Ajankohtaista

20.11.2017

SYL:n liittokokous valitsi puheenjohtajan ja hallituksen vuodelle 2018

Kaikkia Suomen noin 132 000 yliopisto-opiskelijaa edustavan Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) liittokokous on valinnut hallituksen vuodelle 2018. Kokouksessa päätettiin myös ensi vuoden toimintasuunnitelmasta ja SYL:n uudesta linjapaperista.

Puheenjohtajaksi valittiin 23-vuotias Miika Tiainen Turun yliopiston ylioppilaskunnasta.

Liittokokous valitsi puheenjohtajan lisäksi hallitukseen kuusi jäsentä:

Petteri Heliste, AYY
Petra Laiti, SHS
Joel Lindqvist, HYY
Ada Saarinen, HYY
Teemu Vasama, JYY
Jenny Vaara, OYY

Vastavalittu SYL:n puheenjohtaja haluaa opiskelijoiden olevan ensi vuonna aktiivinen toimija Suomen koulutuspolitiikassa: “Ensi vuonna opiskelijoiden ja nuorten sukupolvien ääni kuuluu niin koulutusta kehitettäessä kuin luotaessa Suomen suuntaa taas seuraaviksi vuosiksi eteenpäin. Teemme aktiivisesti työtä meille tärkeiden teemojen, kuten saavutettavan koulutuksen sekä opiskelijan ennustettavan ja vakaan tukijärjestelmän eteen.”

Myös Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnalla (ISYY) oli oma ehdokas, Lina Munčytė, SYL:n hallitukseen vuodelle 2018.

Liittokokous ilmaisi kannanotossaan vaatimuksensa siitä, että korkeakouluvisiota on toteutettava pitkäjänteisesti ja kannustavasti. Liittokokous peräänkuuluttaa yliopistoyhteisöille työrauhaa viedä nyt käynnissä olevat uudistukset loppuun. Sovituille toimenpiteille ja muutoksille tulee antaa riittävästi aikaa, ja niitä tulee pystyä mittaamaan luotettavasti, jotta korkeakoulukenttä ehtii sopeutua niihin. Leikkaaminen ja kiireessä valmistelu ei enää käy. “Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen erilaisista profiileista ja tehtävistä tulee pitää kiinni. Korkeakoulutuksen tulee olla maksutonta ja saavutettavaa kaikille, jotta saamme koko nuoren sukupolven potentiaalin käyttöön”, linjaa vuodelle 2018 valittu puheenjohtaja Miika Tiainen.

SYL:n liittokokous kokoontui Tampereen yliopistolla pe–la 17.–18. marraskuuta.

Liittokokouskannanotto on kokonaisuudessaan luettavissa myös SYL:n verkkosivuilta.

Sosiaalisessa mediassa (facebook.com/SYL.FIN ja twitter.com/SYL_FIN) SYL:n liittokokouksesta on runsaasti päivityksiä aihetunnuksella #SYLliittari ja #studentsoffinland

Lue lisää:

Suomen ylioppilaskuntien liittokokous 2017: Korkeakouluvisiota toteutettava pitkäjänteisesti ja kannustavasti (18.11.2017)
ISYY esittää Lina Munčytė’a SYL:n hallitukseen (29.9.2017)

Lisätietoja:

SYL pääsihteeri Eero Manninen, p. 045 631 7145
SYL puheenjohtaja 2018 Miika Tiainen, p. 045 320 5125