Ajankohtaista

Kampusrysäys ja Kaupunkisuunnistus 2022

08.09.2022 - 08.09.2022 |Kaikki

Lukuvuoden käyntiin polkaiseva tapahtuma, Kampusrysäys, järjestetään Itä-Suomen yliopiston molemmilla kampuksilla, Kuopiossa ja Joensuussa, torstaina 8.9.2022 jo yhdeksättä kertaa. Samana päivänä vietetään Itä-Suomen yliopiston lukuvuoden 2022-2023 avajaisia Kuopiossa. Kampusrysäys on järjestetty edellisen kerran pandemiaa edeltävänä aikana, syksyllä 2019.

Kampusrysäykseen ovat tervetulleita uudet ja jatkavat opiskelijat sekä UEF:n henkilöstö! Tapahtuma kokoaa yliopistoyhteisön koolle juhlistamaan uuden lukuvuoden alkua livemusiikin ja yhteisöllisten aktiviteettien merkeissä.

Kampusrysäys toimii lähtölaukauksena myös kaupunkisuunnistukselle, jossa opiskelijat kiertävät tuutoriryhmiensä kanssa tai muilla kokoonpanoilla kampuskaupunkiin sijoitettuja rasteja ja suorittavat erilaisia tehtäviä. Ilta huipentuu jatkobileisiin.

Tapahtuman järjestävät Itä-Suomen yliopisto (UEF) ja Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta (ISYY).

Kampuskohtaiset ohjelmat ja ilmoittautumisohjeet löydät alta, rullaa alas nähdäksesi Kuopion ohjelman. 

Joensuu

Kampusrysäys

Aika: 8.9.2022 klo 15.30-17.00

Paikka: Carelian takapiha (Yliopistokatu 4)

Kampusrysäyksen ohjelma

klo 15.30 Tapahtuman avaus ja tervehdyssanat
klo 15.40 Joensuun kamariorkesteri
klo 16.00 RytmiHäiriköt
klo 16.00 Ilmoittautuminen kaupunkisuunnistukseen, lähtö 17.00
klo 16.45 Ilmoittautuminen kaupunkisuunnistukseen, lähtö 17.30
klo 17.00 Ensimmäinen lähtö kaupunkisuunnistukseen
klo 17.30 Toinen lähtö kaupunkisuunnistukseen
klo 21.00 Rastit sulkeutuvat
klo 21.00 Viralliset jatkot Las Palmas Kimmelissä
klo 22.00 Passien tulee olla palautettuna Las Palmas Kimmeliin (arvonta)
klo 22.30 Palkintojen julkaisu
klo 23.00 Brädi

Kampusrysäyksen tapahtuma-alueella on luvassa mm. live-musiikkia, glittermeikkipiste sekä paikallisia urheilutoimijoita. Rysäyksessä pääset myös viihtymään erilaisten ulkoaktiviteettien parissa: luvassa on pihapelejä, pomppulinna sekä sumopainipuvut. Omat piknikeväät voi ottaa mukaan. Tapahtumassa on tarjolla ilmaista hattaraa. Tapahtuma-alueella on myös kuvausseinä, jossa voit käydä ottamassa kuvan suunnistusjoukkueestasi.

Kampusrysäyksen valokuvakilpailun säännöt

Julkaise kuva Kampusrysäys-fiiliksistä Instagramissa (julkaisu tai tarina) illan aikana 8.9.2022 kello 15:30– 00:00. Tägää julkaisuun tai tarinaan ISYYn Instagram @isyyuef, käytä tunnistetta #kampusrysäys2022 ja merkitse kuvaan sijainti, jotta tunnistamme kumman kampuksen arvontaan osallistut. Huomaathan, että tilisi tulee olla julkinen, jotta näemme kuvasi profiilissasi. Voittajakuvat palkitaan UEF-tuotepalkinnoilla ja voittajakuvien julkaisijoihin ollaan yhteydessä perjantaina 9.9.2022. Instagram ei ole mukana kilpailun järjestämisessä.

