Ajankohtaista

29.10.2015

ISYY:n edustajistovaalien ennakkoäänestys vilkkaampaa kuin viime vaaleissa

Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta (ISYY)
Tiedote 29.10.2015

Vapaa julkaistavaksi: heti

ISYY:n edustajistovaalien ennakkoäänestys vilkkaampaa kuin viime vaaleissa

Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan (ISYY) edustajistovaaleissa valitaan ylioppilaskunnan ylin päättävä elin, 39-jäseninen edustajisto. Uuden edustajiston toimikausi alkaa vuoden 2016 alusta ja kestää kaksi vuotta.

Kuluneiden kahden viikon aikana (21.–23.10. ja 26.–29.10.) käynnissä ollut ennakkoäänestys päättyi tänään torstaina 29.10.2015 klo 18.00. Ennakkoon äänensä kävi sähköisellä vaaliuurnalla antamassa 2176 henkilöä, eli noin 16,3 prosenttia äänioikeutetuista. Ennakkoäänestyksen äänestysprosentti kasvoi roimasti edellisvaaleista. Vuoden 2013 edustajistovaaleissa ennakkoäänestysprosentti oli 8,9 %.

– Ennakkoääniä kertyi tällä kertaa oikein hyvin, pääsimme lähelle viime vaalien koko äänestysprosenttia! Kohonnut äänestysprosentti on varmasti monen asian summa. Esimerkiksi koulutusleikkaukset, ennakkoäänestyspäivien lisääminen ja onnistunut kampanjointi ovat voineet houkutella opiskelijoita äänestämään. Pääasia kuitenkin on, että opiskelijamme ovat aktivoituneet hienosti ja ISYY:n edustajistosta on tulossa jäsentemme näköinen! vaaleja koordinoivan keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja Anu Arosanervo iloitsee.

Varsinaiset äänestyspäivät ovat 3.–4.11.2015. ISYY:n edustajistovaaleissa on tänä vuonna ehdolla ehdolla yhteensä 173 ehdokasta 13 eri ehdokaslistalta. Edustajistovaalit käydään täysin sähköisesti. Äänioikeutettuja vaaleissa ovat kaikki läsnä olevat ISYY:n jäsenet eli noin 13 000 Itä-Suomen yliopiston opiskelijaa.

– Ennakkoäänestys antoi mainion nosteen ensi viikon varsinaisille äänestyspäiville, jolloin on viimeinen mahdollisuus vaikuttaa tulevan edustajiston kokoonpanoon. Toivon, että mahdollisimman moni ISYYläinen käyttää äänioikeuttaan, päättää Arosanervo.

ISYY tiedottaa edustajistovaalien tuloksista heti keskiviikkoiltana 4.11. vaalituloksen selvittyä. Vaalien tulokset julkaistaan joka kampuksella järjestettävissä vaalivalvojaisissa, jotka ovat avoimia kaikille. Myös median edustajien toivotaan tulevan paikalle.

Vaalivalvojaiset
Joensuu: klo 18, Aurora-rakennus, sali AU100
Kuopio: klo 18, Canthia-rakennus, sali CA101
Savonlinna: klo 18, OKL-rakennus, sali A118

Lisätietoja
Anu Arosanervo
Keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja
p. 040 7271 357, evpj2@isyy.fi

Anna-Kristiina Mikkonen
Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan pääsihteeri
p. 044 576 8417, paasihteeri@isyy.fi

Edustajistovaalien vaalisivusto
Edustajistovaalien ehdokaslistat
Edustajistovaalien tapahtumakalenteri
Edustajistovaalien vaalikone

Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta (ISYY) on noin 13 000 opiskelijan etu- ja palvelujärjestö, jonka tavoitteena on edistää jäsentensä yhteiskunnallisia, sosiaalisia ja henkisiä pyrkimyksiä. ISYY toimii Itä-Suomen yliopiston kolmella kampuksella Joensuussa, Kuopiossa ja Savonlinnassa.