Ajankohtaista

07.09.2017

Iloiset opiskelijat täyttävät Kauppakadun 19.9.2017 Kuopiossa Kauppakadun Improbaturin merkeissä

Kuopiolaiseen opiskelijakulttuuriin omaan mausteensa tapahtumarasteineen ja iltabileineen tuo Kauppakadun Improbatur. Tapahtumassa kierretään suorittamassa rastitehtäviä ja keräämässä leimoja tapahtumapassiin Kauppakadun varren ravintoloissa Kuopiossa. Suureen suosioon noussut tapahtuma järjestetään jo kahdettatoista kertaa.

– Kauppakadun Improbatur on kiinteä osa kuopiolaista opiskelijaelämää. Tapahtuma on kasvanut jo legendaksi omalla tavallaan, kun monet kyselevät tapahtuman perään jo aikaisin keväällä. Innokkaimmat tuntuivat jonottaneen tunteja tapahtumapassit saadakseen, iloitsee tapahtuman järjestelyistä vastaava Jari Smolander Savonia-AMK:n opiskelijakunnasta.

Tehtävärasteja uusitaan vuosittain. Konkareille joukosta löytyy niin tutun oloisia tehtäviä, kuin täysin uusia haasteitakin.  Kuopiolaisia korkeakouluopiskelijoita vastaan kisaamaan saapuu myös opiskelijoita ainakin Iisalmesta ja Varkaudesta.

– Tapahtumarastien tehtäviäkin koetetaan tiedustella etukäteen mutta ne pidetään tiukasti salassa tapahtuman alkuun saakka, Smolander kertoo.

Juhlavuoden kunniaksi myös palkinnot ovat jälleen erittäin arvokkaita ja kysyttyjä. Palkintoina on mm. läppäreitä, action-kameroita, langattomia kaiuttimia ja erilaisia lahjakortteja. Monet yhteistyökumppanit ovat olleet tapahtumassa mukana alusta pitäen.

Tapahtumapassit myydään loppuun todennäköisesti heti ensimmäisenä myyntipäivänä maanantaina 11.9. Pääsylippuja iltabileisiin on saatavilla rajoitetusti ravintola Albatrossin ovelta. Kaikkiaan illanrientoihin arvioidaan osallistuvan tuhatkunta korkeakouluopiskelijaa. Tapahtuman järjestäjää yhteistyökumppaneineen Savonia-ammattikorkeakoulun opiskelijakunta eli tuttavallisemmin SAVOTTA.

KAUPPAKADUN IMPROBATUR 19.9.2017 kello 16:00 alkaen Kauppakadun ympäristön ravintoloissa Kuopiossa, iltabileet ja Sini Sabotagen keikka ravintola Albatrossissa kello 21:00 alkaen.

Tapahtumapassit tulevat myyntiin maanantaina 11.9. klo 8.00 ennakkomyyntipisteissä:

Lukema, Ylioppilaskunnan toimisto, (Yliopistonranta 3)
cafeSAVOTTA, Microkadun kampus (Microkatu 1 E 3. krs)
KUTOP kirjakauppa, Opistotien kampus, (Opistotie 2)

Lue lisää:

Kauppakadun Impro
Facebook: Kauppakadun Improbatur
Instagram

Lisätietoja:

Savonia-ammattikorkeakoulun opiskelijakunta
Jari Smolander, 044 785 5069
Juha Asikainen, 044 785 5058