19.03.2026
Savo-Karjala excursio on yksi ISYYn tunnetuimmista ja suosituimmista vappuperinteistä, joista ensimmäinen on järjestetty jo vuonna 1990. Savo-Karjala excursiolla kierrämme ennalta määrättyä, mutta lähtöhetkeen saakka salaista reittiä ympäri Savo-Karjalaa ja sen anniskeluravintoloita. Excursio järjestetään molemmilla kampuksilla joka vuosi 29. huhtikuuta viikonpäivästä riippumatta.
Pysähdykset reitin varrella ovat kestoltaan noin 30 minuuttia ja lisäksi reitin keskivaiheilla on pidempi ruokatauko. Matkan kokonaiskesto on noin 9-10 tuntia. Tapahtumaan sisältyy viralliset jatkobileet Bepopissa (Joensuu) ja Apteekkarissa (Kuopio). Jatkoille pääsee tapahtuman haalarimerkkiä näyttämällä! Reitin varrella olevissa ravintoloissa ja jatkoilla on tarjouksia exculaisille. Huomaathan, että lipun hinta ei sisällä juomia tai ruokia ja että tapahtuma on suunnattu vain täysi-ikäisille.
Kampuslipunmyynti järjestetään torstaina 9.4. klo 8-10 Carelian aulassa (Yliopistokatu 4, 80100 Joensuu). Mahdolliset jäljelle jäävät liput tulevat myyntiin Kide.appiin samana päivänä klo 13.00. Lippuja ei voi ostaa ISYYn toimistolta, vaan ainoastaan kampuslipunmyynnistä tai kide.appista. Kampuslipunmyynnissä voit maksaa lippusi kortilla tai tasarahana käteisellä.
Joensuun kampuksella ei järjestetä virallista jonotusta, ja jonotus on sallittua vasta lipunmyyntipäivän aamuna.
Lipun hinta on 20 €. Lipunmyynnissä pystyy ostamaan enintään 2 lippua. Ilmoittautumisen yhteydessä tulee ilmoittaa oma (ja mahdollisen ystäväsi) nimi, puhelinnumero, sähköpostiosoite, pääaine/ainejärjestö ja UEF-opiskeluoikeusnumero. Lipuilla ei ole palautusoikeutta, mutta Kide.appista ostetun lipun voi lähettää toiselle käyttäjälle.
Kaikki liput myydään bussikohtaisesti ja bussien lähtöajat on listattu alle. Bussin yhteydessä mainitut ainejärjestöt eivät tarkoita että bussi olisi vain kyseisen ainejärjestön opiskelijoille, vaan kaikki bussit ovat avoimia kaikille ISYYläisille.
Tapahtumapäivänä 29.4. lähtöpaikalla Carelian edessä tulee olla viimeistään 10 minuuttia ennen oman bussin lähtöaikaa. Myöhästyneitä ei jäädä odottelemaan.
Excursion yhteisruokailuun on mahdollista ostaa ennakkolippuja, joita myydään kampuslipunmyynnissä Carelialla sekä kide.appissa. Edullisemmat ruokaliput ovat myynnissä 8€ hintaan vain Carelialla 9.4. klo 8-10 välisenä aikana. Tämän jälkeen ruokalippuja voi ostaa excursiopäivän iltaan saakka kide.appista hintaan 9,50€. Ruokailun voi maksaa myös suoraan ravintolalle yhteisruokailuun saapuessa, mutta jonojen välttämiseksi suosittelemme ostamaan ruokalipun ennakkoon.
Yhteisruokailussa on tänä vuonna tarjolla mm. mustapapuja, kidney-papuja, herkkusienistä valmistettua kermaista pataa, kukkakaalicurrya, perunaa, riisiä, vegaanista ruokaisaa salaattia, vihanneksia, ja salaattibuffet. Ruokajuomaksi tarjolla on vettä, mehua, kotikaljaa ja kahvia. Ruokailussa otetaan huomioon 15.4. klo 12 mennessä excursion ilmoittautumislomakkeella tai kide.appissa ilmoitetut erikoisruokavaliot. Vaikka ruokalipun voi ostaa myös tapahtumapäivänä, suosittelemme vahvasti ennakkolipun ostamista viimeistään 15.4. klo 12 ruuan riittävyyden varmistamiseksi.
