Ajankohtaista

22.11.2021

Kestävyys kannattaa, kannata kestävyyttä

SYL:n viestintä- ja globaalikasvatushanke Kestävyys kannattaa, kannata kestävyyttä haastaa opiskelijat pohtimaan kulutustottumustemme vaikutuksia ja tekee tutuksi YK:n kestävän kehityksen tavoitteita. Suomen ylioppilaskuntien liiton sekä Helsingin, Turun, Åbo Akademin, Itä-Suomen, Jyväskylän, Lapin, Taideyliopiston ja LUT-yliopiston ylioppilaskuntien yhteinen hanke haastaa opiskelijat pohtimaan kulutustottumustemme vaikutuksia ja tekee tutuksi YK:n kehtävän kehityksen tavoitteita.

Hanke tutustuttaa opiskelijat erityisesti tavoitteeseen numero 12, joka keskittyy kulutus- ja tuotantotapojen kestävyyteen sekä vastuulliseen kuluttamiseen.

Osana hanketta kaikissa ylioppilaskunnissa järjestetään syys-marraskuussa 2021 ja 2022 vastuulliseen kuluttamiseen liittyviä tapahtumia ja koulutuksia, jotka käsittelevät muun muassa vaate- ja elektroniikkateollisuuden vastuullisuutta. Tapahtumia järjestetään yhteistyössä Reilun kaupan ja Eettisen kaupan puolesta ry:n kanssa. Lisäksi luvassa on mielenkiintoisia blogitekstejä ja podcasteja. Helsingissä, Turussa ja Jyväskylässä toteutetaan paikalliskoordinaattoreiden johdolla myös erilliset kestävän kehityksen teemaviikot. Kaikki tapahtumat ovat kaikille avoimia ja maksuttomia. 

Tapahtumat Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnassa:

Vaatetusalan eettiset ja ekologiset ongelmat -työpaja

Joensuu 22.11.2021 kello 14-17, F103, Itä-Suomen yliopisto

Kuopio 23.11.2021 kello 14-17, Lukema, Itä-Suomen yliopisto

Ilmoittaudu Kuopion työpajaan (aukeaa uuteen välilehteen).

Pitkät työpäivät, vaaralliset työolot ja liian pienet palkat ovat vaatetehtaissa arkipäivää. Ostosreissulla ei välttämättä tule ajatelleeksi, miten paljon ongelmia vaatteiden tuotantoketjuun liittyy sekä ihmisoikeuksien että kestävän kehityksen näkökulmasta. Työpajassa käydään läpi vaateteollisuuden ympäristövaikutuksia sekä eettisiä ongelmia ja tutustutaan vastuulliseen kuluttamiseen sekä tekstiilien kierrätykseen. Teemoihin pureudutaan käytännön esimerkkien ja tehtävien sekä tuoreen tutkimustiedon kautta vestonomi ja aikuiskouluttaja Pipsa Niemen johdolla. Vaatetusalan eettiset ja ekologiset ongelmat -työpaja innostaa opiskelijoita tekemään vastuullisempia kulutuspäätöksiä ja kannustaa kriittiseen ajatteluun. Työpaja on kaikille avoin ja maksuton.

Eettisen läppärin jäljillä -elokuvanäytös ja keskustelutilaisuus

24.11.2021 kello 18-20, etäyhteyksin

Ilmoittaudu etäelokuvanäytökseen (aukeaa uuteen välilehteen).

Tietokone ja puhelin helpottavat elämäämme monella tapaa, mutta niiden valmistamiseen liittyy monia ihmisoikeus- ja ympäristöongelmia. Elektroniikkatuotannon eettiset epäkohdat liittyvät niin Kongon lapsityövoimaan kuin elektroniikkatehtaiden vaarallisiin työoloihin. Missä on elektroniikkateollisuuden eettinen läppäri? Miksi sellaista ei ole olemassa? Eettisen läppärin jäljillä -dokumenttielokuva kertoo suomalaisen ihmisoikeusaktivisti Anna Härrin yrityksestä mullistaa elektroniikkateollisuuteen liittyvät ihmisoikeusrikkomukset ja ympäristöhaasteet. Härri on päättänyt rakentaa eettisen läppärin. Härri ei kaihda haasteita, vaan matkustaa rohkeasti eettisten mineraalien ja elektroniikan perässä niin Etelä-Kongon kobolttikaivoksille kuin Sotkamon Talvivaaraan. Elokuvan jälkeen keskustellaan asiantuntijoiden johdolla globaalista elektroniikkatuotannosta ja siitä, mitä me kaikki voimme edistää eettisemmän elektroniikan käyttöä. Tilaisuus on kaikille avoin ja maksuton.

Lue lisää:

Facebook.com, avautuu uuteen välilehteen: Kestävän kehityksen viikko - Sustainable development week