Kaupunkisuunnistus

Kaupunkisuunnistus on leikkimielinen joukkuekilpailu, jossa suunnistusjoukkueet kiertävät kaupungilla opiskelijajärjestöjen ja kerhojen järjestämillä rastipisteillä suorittaen erilaisia tehtäviä. Suunnistus pyörähtää käyntiin Carelian pihamaalta klo 17.00 alkaen. Fuksijoukkueet pääsevät suunnistukseen veloituksetta ja jatkaville opiskelijoille on tarjolla maksullisia lähtöjä sekä yksittäin ilmoittautuville kaksi sekajoukkuetta SILLAT-tiimeissä. Ilta huipentuu jatkobileisiin Kimmelissä!

Ilmoittautumisohjeet fuksiryhmille ja muille joukkueille löydät alta.

Asukilpailu

Pukeutukaa suunnistusjoukkueenne kanssa vapaasti valitsemanne teeman mukaisesti ja tulkaa Kampusrysäykseen asut päällä. Osallistuminen kilpailuun on siis yksinkertaista; kaikki pukeutuneet ryhmät osallistuvat automaattisesti asukilpailuun olemalla paikan päällä klo 16–17. Paras joukkueasu palkitaan ISYY-kasseilla Kampusrysäyksessä ennen ensimmäistä lähtöä! Raatina toimii tapahtuman juontaja sekä ISYYn yhdenvertaisuustarkkailijat.

Ilmoittautuminen – uudet opiskelijat

Tuutori (tai joku fuksiryhmän opiskelijoista, jos tuutori ei lähde mukaan suunnistukseen) ilmoittaa fuksiryhmän Kide.appin kautta valitsemalla ryhmälle sopivan lähtöajan. Lähtöajat ovat klo 17 ja 17:30. Fuksijoukkueen maksimikoko on 10 henkilöä, jonka lisäksi tuutori voi olla mukana.

Ryhmien ilmoittautuminen uusille opiskelijoille alkaa perjantaina 2.9. kello 12:00 ja päättyy 8.9. kello 12:00. Tapahtumaan voi ilmoittautua myös ottamalla yhteyttä palvelusuunnittelija Niklas Leinoseen (Niklas Leinonen, vapaa-aika(at)isyy.fi) Kide.app -myynnin auettua. Joukkue saa suunnistuspassin, kartan, haalarimerkit ja rannekkeet jatkobileisiin.

Ilmoittautuminen – vanhat opiskelijat

Vanhat opiskelijat pääsevät mukaan suunnistukseen 30€ (+Kide.app palvelumaksu 0,50€) pääsymaksua vastaan (6 henkilöä). Hinta sisältää rastikartan, haalarimerkit ja rannekkeen jatkobileisiin kuudelle henkilölle. Vanhojen opiskelijoiden joukkueet lähtevät 17:30 lähdössä. 

Ilmoittautuminen alkaa Kide.appissa maanantaina 5.9. kello 12.00 ja päättyy torstaina 8.9. kello 12:00. Tapahtumaan voi ilmoittautua myös ISYYn toimistolla Kide.app -myynnin auettua. Huom! Yksi henkilö ilmoittaa koko joukkueen.

Ilmoittautuminen – SILLAT-joukkue

Hei ylemmän vuosikurssin opiskelija! Haluaisitko osallistua Kaupunkisuunnistukseen ja tutustua samalla muiden alojen opiskelijoihin? Tule mukaan SILLAT-joukkueeseen, jossa pääset muodostamaan ystävyyssuhteita yli oppiainerajojen hauskojen rastitehtävien merkeissä! SILLAT-joukkueita on kaksi ja niiden lähtöaika on klo 17.30.

Ilmoittautuminen alkaa Kide.appissa maanantaina 5.9. kello 12.00 ja päättyy torstaina 8.9. kello 12.00. Vaihtoehtoisesti voit ilmoittautua myös SILLAT-koordinaattorille sähköpostitse (Riina Pääkkönen, riina.paakkonen(at)isyy.fi) Kide.app -myynnin auettua. Ilmoittautuneisiin olla erikseen yhteydessä sähköpostitse ennen suunnistusta. SILLAT-joukkueisiin mahtuu 6 hlö/joukkue ja jokaisen opiskelijan tulee ilmoittaa itsensä mukaan suunnistukseen.

