Ajankohtaista

24.01.2023

Opintopisteiden hakeminen luottamustoimista vuodelta 2022

Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta (ISYY) on avannut opintopistehaun luottamustoimista vuodelta 2022. Itä-Suomen yliopiston hyväksytyn opetussuunnitelman mukaan UEF:n opiskelijalle voidaan myöntää opintopisteitä osallistumisesta ainejärjestö- tai kerhotyöskentelyyn, osallistumisesta hallinto- ja työryhmätyöskentelyyn ISYYssä, yliopistossa tai ylioppilaskunnan sidosryhmän toimielimessä, sekä kansainvälisestä ainejärjestö- tai kerhotyöskentelystä.

Ainejärjestö- ja kerhotyöskentelystä voidaan kirjata yhteensä enintään 5 ja osallistumisesta hallinto- ja työryhmätyöskentelyyn enintään 10 opintopistettä, kuitenkin niin että kaikista luottamustoimista (sisältäen kansainvälisen työskentelyn) voidaan opiskelijalle kirjata yhteensä enintään 10 opintopistettä.

Opintopisteet työskentelystä UEF:n alaisissa ainejärjestöissä ja ISYYn kerhoissa

Opiskelijalle voidaan myöntää osallistumisesta ainejärjestö- tai kerhotyöskentelyyn ainejärjestön tai kerhon hallituksessa 1–2 opintopistettä. Lisäksi opiskelijan on mahdollista saada 1–4 opintopistettä ainejärjestö- tai kerhotyöskentelystä joko toteuttamalla suuri projekti (esim. vuosijuhlat) tai olemalla erittäin ansioitunut ainejärjestön toiminnassa. Opintopisteitä kirjataan pääsääntöisesti niin, että 1 vuosi ainejärjestön tai kerhon hallituksessa = 1 opintopiste pl. puheenjohtajan toimi, joka = 2 opintopistettä. Lisäpisteiden hakua tulee perustella erityisesti oppimispäiväkirjassa.

Opintopisteet yliopiston, ISYYn tai sen sidosryhmien hallinnossa työskentelystä

Opiskelijalle voidaan myöntää osallistumisesta hallinto- ja työryhmätyöskentelyyn ISYYssä, yliopistossa tai ylioppilaskunnan sidosryhmän toimielimessä 1–3 opintopistettä. Myönnetyn opintopisteiden laajuus riippuu tehtävän kestosta ja vastuullisuudesta. Lisätietoja voi lukea Pepistä.

Opintopiste kansainvälisestä ainejärjestö- tai kerhotyöskentelystä

Opiskelija voi saada yhden opintopisteen (1op) toimimalla ainejärjestön hallituksessa kansainvälisistä asioista vastaavana tai kansainvälisen kerhon hallituksessa vähintään yhden vuoden. Tämä opintopiste on mahdollista sisällyttää Kansainvälistymisen opintokokonaisuuteen (koodi Pepissä: X1131020B).

Opintopisteiden hakeminen

Opintopisteitä ainejärjestö- ja kerhotyöskentelystä haetaan kirjautumalla UEF Moodle-alustalle kurssin tunnuksella 1131008 ja hallinto- ja työryhmätyöskentelystä kirjautumalla UEF Moodle-alustalle kurssin tunnuksella 1131006. Edellä mainitut kurssialustat siirtyvät 2023 vuoden loppuun mennessä eLearn Moodleen.

Opintopisteitä kansainvälisestä ainejärjestö- ja kerhotyöskentelystä haetaan kirjautumalla eLearn Moodleen englanninkieliselle kurssille Participation in student organisation and student club's international activities tunnuksella 1131017.

Opintopisteitä haetaan pääsääntöisesti edellisen vuoden luottamustoimista. Tarkista että olet kirjautunut oikealle Moodle-kurssille. Opintopisteiden kirjaamisen ehtona on luottamustoimen moitteeton hoitaminen, osallistuminen ISYYn järjestökoulutukseen tai poissaolon korvaaminen sekä annettujen tehtävien tekeminen. Lisätietoja Moodle-alustalla. Vaaditut tehtävät on jätettävä Moodle-alustalle maanantaihin 21.2.2023 klo 23.59. mennessä. Myöhästyneitä hakemuksia ei käsitellä.

Lue lisää: 

Moodle.uef.fi, avautuu uuteen välilehteen: Osallistuminen hallinto- ja työryhmätyöskentelyyn

Moodle.uef.fi, avautuu uuteen välilehteen: Osallistuminen ainejärjestö- ja kerhotoimintaan

Elearn.uef.fi, avautuu uuteen välilehteen: Participation in student association and student club's international activities

Opas.peppi.uef.fi, avautuu uuteen välilehteen: Luottamustoimien opinnollistaminen

Opas.peppi.uef.fi, avautuu uuteen välilehteen: Kansainvälistymisen opintokokonaisuus

Lisätietoja:

Mikko Aaltonen, Koulutus- ja sosiaalipoliittinen asiantuntija (Kuopio), Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta, p. 044 576 8414, koso(at)isyy.fi

Pekka Koivaara, Edunvalvonta-asiantuntija (Joensuu), Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta, p. 050 576 8465, soko(at)isyy.fi

Elina Pitkänen, Kv- ja hallintokoordinaattori (Kuopio), Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta, p. 044 5768413, kv.kuopio(at)isyy.fi

Salla Haapavaara, Kv-koordinaattori (Joensuu), Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta, p. 044 5768456, kv.joensuu(at)isyy.fi