Ajankohtaista

19.06.2019

ISYYn tietotilinpäätös vuodelta 2018 julkaistu

ISYY on julkaissut ensimmäisen tietotilinpäätöksensä. Tietotilinpäätös kuvaa tietojen käsittelyn nykytilaa sekä arvioi tietosuojan ja tietoturvan toteutumista. Lisäksi se sisältää tietosuojaan ja tietoturvaan liittyviä kehittämistarpeita ja -toimenpiteitä. Tietotilinpäätös toteuttaa ns. accountability- eli tilintekovelvollisuusperiaatetta, jonka mukaan organisaation tulee näyttää, että se noudattaa lakia ja hyvää henkilötietojen käsittelytapaa.

Tietotilinpäätöksen mukaan vuonna 2018 ISYYn tietosuoja-asioiden tila on ollut hyvä. Arvioinnin pohjana on käytetty tietosuoja-asetuksen osoituskriteeristöä, joka on ollut osana Väestörekisterikeskuksen julkisen hallinnon digiturvallisuuden kyselyä. Lisäksi tietosuojan ja -turvan osalta on tunnistettu seuraavat kehittämistarpeina riskien kartoitus, tiedonohjaussuunnitelma ja asianhallinnan kehittäminen.

Lue lisää:

Isyy.fi, avautuu uuteen välilehteen: ISYYn tietotilinpäätös 2018 (pdf)
Isyy.fi, avautuu uuteen välilehteen: Tietosuoja

Lisätietoja:

Helena Eronen, tietosuojavastaava, Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta (ISYY), p. 0400 581 776, tietosuojavastaava(at)isyy.fi