SILLAT-joukkueeseen ilmoittautuessa tulee maksaa 10 € pantti (+ 0,50€ palvelumaksu), mutta pantti palautetaan osallistujalle tapahtuman jälkeen. SILLAT-joukkuelaiset saavat myös tapahtuman haalarimerkit ja rannekkeen jatkoille kartan ja passin lisäksi. Joukkue on avoin myös kansainvälisille opiskelijoille, joten varauduthan puhumaan myös englantia

Ilmoittautuminen Kide.appissa

Kide.app, avatuu uudessa välilehdessä: Ilmoittautuminen Joensuun kaupunkisuunnistukseen

Ohjeet suunnistusjoukkueelle tapahtumapäivänä

Tuutori tai yksi henkilö joukkueesta (ei koske SILLAT-joukkueita) käy ilmoittamassa joukkueen suunnistukseen Alkukivien (Carelian sisäpiha) edustalla sijaitsevaan ilmoittautumispisteeseen. Klo 17 lähtöön voi ilmoittautua kello 16 alkaen ja kello 17:30 lähtöön 16:45 alkaen. Ilmoittautumispisteellä henkilö saa joukkueelleen suunnistuskartan, passin sekä jokaiselle joukkueen jäsenelle haalarimerkin ja rannekkeen jatkoille. 

Ilmoittautumispisteellä annetaan myös starttinumero, joka osoittaa, miltä rastilta joukkue aloittaa kiertämään rasteja. Esim. jos joukkue saa starttinumerokseen 3, joukkue aloittaa kiertämään rasteja rastinumerosta 3. Joukkueen tulee kiertää 5 kpl rasteja starttinumeron osoittamassa numerojärjestyksessä, minkä jälkeen joukkue saa käydä vapaasti valitsemillaan rasteilla suorittamassa lisää tehtäviä.

Rastinpitäjät tekevät merkinnän suunnistuspassiin ryhmän käytyä heidän rastillaan. Käymällä vähintään kymmenen (5 pakollista starttinumeron järjestyksen mukaisesti ja 5 vapaavalintaista) rastia ja palauttamalla passin Las Palmas Kimmeliin klo 22 mennessä joukkue osallistuu arvontaan. Arvonnan voittaja ja palkinnot julkistetaan jatkoilla Las Palmas Kimmelissä klo 22.30.

Jatkot

Joensuun kaupunkisuunnistuksen jatkot järjestetään Las Palmas Kimmelissä klo 21 alkaen ja jatkot kuuluvat kaupunkisuunnistuksen hintaan. Lippuja kaupunkisuunnistuksen jatkoille saa myös Kimmelin ovelta 5 euron hintaan. Varaudu narikkamaksuun.

Klo 23 alkaen Kimmelissä suunnistuskansaa tanssittaa Hip-hop artisti Brädi!

Joensuun tapahtuma Facebookissa

Facebook, avautuu uuteen välilehteen: Kampusrysäys ja kaupunkisuunnistus 2022, Joensuu 

Kuopio

Kampusrysäys

Aika: 8.9.2022 klo 15.30-17.00

Paikka: Studentian edusta (Yliopistonranta 3)

Kuopion kampusrysäyksen ohjelma

klo 15.30 Tapahtuman avaus ja tervehdyssanat
klo 16.00 Yliopiston kuoro
klo 16.00 Kaupunkisuunnistuksen ilmoittautuminen Lukemalla (lähtö 17.00)
klo 16.45 Kaupunkisuunnistuksen ilmoittautuminen Lukemalla (lähtö 17.30)
klo 17.00 Ensimmäinen lähtö kaupunkisuunnistukseen
klo 17.30 Toinen lähtö kaupunkisuunnistukseen
klo 21.00 Rastit sulkeutuvat
klo 21.00 Viralliset jatkot Albatrossissa
klo 22.00 Passit tulee olla palautettuna Albatrossin narikkaan (arvonta)
klo 22.30 Voittajajoukkueiden arvonta Albatrossissa
klo 23.00 River Sound

Kampusrysäyksen tapahtuma-alueella on luvassa mm. live-musiikkia, glittermeikkipiste sekä paikallisia urheilutoimijoita. Rysäyksessä pääset myös viihtymään erilaisten ulkoaktiviteettien parissa: luvassa on pihapelejä ja jättihanskanyrkkeilykehä. Omat piknikeväät voi ottaa mukaan. Tapahtumassa on tarjolla ilmaista hattaraa. Tapahtuma-alueella on myös kuvausseinä, jossa voit käydä ottamassa kuvan suunnistusjoukkueen tai työkavereiden kanssa.

