Ajankohtaista

01.03.2024

ISYY: Jo riittää kurituspolitiikka, leikkaamalla syntyy vain uusia ongelmia

Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta (ISYY)
Kannanotto 1.3.2024
Vapaa julkaistavaksi: heti

Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta (ISYY) on huolestunut opintoetuuksien ympärillä tapahtuvista toimenpiteistä, joita valtioneuvosto on tehnyt viime kuukausien aikana. Joulukuussa eduskunta hyväksyi esityksen useiden etuuksien indeksien jäädyttämisestä vuosiksi 2024–2027. Yksi jäädytetyistä eduista oli opintoraha. Lisäksi hallitus esittää aikuiskoulutustuen lakkautusta heinäkuun loppuun mennessä sekä tekee isoja leikkauksia asumistukeen, joka on monelle opiskelijalle asumisen kannalta välttämätön tuki.  

Indeksin jäädyttämisen seuraus on jo tänä vuonna opiskelijoiden tosiasiallisen toimeentulon heikentyminen noin 5,9 %:lla. Hintojen nousu kuitenkin esimerkiksi vuonna 2023 oli keskimäärin 6,2 %. Opiskelijoiden tukien jäädyttäminen lisää opiskelijoiden työssäkäyntiä ja näin pidentää valmistumisaikoja. Opiskelijoiden työssäkäynti lisää myös välillisesti työttömyyttä, koska jokainen työssäkäyvä opiskelija vie avoimen työpaikan. Valtiontalouden kokonaisuutta ajatellen ei ole viisasta kannustaa opiskelijoita käymään enemmän töissä.

Opiskelijoiden toimeentulo on niukkaa ja nykyinen opiskelijasukupolvi elää aivan uudenlaisten paineiden kanssa. Paineet toimeentulosta, valmistumisesta, pärjäämisestä sekä opintojen jälkeisestä työllistymisestä oireilevat mm. lisääntyneinä mielenterveysongelmina (Korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimus 2021).

– Opiskelu on opiskelijan päätyö. Opiskelijoiden paine tehdä palkkatöitä kurssien ohessa toimeentulon varmistamiseksi on kasvanut merkittävästi, eikä tämä ole kestävä linja, jota jatkaa, toteaa ISYYn hallituksen puheenjohtaja Mirka Nieminen.

ISYY vaatii Petteri Orpon hallitukselta inhimillisempää ja kestävämpää sosiaalipolitiikkaa opiskelijoiden suhteen. Vetoamme erityisesti ministeri Sandra Bergqvistin asettamaan opintotuen kokonaisuudistuksen työryhmään, jotta tämä tekisi opinto- ja asumistukeen toimeentuloa parantavia esityksiä eikä ainoastaan kiristyksiä, jotka kohdistuvat yhteiskunnan jo valmiiksi pienituloisimpiin ihmisryhmiin. Myöskään opintotuen lainapainotteisuuden lisääminen ei voi olla vaihtoehto, sillä opiskelijat ovat ainoa ryhmä, jonka oletetaan järjestävän toimeentulonsa lainalla. 

– Velkalaivaa ei käännetä siirtämällä velkataakkaa opiskelijoille, linjaa Nieminen.

Valtion talouden tasapainottaminen on iso haaste, mutta lyhytkatseisella leikkauspolitiikalla saadaan aikaan vain uusia ongelmia, joiden ratkaiseminen on vielä haastavampaa tulevaisuudessa.

Lisätietoja:

Mirka Nieminen, hallituksen puheenjohtaja, Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta (ISYY), puheenjohtaja(at)isyy.fi, p. 044 576 8400

Jasmin Tuomi, hallituksen jäsen, sosiaalipolitiikka, Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta (ISYY), jasmin.tuomi(at)isyy.fi, p. 044 576 8408