteutettaville hankkeille

Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan hallitus on päättänyt kokouksessaan 9.4.2015 laittaa hakuun hankeavustukset syksylle 2015.

Hankeavustukset
syyslukukaudella 2015 toteutettaville hankkeille

Hankeavustukset on tarkoitettu kaikenkokoisten yhteisöjen hankkeiden tukemiseen oman ja mahdollisen muun ulkopuolisen rahoituksen ohella. Hankeavustus myönnetään hankesuunnitelman arvioinnin perusteella oikeustoimikelpoiselle yhteisölle tai ylioppilaskunnan kerholle. Avustusta voidaan myöntää ainoastaan yhteisöille, joiden jäsenistä vähintään puolet on ylioppilaskunnan jäseniä.

Hankeavustuksia jaetaan kaksi kertaa vuodessa: syksyisin ja keväisin. Hankeavustusta voidaan hakea mm. järjestön julkaisuun, ylioppilaskunnan tilavuokriin, tapahtuman järjestämistä varten tai kopiokiintiöihin. 2015 pääpainopistealueena ovat syrjinnän ja kiusaamisen vastaiset, kansainvälisyyttä edistävät ja yhteisöllisyyttä kehittävät hankkeet sekä erityisesti työelämän taitoja kehittävät hankkeet. Erityisesti ylioppilaskunta suosii avoimia ja poikkitieteellisyyttä lisääviä hankkeita ja projekteja. Lisäksi ylioppilaskunta edellyttää hankkeissa Reiluutta. Avustuksia jaettaessa painotetaan järjestystä ainejärjestöt, kerhot, muut kampusjärjestöt.

Vapaamuotoiset hakemukset syyslukukaudelle 2015 toteutettaviin hankkeisiin on jätettävä järjestöavustushakulomakkeella ylioppilaskunnan toimistoon viimeistään 29.4.2015 klo 12.00. Hakemukseen tulee liittää hankesuunnitelma. Myöhästyneitä hakemuksia ei käsitellä.

Hankkeen päätyttyä avustuksen saanut yhteisö on velvollinen toimittamaan raportin hankkeesta avustuksen myöntäjälle. Raportoinnin laiminlyöminen ja järjestön yhteystietojen toimittamatta jättäminen estää kaikkien ylioppilaskunnan avustusten hakemisen ja maksamisen. Myönnetty avustus on käytettävä viimeistään 31.12.2015.

Ylioppilaskunnan hallitus päättää hankeavustuksien jakamisesta toukokuun aikana.

Ohjeistus hankesuunnitelman tekemiseen löytyy täältä.
Hankeavustushakemus (pdf)
Hankeavustuksen maksatuspyyntö (pdf)

Lisätietoja pääsihteeri Anna-Kristiina Mikkoselta,  paasihteeri(at)isyy.fi tai 044 576 8417
ja http://isyy.fi/jarjestoille/avustukset/