Ajankohtaista

07.12.2021

ISYY palkitsi 11. vuosijuhlissaan ansioituneita ylioppilaskuntatoimijoita

Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan (ISYY) 11. vuosijuhlat pidettiin Joensuussa 4.12.2021. Vuosijuhlissa myönnettiin yhteensä kolme kunniamerkkiä ja viisi kultaista ansiomerkkiä. 

Ensimmäinen kunniamerkin saaja on ISYYn pääsihteerinä vuosina 2014–2019 toiminut Anna-Kristiina Mikkonen. Mikkonen on toiminut myös muissa eri luottamustehtävissä ylioppilaskunnassa ennen pääsihteerin tehtäviä, esimerkiksi ylioppilaskunnan hallituksessa. Toinen kunniamerkin saaja on ISYYn kirjanpitäjä Erja Leinonen. Leinonen on ollut ylioppilaskunnan kirjanpitäjänä yli 20 vuotta, ja on tuona aikana neuvonut ja auttanut ylioppilaskunnan eri toimijoita talousasioiden kanssa. Kolmas kunniamerkin saaja on Itä-Suomen yliopiston akateemisena rehtorina vuosina 2017–2019 toiminut Harri Siiskonen, joka osoitti tehtävässään erityistä myönteisyyttä opiskelijoita ja ylioppilaskunnan ideoita kohtaan. Kunniamerkki voidaan myöntää henkilölle, joka pitkäaikaisella toiminnallaan tai erittäin merkittävillä teoillaan on huomattavasti edistänyt ylioppilaskunnan toimintaa tai pyrkimyksiä. 

Kultaiset ansiomerkit saivat Heikki Junkkari, Tahvo Kekkonen, Elina Kyyrönen, Juho Pulkka ja Juuso Sikiö. Kultainen ansiomerkki voidaan myöntää henkilölle tunnustukseksi erittäin ansiokkaasta, hyviin tuloksiin johtaneesta toiminnasta ylioppilaskunnan hyväksi.

Lisäksi vuosijuhlissa myönnettiin myös muita ansio- ja kuntamerkkejä.

Lisätietoja:

Vesa Janhunen, hallituksen puheenjohtaja, Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta, puh. 044 576 8404, puheenjohtaja(at)isyy.fi

Sanna Heinonen, pääsihteeri, Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta, puh. 044 576 8417, paasihteeri(at)isyy.fi

Päivitetty 13.12.2021 Elina Kyyrösen sukunimen osalta.