Ajankohtaista

16.04.2020

Hymy- ja valitusviikon palautteisiin tulossa vastauksia kevään mittaan

ISYY keräsi viikolla 14 palautetta perinteisellä Hymy- ja valitusviikolla. Tänä keväänä palautetta sai antaa sähköisellä lomakkeella sekä vapaamuotoisemmin Instagramissa. 

Palautetta kerättiin seuraavien otsikoiden alle: YTHS, Kirjasto, Kielikeskus, Fazer Food&Co., Tuutorointi, Urapalvelut, Itseopiskelutilat, Opiskelija-asuminen, Yliopiston viestintä, Yliopisto, ISYY, Sykettä, Orientaatio ja Yhdenvertaisuus ja esteettömyys kampuksella. Lisäksi lomakkeessa oli erillinen kysymys koronatilanteesta ja sen vaikutuksista.

Aiempiin vuosiin verrattuna palautetta kertyi määrällisesti vähemmän perinteisten sermien ja post-it-lappujen jäädessä pois kampusten ollessa suljettuna. Sähköinen lomake kuitenkin nosti suosiotaan ja vastauksia annettiin sen kautta yli kaksinkertainen määrä aiempiin vuosiin verrattuna! 

Eniten palautteita annettiin perinteiseen tapaan yliopistolle ja Fazer Food&Co.:lle. 

Palautteet on nyt koostettu ja toimitettu tahoille, joita ne koskevat. Palautteista sekä niihin saaduista vastauksista tullaan tiedottamaan loppukevään aikana ISYYn viestintäkanavissa. Käytämme keräämäämme arvokasta tietoa jäsenistön ajatuksista myös jatkuvasti edunvalvontatyössämme! 

Lisätietoja:

Salli Kosonen, hallituksen jäsen, sosiaalipolitiikka, Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta (ISYY), p. 044 576 8410, salli.kosonen@isyy.fi

Roosa Ylikoski, hallituksen jäsen, sosiaalipolitiikka ja kulttuuri, Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta (ISYY), p. 044 576 8403, roosa.ylikoski@isyy.fi