Kampusrysäyksen valokuvakilpailun säännöt

Julkaise kuva Kampusrysäys-fiiliksistä Instagramissa (julkaisu tai tarina) illan aikana 8.9.2022 kello 15:30– 00:00. Tägää julkaisuun tai tarinaan ISYYn Instagram @isyyuef, käytä tunnistetta #kampusrysäys2022 ja merkitse kuvaan sijainti, jotta tunnistamme kumman kampuksen arvontaan osallistut. Huomaathan, että tilisi tulee olla julkinen, jotta näemme kuvasi profiilissasi. Voittajakuvat palkitaan UEF-tuotepalkinnoilla ja voittajakuvien julkaisijoihin ollaan yhteydessä perjantaina 9.9.2022. Instagram ei ole mukana kilpailun järjestämisessä.

Kaupunkisuunnistus

Kaupunkisuunnistus on leikkimielinen joukkuekilpailu, jossa suunnistusjoukkueet kiertävät kaupungilla opiskelijajärjestöjen ja kerhojen järjestämillä rastipisteillä suorittaen erilaisia tehtäviä. Suunnistus pyörähtää käyntiin Studentian edustalta klo 17 porrastetusti Kampusrysäyksen aikana. Fuksijoukkueet pääsevät suunnistukseen veloituksetta ja jatkaville opiskelijoille on tarjolla maksullisia lähtöjä sekä yksittäin ilmoittautuville kaksi sekajoukkuetta SILLAT-tiimeissä. Ilta huipentuu jatkobileisiin Albatrossissa!

Ilmoittautumisohjeet fuksiryhmille ja muille joukkueille löydät alta.

Asukilpailu

Pukeutukaa suunnistusjoukkueenne kanssa vapaasti valitsemanne teeman mukaisesti ja tulkaa Kampusrysäykseen asut päällä. Osallistuminen kilpailuun on siis yksinkertaista; kaikki pukeutuneet ryhmät osallistuvat automaattisesti asukilpailuun olemalla paikan päällä klo 16–17. Paras joukkueasu palkitaan ISYY-kasseilla Kampusrysäyksessä ennen ensimmäistä lähtöä! Raatina toimii tapahtuman juontaja sekä ISYYn yhdenvertaisuustarkkailijat.

Ilmoittautuminen – uudet opiskelijat

Tuutori (tai joku fuksiryhmän opiskelijoista, jos tuutori ei lähde mukaan suunnistukseen) ilmoittaa fuksiryhmänsä tapahtumaan Kide.appissä valitsemalla ryhmälle sopivan lähtöajan. Lähtöjä on porrastetusti kaksi: ensimmäinen klo 17 ja toinen klo 17.30. Ryhmän maksimikoko on 10 henkilöä ja lisäksi tuutori voi olla suunnistuksessa mukana.

Ryhmien ilmoittautuminen uusille opiskelijoille alkaa perjantaina 2.9. kello 12.00 ja päättyy torstaina 8.9. kello 12.00. Tapahtumaan voi ilmoittautua myös laittamalla sähköpostia ISYYn kansaivälisten asioiden- ja hallinnon koordinaattorille (Elina Pitkänen, kv.kuopio(at)isyy.fi) Kide.app -ilmoittautumisen auettua. Joukkueet saavat suunnistuspassit, kartat, haalarimerkit ja jatkorannekkeet.

Ilmoittautuminen – vanhat opiskelijat

Vanhat opiskelijat pääsevät mukaan suunnistukseen 30€ (+Kide.app palvelumaksu 0,50€) pääsymaksua vastaan ja ryhmässä voi olla maksimissaan 6 henkilöä (5 €/osallistuja). Hinta sisältää rastikartan ja passin sekä jokaiselle ryhmän jäsenelle haalarimerkin ja rannekkeen jatkoille. Vanhojen opiskelijoiden lähtö on klo 17.30.

Ilmoittautuminen vanhoille opiskelijoille aukeaa Kide.appissa maanantaina 5.9. kello 12.00 ja päättyy torstaina 8.9. kello 12.00. Ryhmän voi käydä ilmoittamassa tapahtumaan myös ISYYn toimistolla Kide.app -myynnin auettua. Huom! Yksi opiskelija ilmoittaa koko joukkueen.

