Ajankohtaista

15.11.2022

Joensuun itsenäisyyspäivän soihtukulkue 6.12.2022

Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnalla (ISYY) on kunnia kutsua kaikki opiskelijat mukaan ylioppilaskunnan Joensuun kampuksen itsenäisyyspäivän soihtukulkueeseen 6.12.2022. Soihtukulkue on ylioppilaskunnan vanhimpia ja kunnioitetuimpia perinteitä.

Soihtukulkueen lähtöpaikkana toimii ISYYn kampustoimisto Haltialta (Yliopistokatu 7), johon osallistujia pyydetään saapumaan viimeistään klo 15.45. Ennen kulkuetta Haltian kokoushuoneessa on glögitarjoilu kello 15 alkaen. Kulkue lähtee liikkeelle klo 16 ja etenee keskustan läpi sankarihautausmaalle, jossa järjestetään juhlatilaisuus klo 16.30. Haudoilla esiintyy Itä-Suomen yliopiston kuoro Joy. Lisäksi siellä kuullaan ylioppilaskunnan hallituksen jäsenen Laura Kangasojan puhe. Lopuksi lauletaan Maamme-laulu. 

Soihtukulkue on tänäkin vuonna avoin kaikille joensuulaisille, ja siihen voi liittyä vaikka matkan varrelta.

Yleisohje kulkueeseen osallistujille

  • Glögitarjoilu Haltian kokoushuoneella kello 15 alkaen.
  • Kulkue lähtee kulkemaan klo 16 kohti keskustaa Suomen lipun, airueiden ja ISYY-lipun johdolla. Näitä seuraavat seppeleenkantaja, puheenjohtajisto ja juhlapuhuja. Kulkue kulkee keskustan läpi klo 16.00–16.30 Joensuun keskustan läpi.
  • Pitäkää soihdut pystyssä, jotta terva ei valu ja ettei tuli sytytä mitään palamaan. Pitäkää myös riittävä etäisyys edellä kulkijoihin.
  • Kulkue saapuu hautausmaalle noin klo 16.30. Seremonian aloittaa Itä-Suomen yliopiston kuoro Joy. Lisäksi kuullaan Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen jäsenen Laura Kangasojan puheenvuoro. Puheen jälkeen lasketaan seppele sankarihaudoille, minkä jälkeen lauletaan Suomen kansallislaulu Itä-Suomen yliopiston kuoro Joyn säestämänä.

Pue siis lämmintä vaatetta yllesi. Lisäksi voit pukea päähäsi ylioppilas- tai ammattilakin tai saapua paikalle myös ilman lakkia. Jätäthän haalarit kuitenkin tällä kertaa kotiin.

Tervetuloa tekemään itsenäisyyspäivästä opiskelijoiden näköinen!

Toivottaa,
Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta (ISYY)

Lue lisää

Facebook.com, avautuu uuteen ikkunaan: ISYYn itsenäisyyspäivän soihtukulkue Joensuu 2022 // ISYY Independence Day Torch Parade in Joensuu

Lisätietoja

Sami Tanskanen, hallituksen puheenjohtaja ja Joensuun kampuspuheenjohtaja, Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta, p. 044 576 8400, puheenjohtaja(at)isyy.fi

Juho Mutanen, palvelusuunnittelija, Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta, p. 044 576 8430, juho.mutanen(at)isyy.fi