Ajankohtaista

21.10.2020

Syksyn 2020 kaupunkisuunnistuksesta pääosin positiivista palautetta

Kaupunkisuunnistus ja kampusrysäys järjestettiin tänä syksynä täysin uudella konseptilla turvallisuus- ja terveysnäkökohdat huomioiden 2.–9.9.2020. Tapahtuman järjestivät Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta (ISYY) ja Itä-Suomen yliopisto (UEF).

Kaupunkisuunnistuksesta kerätty palaute oli pääasiassa positiivista.

Tapahtumajärjestelyistä kiitosta

Osallistujat kiittelivät sitä, että poikkeuksellisista ajoista huolimatta kaupunkisuunnistus järjestettiin. Lipunmyynti kide.appissa oli helppokäyttöistä ja kaupunkisuunnistus oli jaettu järkevästi yhden viikon mittaiseksi tapahtumaksi.

Joensuun palautekyselyyn vastanneista suurin osa antoi tapahtumajärjestelyille arvosanan kolme (asteikolla 1–5). Kuopion kyselyyn vastanneista suurin osa antoi tapahtumajärjestelyille arvosanan neljä.

Useimmat rastitehtävät olivat hauskoja ja lisäsivät ryhmän yhteenkuuluvuutta sekä ryhmähenkeä. Toisaalta palautteissa toivottiin, että tapahtuma palaa samankaltaiseksi, yhden päivän tapahtumaksi, kuin aiempina vuosina. Osallistujat toivoivat lisää yhteisöllistä tutustumista rastin pitäjiin sekä muihin fuksiporukoihin. 

Sekä Joensuussa että Kuopiossa suurin osa vastaajista antoi tapahtuman ilmapiiriksi arvosanan neljä.

Risuja QR-koodien toimivuudesta

Risuja annettiin rastitehtävien QR-koodeista, joita oli ajoittain haastava saada auki. Osa rasteista vei liian paljon aikaa ja ne olivat toisiinsa nähden samankaltaisia. Joensuussa suurin osa vastaajista antoi kuitenkin rastitehtävien sisällöksi arvosanan kolme ja Kuopiossa arvosanan neljä. 

Tapahtumaa kehitetään annettujen palautteiden perusteella

ISYY ja Itä-Suomen yliopisto kiittävät kaikkia tapahtumaan osallistuneita sekä palautteen antajia. Tapahtumaa kehitetään ensi vuonna saatujen palautteiden perusteella. Syksyn 2021 Kampusrysäys ja kaupunkisuunnistus järjestetään sen hetkisen tilanteen mukaan.

Lue lisää:

Isyy.fi, avautuu uuteen välilehteen: Syksyn 2020 kaupunkisuunnistus ja kampusrysäys

Lisätietoja:

Aino Peltonen, hallituksen puheenjohtaja ja Kuopion kampuspuheenjohtaja, Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta (ISYY), p. 044 576 8404, puheenjohtaja(at)isyy.fi