Ilmoittautuminen – SILLAT-joukkue

Hei ylemmän vuosikurssin opiskelija! Haluaisitko osallistua Kaupunkisuunnistukseen ja tutustua samalla muiden alojen opiskelijoihin? Tule mukaan SILLAT-joukkueeseen, jossa pääset muodostamaan ystävyyssuhteita yli oppiainerajojen hauskojen rastitehtävien merkeissä! SILLAT-joukkueita on kaksi ja niiden lähtö on klo 17.30.

Ilmoittautuminen alkaa Kide.appissa maanantaina 5.9. kello 12.00 ja päättyy torstaina 8.9. kello 12.00. Vaihtoehtoisesti voit ilmoittautua myös SILLAT-koordinaattorille sähköpostitse (Riina Pääkkönen, riina.paakkonen(at)isyy.fi). Ilmoittautuneisiin olla erikseen yhteydessä sähköpostitse ennen suunnistusta. SILLAT-joukkueisiin mahtuu 6 hlö/joukkue ja jokaisen opiskelijan tulee ilmoittaa itsensä mukaan suunnistukseen.

SILLAT-joukkueeseen ilmoittautuessa tulee maksaa 10 € pantti (+ 0,50€ palvelumaksu), mutta pantti palautetaan osallistujalle tapahtuman jälkeen. SILLAT-joukkuelaiset saavat myös tapahtuman haalarimerkit ja rannekkeet jatkoille kartan ja passin lisäksi. Joukkue on avoin myös kansainvälisille opiskelijoille, joten varauduthan puhumaan myös englantia.

Ilmoittautuminen Kide.appissa

Kide.app, avautuu uuteen välilehteen: Ilmoittautuminen Kuopion kaupunkisuunnistukseen

Ohjeet suunnistusjoukkueille tapahtumapäivänä

Tuutori tai yksi henkilö joukkueesta (ei koske SILLAT-joukkueita) käy ilmoittamassa joukkueen suunnistukseen Lukemalla (ISYYn toimisto, Studentia, C-ovi). Klo 17 lähtöön voi ilmoittautua kello 16 alkaen ja kello 17:30 lähtöön 16:45 alkaen. Ilmoittautumispisteellä henkilö saa joukkueelleen suunnistuskartan, passin sekä jokaiselle joukkueen jäsenelle haalarimerkin ja rannekkeen jatkoille.

Ilmoittautumispisteellä annetaan myös starttinumero, joka osoittaa, miltä rastilta joukkue aloittaa kiertämään rasteja. Esim. jos joukkue saa starttinumerokseen 3, joukkue aloittaa kiertämään rasteja rastinumerosta 3. Joukkueen tulee kiertää 5 kpl rasteja starttinumeron osoittamassa numerojärjestyksessä, minkä jälkeen joukkue saa käydä vapaasti valitsemillaan rasteilla suorittamassa lisää tehtäviä.

Rastinpitäjät tekevät merkinnän suunnistuspassiin ryhmän käytyä heidän rastillaan. Käymällä vähintään kymmenen (5 pakollista starttinumeron järjestyksen mukaisesti ja 5 vapaavalintaista) rastia ja palauttamalla passin Albatrossiin klo 22 mennessä joukkue osallistuu arvontaan. Arvonnan voittaja ja palkinnot julkistetaan jatkoilla klo 22.30.

Jatkot

Kuopion Kaupunkisuunnistuksen jatkot järjestetään Kuopion matkailusatamassa sijaitsevassa Albatrossissa (Makasiininkatu 1) ja jatkorannekkeet kuuluvat Kaupunkisuunnistuksen hintaan. Ovet jatkoille aukeavat klo 21 ja rannekkeella pääsee ilmaiseksi sisään kello 24 asti. Narikkamaksu 3€ tulee maksaa erikseen, jos mukanasi on iso reppu tai kassi.

Klo 23 alkaen Albatrossissa suunnistuskansaa tanssittaa River Sound!

Kuopion tapahtuma Facebookissa

Facebook.com, avautuu uuteen välilehteen: Kampusrysäys ja kaupunkisuunnistus 2022, Kuopio

Lue lisää: 

Isyy.fi, avautuu uuteen välilehteen: Kampusrysäys ja kaupunkisuunnistus polkaisevat lukuvuoden käyntiin 8.9.2022

Kamu.uef.fi, avautuu uuteen välilehteen: Itä-Suomen yliopiston lukuvuoden 2022–2023 avajaiset 8.9.