Ajankohtaista

07.08.2023

ISYYn palvelusuunnittelijaksi Anni Turpeinen ja vaalikoordinaattoriksi Kia Duché

7.8.2023

Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan (ISYY) palvelusuunnittelijaksi on valittu Anni Turpeinen (FM) ja vaalikoordinaattoriksi Kia Duché (HTK). Sekä Turpeinen että Duché ovat aloittaneet tehtävissään 1.8.2023 Joensuun kampustoimistolla.

Turpeinen opiskeli Itä-Suomen yliopistossa kulttuurintutkimusta, ja jatkaa vielä opintojen kartuttamista jatkuvan oppijan oikeudella. 

 – Odotan innolla syksyn tapahtumissa mukana olemista ja niistä tiedottamista. Työ vaikuttaa monipuoliselta. Samalla pääsen katsomaan yliopiston toimintaa hieman eri näkövinkkelistä.

Palvelusuunnittelijan tehtäviin kuuluu mm. ISYYn uutiskirjeen tuottaminen, tapahtumien järjestämisessä avustaminen ja tapahtumaviestintään osallistuminen. Palvelusuunnittelijaan voit törmätä myös Joensuun toimiston asiakaspalvelussa.

Vaalikoordinaattorina aloittanut Duché opiskelee Itä-Suomen yliopistossa ympäristöoikeutta kansainvälisessä maisteriohjelmassa. 

 – Olen aikaisemmin toiminut vaalitoimitsijana, joten on hienoa päästä työskentelemään saman tärkeän asian parissa uudestaan – tällä kertaa ylioppilaskunnan näkökulmasta. Toivon, että saan opiskelijat paremmin innostumaan edustajistovaaleista ja äänestysprosenttia reippaasti ylöspäin.

Vaalikoordinaattori vastaa ISYYn edustajistovaalien vaalityön käytännön organisoinnista, toteuttaa vaaliviestintää ja vaaleihin liittyviä tapahtumia, kuten vaalipaneeleita ja vaalivalvojaisia.

Lue lisää:

Isyy.fi, avautuu uuteen välilehteen: Henkilökunnan yhteystiedot

Lisätietoja:

Helena Kansanen, pääsihteeri, Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta, p. 044 576 8417, paasihteeri(at)isyy.fi.