Ajankohtaista

13.04.2016

ISYY hakee edustajia SYL:n kehitysyhteistyön neuvottelukuntaan

Innostutko globaalista vaikuttamisesta ja koulutuksen edistämisestä kansainvälisesti? Oletko sinnikäs viestijä, verkostoituja tai rahoituksen tuntija? Onko sinulla paloa antaa osaamisestasi pala maailmalle? Tai löytyykö tällaisia henkilöitä juuri sinun ylioppilaskunnastasi?

Etsimme idearikkaita, sitoutuneita ja motivoituneita tekijöitä Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) kehitysyhteistyöasiain neuvottelukuntaan (KENKKU). 15 jäsenjärjestöä ja 135 000 yliopisto-opiskelijaa edustava SYL on maan suurin opiskelijoiden edunvalvonta- ja palvelujärjestö. Kehitysyhteistyöasiain neuvottelukunta toimii SYL:n hallituksen neuvonantajana kehitysyhteistyöasioissa, ja hallinnoi SYL:n kehitysyhteistyöhankkeita yhdessä kehitysyhteistyökoordinaattorin kanssa. Vuonna 2016 haemme perinteisten hankkeidemme hallinnoinnin lisäksi myös uutta suuntaa toiminnallemme: pohdimme esimerkiksi yhteishankkeita, yritysyhteistyötä ja kehitysyhteistyön uutta markkinointia. Toimikausi alkaa elokuussa 2016 yhteispiknikillä edellisen neuvottelukunnan kanssa, ja loppuu elokuussa 2017. Neuvottelukuntaan valitaan 15 jäsentä, joista osa on edelliskaudelta jatkavia jäseniä. Neuvottelukunta kokoustaa noin kerran kuussa Helsingissä, ja etätyöskentelee tarpeen mukaan. Kokouksissa on tarjolla lounas, jonka kokkaamme vuorotellen, ja edustajien matkakulut kokouksiin korvataan.

Suomen ylioppilaskuntien liitto kantaa vastuuta kaikkein köyhimmistä, ja pyrkii tukemaan kouluttautumista kehittyvissä maissa. Hyviä tuloksia on saavutettu esimerkiksi SYL:n Mosambikin kehitysyhteistyöhankkeessa, jossa 1-2-luokkalaisten luku- ja kirjoistustaitoa parannettiin jakamalla viime vuonna 800 harjoituskirjaa ja kouluttamalla opettajia. Alueellisessa oppistulosmittauksessa hankekoulut menestyivät loistavasti. Hankkeessamme Guatemalassa taas parannettiin maya-alkuperäiskansojen naisten elantoa avokadonviljelyn ja myymisen kautta: hankkeessa järjestettiin esimerkiksi 39 koulutusta avokadon viljelyyn ja istutettiin 2000 avokadopuun siementä. Guatemalan hanke jatkuu neuvottelukunnan kauden ajan, ja sen lisäksi haemme jatkoa Mosambikin ja Mongolian hankkeille.

Neuvottelukuntaan etsitään erilaisia osaajia:

1) Kehitysyhteistyöneuvottelukunnan viestintäkoordinaattori (1). Viestintäkoordinaattori pitää huolen kehitysyhteistyötoiminnan näkyvyydestä sosiaalisessa mediassa, luo viestinnän sisältöjä ja ideoi viestinnän kehittämistä. Viestintäkoordinaattori organisoi myös toiminnan näkyvyyttä ylioppilaskunnille.

2) Guatemalan hankehallintoryhmän jäsen (4-5), puheenjohtaja ja tiedotusvastaava. Tehtävässä hallinnoidaan Guatemalan kehitysyhteistyöhanketta ja perehdytään esimerkiksi vuosiraportteihin ja suunnitelmiin sekä ollaan yhteydessä paikallisiin kumppaneihin. Tehtävässä tarvitaan motivaatiota, kiinnostusta hankehallintoon, kykyä itsenäiseen työskentelyyn, tiedonhakutaitoja, projektinhallintataitoja ja kykyä ymmärtää espanjankielisiä tekstejä. Jäsenistä valitaan myös Guatemalan hankehallintoryhmän puheenjohtaja ja Guetamalan hankehallintoryhmän tiedotusvastaava. Tiedotusvastaavalta kaivataan etenkin valmiutta blogata, instata ja kertoa projektista. Puheenjohtajan pesti taas on hyvä tilaisuus kehittää projektinhallintaa ja johtamistaitoja. Puheenjohtaja pitää yhteyttä kehitysyhteistyökoordinaattoriin hankkeen asioissa ja pitää huolta ryhmän käytännön järjestelyistä.

3) Rahoitustiimin jäsen (3). Rahoitustiimissä pohditaan kehitysyhteistyön uutta suuntaa etenkin varainhankinnan näkökulmasta. Kuinka kehitysyhteistyötä voidaan jatkaa laadukkaasti muuttuvissa olosuhteissa ja esimerkiksi Ulkoministeriön rahoituslähteiden kaventuessa? Tiimin jäseniltä kaivataan idearikkautta ja näkemystä markkinointiin ja talouteen. Rahoitustiimistä valitaan myös puheenjohtaja tiimille.

4) Tapahtumatiimin jäsen (4). Tapahtumatiimi ideoi ja järjestää kehitysyhteistyön mahdollisia tapahtumia, kuten Maailma kylässä – festivaaliin osallistumista. Tapahtumatiimi voi olla mukana myös Kehitysyhteistyöviikon järjestelyissä.

Ylioppilaskuntia pyydetään esittämään neuvottelukuntaan 1-2 jäsentä. Ylioppilaskunnalta ei edellytetä kehitysyhteistyötoimintaa, ja hakijat eri taustoista ovat tervetulleita. Hakemuksiin toivotaan liitettäväksi ansioluettelo ja motivaatiokirje, jossa hakija voi kertoa näkemyksistään ja kokemuksestaan toimintaan liittyen. Hakijaa pyydetään myös ideoimaan, miten hän parantaisi oman ylioppilaskuntansa ja opiskelijoiden tietämystä SYL:n kehitysyhteistyöasioista. Lisäksi hakijaa pyydetään ilmaisemaan kiinnostuksensa erilaisiin tehtäviin yllä hahmoteltujen profiilien perusteella ja kertomaan kielitaidostaan.

Hakemukset tulee toimittaa 30.4. mennessä osoitteeseen isaac.adaam(at)isyy.fi

Lisätietoja:

Hallituksen kehitysyhteistyö- ja ympäristövastaava Isaac Adaam, Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta, p.  044 576 8402, isaac.adaam(at)isyy.fi