26.10.2015
Hakukuulutus
Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta (ISYY), on noin 13 000 jäsenen julkisoikeudellinen yhteisö. Ylioppilaskunnan tehtävänä on toimia jäsenistönsä edunvalvojana ja yhdyssiteenä sekä tuottaa opiskelijapalveluja. Ylioppilaskunnan palveluksessa on 17 henkilöä ja vuosittainen liikevaihto n. 1,6 miljoonaa euroa.
Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta hakee edunvalvontasihteeriä opintovapaan sijaiseksi (toimipaikkana Joensuu/Savonlinna).
Edunvalvontasihteerin tehtävänä on mm:
– Sosiaali- ja koulutuspoliittisiin ja erityisesti korkeakoulutukseen liittyvien kysymysten seuraaminen paikallisella ja valtakunnallisella tasolla
– Tiedonkulun koordinoiminen yliopiston hallinnon ja ylioppilaskunnan välillä sosiaali- ja koulutuspoliittisissa kysymyksissä
– Yliopiston hallinnon opiskelijaedustajien valinnan valmistelussa mukana oleminen ja toiminnan tukeminen
– Yliopiston laatujärjestelmään ja erityisesti opetuksen ja ohjauksen laatuun liittyvien asioiden valmistelu ylioppilaskunnassa
– Valmistella ylioppilaskunnan hallitukselle koulutuspoliittiset ja/tai sosiaalipoliittiset asiat sekä toimia näissä asioissa esittelijänä hallituksen kokouksessa
– Sektorin toiminnan järjestäminen yhdessä hallituksen koulutus- ja sosiaalipoliittisista asioista vastaavien kanssa
– Opiskelijoiden neuvominen heitä koskevissa koulutus- ja sosiaalipoliittisissa kysymyksissä
– Palvelutehtävät ylioppilaskunnan toimistossa
– Edunvalvontasihteerin toimenkuvan ja edunvalvontasektorin kehittäminen
– Yliopiston ja sidosyhteisöjen vapaaehtoistoimijoiden ja luottamushenkilöiden kouluttaminen
– Muut pääsihteerin mahdollisesti määräämät tehtävät
Hakijalta edellytetään korkeakouluopintoja sekä kykyä itsenäiseen työskentelyyn, organisointitaitoja, yhteistyökykyä, oma-aloitteista asennetta, palveluhenkisyyttä ja vahvaa suomen ja englannin kielen taitoa. Aikaisempi kokemus ylioppilaskuntatoiminnasta katsotaan eduksi. Lisäksi arvostamme opiskelijoihin liittyvän lainsäädännön tuntemusta. Ylioppilaskunnan organisaatioon ja toimintaan voi tutustua osoitteessa www.isyy.fi.
Tehtävä on työajaltaan joustava osa-aikainen toimi (75 %, noin 28 h/viikko) ja täytetään opintovapaan sijaisuuden ajaksi 1.1.2016–31.7.2016. Perehdyttämisjakso on sovittavissa, kuitenkin siten, että se on viikolla 51 viimeistään. Palkka maksetaan ISYY:n palkkataulukon mukaan, lähtöpalkka ilman lisiä on 75 % peruspalkasta eli noin 1450 €/kk.
Vapaamuotoiset hakemukset ja ansioluettelot jätetään ylioppilaskunnan pääsihteerille paasihteeri@isyy.fi. Sähköpostiin tunnus ”Edunvalvontasihteerihaku”. Nimeä mahdolliset liitetiedostot selkeästi omalla nimelläsi. Hakuaika päättyy 11.11.2015. klo 12.00. Haastateltavaksi kutsuttaville hakijoille ilmoitetaan asiasta henkilökohtaisesti ja haastattelut suoritetaan viikolla 48.
Lisätietoja:
Pääsihteeri Anna-Kristiina Mikkonen, Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta, p. 044 576 8417, paasihteeri@isyy.fi
Hallituksen puheenjohtaja Juho Pulkka, Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta, p. 044 576 8400, puheenjohtaja@isyy.fi