Ajankohtaista

26.02.2016

Kannannotto Mediteknian henkilöstöravintolakokeiluun

Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta (ISYY)
Kannanotto

Itä­-Suomen yliopiston ylioppilaskunta haluaa ilmaista huolensa Mediteknian ravintolan henkilöstöravintolakokeilun aiheuttamista haitoista opiskelijan hyvinvointiin.

Kokeilun seurauksena Canthian opiskelijahintaisen ravintolan jonot ovat kasvaneet täysin kestämättömälle tasolle. Lounasaikaan jonossa saa jonottaa keskimääräisen kokemuksen mukaan vähintään 20 minuuttia. Pahimmillaan jonottamaan on joutunut noin 40 minuuttia. Samaan aikaan Mediteknian ravintolassa ei ole juuri lainkaan ruokailijoita.

Henkilöstöravintolakokeilua perusteltiin työterveyshuollon lausunnolla, jonka mukaan työpaikkaruokailun sujuvuus ehkäisee mm. stressiä, painonnousua ja muita elintapaongelmia. Työpaikkaruokailun sujuvalla toiminnalla saavutettaisiin parempi työteho ja ennaltaehkäistäisiin sairauksia.

Ylioppilaskunta haluaa huomauttaa, että myös viiden vuoden opiskelun aikana sujuva ruokailu ennaltaehkäisee opiskelijan stressiä ja sairauksia. Epäsäännölliseen ateriarytmiin pakotettu tottuminen jo nuorella iällä ei ole stressin eikä sairauksien ennaltaehkäisyä. Opiskelijoiden stressitasot ovat korkealla jo ilman epäsäännöllistä ruokailuakin, mistä kertoo esimerkiksi yliopiston opintopsykologin ja YTHS:n mielenterveyspalvelujen totaalinen ruuhkautuminen.

Mahdollisuus Kela­-ateriatuettuun ruokailuun on osa opiskelijan opintotukea. Tällä hetkellä opiskelijaravintoloiden kapasiteetin ollessa riittämätön tämän tuen hyödyntäminen ei ole mahdollista. Suurella osalla Canthialla opiskelevista opiskelijoista ei ole mahdollisuutta porrastaa ruokailuaan ruuhkattomaan aikaan johtuen pakollisesta opetuksesta tai esimerkiksi potilastyöstä. Tämä on johtanut siihen, että opiskelijat eivät syö päivän aikana lainkaan, tai he syövät omia eväitään.

Myös potilasturvallisuuden näkökulma on Canthialla opiskelevien kohdalla nostettava esiin, huonosti syöneenä opiskelijan virhealttius potilastyössä lisääntyy.

Opiskelijavalinnan sisäänoton lisäännyttyä Canthian ruokalan ylikuormitus korostuu vuosi vuodelta. Nyt kokeilun ollessa käynnissä, Canthialla pääsääntöisesti opiskelevat eivät ole edes täysilukuisena paikalla, esimerkiksi farmasian kolmas vuosikurssi on harjoittelussa poissa kampukselta. Syksyllä koko opiskelijamassan ollessa kampuksella tilanne tulee siis entisestään kärjistymään.

Ylioppilaskunta ymmärtää edelleen myös henkilöstön tarpeen työpaikkaruokailuun. Haluamme kuitenkin tuoda edelleen esiin, että tällä hetkellä käynnissä oleva kokeilu, jossa kolmasosa Canthian ja Mediteknian alueen lounaslinjastojen kapasiteetista on tyhjäkäynnillä lopun kahden linjaston ollessa ylikuormitettuina, ei ole oikea kehityssuunta.

Ylioppilaskunta ehdotti jo syksyllä lausunnossaan 27.11.2015 kehitysehdotuksena uuden henkilöstölinjaston rakentamisen Mediteknian tai Canthian ruokalan yhteyteen. Ylioppilaskunta kannattaa edelleen tämän ehdotuksen suuntaista kehittämistä ruokalapalveluissa, ja on valmis ideoimaan sen toteuttamismahdollisuuksia.

Olli Siirola
Ylioppilaskunnan puheenjohtaja
puh. +358 44 576 8406
epj@isyy.fi

Anna-­Kristiina Mikkonen
Ylioppilaskunnan pääsihteeri
044 576 8417
paasihteeri@isyy.fi

Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta (ISYY) on noin 13 000 opiskelijan etu- ja palvelujärjestö, jonka tavoitteena on edistää jäsentensä yhteiskunnallisia, sosiaalisia ja henkisiä pyrkimyksiä. ISYY toimii Itä-Suomen yliopiston kolmella kampuksella Joensuussa, Kuopiossa ja Savonlinnassa.