Kampuslipunmyynti järjestetään torstaina 9.4. klo 8-12 ISYYn Kuopion toimistolla (Lukema, Yliopistonranta 15, 70211 Kuopio). Mahdolliset jäljelle jäävät liput tulevat myyntiin Kide.appiin samana päivänä klo 13.00. KIVES x ALUMNI -bussin paikoista puolet on varattu alumneille. Alumneille varattuja paikkoja voi ostaa Kide.appista ja alumnit voivat ilmoittautua myös ennakkoon sähköpostitse (yk(at)isyy.fi). Alumneille varattujen paikkojen lipunmyynti Kide.appissa alkaa torstaina 9.4. klo 13.
Lipun hinta on 20 €. Lipunmyynnissä pystyy ostamaan enintään 2 lippua. Ilmoittautumisen yhteydessä tulee ilmoittaa oma (ja mahdollisen ystäväsi) nimi, puhelinnumero, sähköpostiosoite, pääaine/ainejärjestö ja UEF-opiskeluoikeusnumero. Lipuilla ei ole palautusoikeutta, mutta Kide.appista ostetun lipun voi lähettää toiselle käyttäjälle.
Kaikki liput myydään bussikohtaisesti ja bussien lähtöajat on listattu alle. Bussin yhteydessä mainitut ainejärjestöt eivät eivät tarkoita että bussi olisi vain kyseisen ainejärjestön opiskelijoille, vaan kaikki bussit ovat avoimia kaikille ISYYläisille.
Tapahtumapäivänä 29.4. lähtöpaikalla Lukeman ja Snellmanian välisellä parkkipaikalla tulee olla viimeistään 10 minuuttia ennen oman bussin lähtöaikaa. Myöhästyneitä ei jäädä odottelemaan.
Excursion yhteisruokailuun on mahdollista ostaa lippuja, joita myydään kampuslipunmyynnissä Lukemalla sekä kide.appissa. Edullisemmat ruokaliput ovat myynnissä 8€ hintaan vain Lukemalla 9.4. klo 8-12 välisenä aikana. Tämän jälkeen ruokalippuja voi ostaa Kide.appista 15.4. klo 12 saakka 10€ hintaan. Ruokailua ei voi maksaa suoraan ravintolalle, vaan yhteisruokailua varten tarvitset ennakkoon ostetun ruokalipun.
Yhteisruokailussa on tänä vuonna tarjolla mm. linssicurrya, basmatiriisiä, vihersalaattia, porkkanaraastetta, leipää ja levitteitä. Ruokailussa otetaan huomioon 15.4. klo 12 mennessä excursion ilmoittautumislomakkeella tai kide.appissa ilmoitetut erikoisruokavaliot.
Kuopion kampuksella opiskelijat ovat perinteisesti tulleet Lukemalle jonottamaan lippuja jo varhain. ISYYn kerho KIVES (Kuopion Intellektuelli Vapunedistämisseura) lämmittelee paikan päällä jonottamaan tulevia opiskelijoita ja pitää huolen että järjestys säilyy. Järjestäjillä on oikeus poistaa asiattomasti ja häiritsevästi käyttäytyvät opiskelijat jonosta.
KIVES pitää jonottajista listaa ja mikäli haluat nimesi listalle, tule käväisemään KIVES:n teltalla. Jonotuslistalla olevien opiskelijoiden odotetaan jonottavan koko ajan sen jälkeen kun he ovat lisänneet nimensä listalle, joten pukeuduthan lämpimästi. KIVES tarkastaa listalla olijat säännöllisin väliajoin ja poistuneet poistetaan myös listalta (vessatauot Lukemalla ovat tietenkin hyväksyttävä syy olla hetki poissa jonosta). Aamulla ennen lipunmyynnin alkua muodostetaan jono Studentian C-oven luokse listan mukaisesti.
Eveliina Scharin, yhteisöllisyyskoordinaattori, Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta (ISYY), yk(at)isyy.fi, p. 044 576 8408
Joensuu: Sofia Lindström, hallituksen jäsen, vapaa-aika ja kansainväliset asiat, Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta (ISYY), sofia.lindstrom(at)isyy.fi
Kuopio: Piritta Pennanen, hallituksen jäsen, vapaa-aika, Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta (ISYY), piritta.pennanen(at)isyy.fi