Ajankohtaista

25.01.2018

ISYY on mukana Maksuton2aste-kampanjassa

Vaadi kanssamme maksutonta toisen asteen koulutusta kaikille ja allekirjoita kansalaisaloite! Kansalaisaloitteella vaadimme eduskunnalta selvitystä ja toimenpiteitä, miten voitaisiin siirtyä aidosti maksuttomaan toisen asteen koulutukseen.

Maksuton2aste on Pelastakaa Lasten ja useiden nuoriso- ja opiskelijajärjestöjen (Suomen Lukiolaisten Liitto (SLL), Suomen Ammattiin Opiskelevien Liitto – SAKKI ry, Suomen Opiskelija-Allianssi OSKU ry, Finlands Svenska Skolungdomsförbund FSS rf, Nuorten mielenterveysseura – Yeesi ry ja Suomen Nuorisoyhteistyö – Allianssi ry) käynnistämä kampanja, jonka tavoitteena on turvata jokaisen nuoren kouluttautumismahdollisuudet toisella asteella.

Tällä hetkellä suomalaisista jopa 15 % ei ole suorittanut toisen asteen tutkintoa 25 ikävuoteen mennessä. Osuus on suuri etenkin pienituloisten perheiden lapsilla. Pelkän peruskoulun varassa olevien työurat ovat tutkitusti lyhyempiä ja työttömyys on yleisempää kuin toisen tai korkea-asteen suorittaneilla. Toisen asteen koulutus on kuitenkin nyky-Suomessa käytännössä välttämätön työllistymisen kannalta, joten olisi tärkeää voida turvata jokaisen nuoren koulutusmahdollisuudet varallisuudesta riippumatta.

Toisen asteen opintojen välttämättömät kustannukset voivat nousta lukiossa yli 2600 euroon, ja ammatillisella puolella linja- ja oppilaitoskohtaisesti kustannukset voivat olla jopa tätä suuremmat. Tämän takia nuorten oikeus koulutukseen ja mahdollisuus opiskella kykyjensä ja kiinnostuksen mukaisesti ei toteudu.

Maksuton2aste-kampanja pyrkii tuomaan toisen asteen kohtuuttomiksi kasvaneet kustannukset yleiseen tietoon ja vaikuttamaan eduskuntaan niin, että toisesta asteesta saataisiin opiskelijoille aidosti maksutonta. Kansalaisa­loitteessa emme ota kantaa siihen, millä konkreettisilla keinoilla toisen asteen maksuttomuus tulisi toteuttaa, vaan kutsumme päättäjät, kansalaiset ja organisaatiot ratkomaan ongelmaa yhdessä.

Vaadi kanssamme maksutonta toisen asteen koulutusta kaikille ja allekirjoita kansalaisaloite.

Lue lisää:

Maksuton2aste

Lisätietoja:

Sara Salonen, Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen koulutuspoliittinen vastaava, sara.salonen@isyy.fi, p. 044 576 8401

Juuso Sikiö, Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja, puheenjohtaja@isyy.fi, p. 044 576 8400