Ajankohtaista

26.08.2014

Itä-Suomen yliopiston lukuvuosi rysäytetään käyntiin musiikilla ja leikkimielisellä kisailulla

Itä-Suomen yliopisto (UEF)
Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta (ISYY)

Tiedote 26.8.2014
Vapaa julkaistavaksi: Heti

Itä-Suomen yliopiston lukuvuosi rysäytetään käyntiin musiikilla ja leikkimielisellä kisailulla

Itä-Suomen yliopiston lukuvuosi rysäytetään jo kolmatta kertaa vauhdikkaasti käyntiin kampustapahtumissa eli Kampusrysäyksissä. Kampusrysäystä vietetään eri kampuksilla samana päivänä Itä-Suomen yliopiston lukuvuoden avajaisten kanssa eli keskiviikkona 3.9. Joensuussa, torstaina 4.9. Kuopiossa ja tiistaina 9.9. Savonlinnassa.

– Kampusrysäys tarjoaa opiskelijoille ja henkilökunnalle hauskan ja lennokkaan aloituksen syksyyn ja uuteen lukuvuoteen. Fuksit pääsevät tutustumaan Kampusrysäyksessä toisiinsa ja vanhempiin opiskelijoihin, ja myös henkilökunta ja opiskelijat saavat viettää aikaa yhdessä vähän rennommissa merkeissä, kertoo Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan pääsihteeri Janne Mertanen.

Kampusrysäyksiin kuuluvat olennaisesti erilaiset henkilökunnan ja opiskelijoiden väliset kisailut, joissa voimia mitellään esimerkiksi mölkyssä, sekä musiikki. Joensuun ja Kuopion tapahtumissa lavalle nousee Itä-Suomen yliopiston ja ylioppilaskunnan keväällä 2014 järjestämän Bändikisan voittaja The Spiral Quest. Kampusrysäyksistä starttaavat myös uusien opiskelijoiden kaupunkisuunnistukset.

Joensuussa Kampusrysäystä juhlitaan 3.9. klo 16–18 Carelian takapihalla, Kuopiossa 4.9. klo 15–18 Studentian edustalla ja Savonlinnassa 9.9. klo 15–18 yliopiston piha-alueella. Tapahtuman järjestäjinä ovat Itä-Suomen yliopisto (UEF) ja Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta (ISYY).

Lisätietoja:

Petri Hynynen, Itä-Suomen yliopiston viestintäpäällikkö, p. 050 407 8996, petri.hynynen@uef.fi
Janne Mertanen, Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan pääsihteeri, p. 044 576 8417,
paasihteeri@isyy.fi

Lue lisää:

Kampusrysäyksen ohjelma ISYY:n sivuilla
Kampusrysäys 2014 -tapahtuma Facebookissa