Ajankohtaista

08.12.2022

ISYYn pääsihteerihakua on jatkettu 8.1.2023 saakka

Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan (ISYY) pääsihteerin tehtävän hakuaikaa on jatkettu 8.1.2023 saakka. Tehtävään aiemmin 4.11.–4.12.2022 hakeneiden hakemukset otetaan hakuprosessissa huomioon.

Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta on noin 14 000 jäsenen julkisoikeudellinen yhteisö, jonka tehtävänä on toimia jäsenistönsä edunvalvojana ja yhdyssiteenä sekä tuottaa opiskelijapalveluja. Ylioppilaskunnan palveluksessa on 15 henkilöä ja sen vuosittainen liikevaihto on noin 1,6 miljoonaa euroa. Pääsihteeri toimii ylioppilaskunnan henkilöstön esihenkilönä. Pääsihteeri vastaa ylioppilaskunnan hallinnon ja talouden organisoinnista ja valvonnasta, hankkeiden johtamisesta sekä yhteiskuntasuhteista. Lisäksi pääsihteeri huolehtii ylioppilaskunnan päätöksenteon valmistelusta ja päätösten toimeenpanosta sekä valvoo ylioppilaskunnan toiminnan lain- ja sääntöjen mukaisuutta. Tehtävä edellyttää erinomaista suomen kielen ja hyvää englannin kielen taitoa.

Ylioppilaskunnan edustajisto valitsee uuden pääsihteerin kokouksessaan 2.2.2023. Valintaan saakka pääsihteerin sijaisena toimii Hannele Mirola.

Tutustu hakukuulutukseen:

Isyy.fi (avautuu uuteen välilehteen): Hakuaikaa jatkettu: Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta hakee pääsihteeriä toistaiseksi voimassaolevaan työsuhteeseen

Lisätietoja

Sami Tanskanen, hallituksen puheenjohtaja, Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta, puheenjohtaja(at)isyy.fi, puh. 044 576 8400 

Hannele Mirola, vs. pääsihteeri, Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta, paasihteeri(at)isyy.fi, puh. 044 576 8417