Ajankohtaista

08.06.2015

Kannanotto: ISYY: Hallitusohjelman toimenpiteet koulutukselle asetettujen tavoitteiden osalta eivät kohtaa

Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta (ISYY)
Kannanotto

ISYY: Hallitusohjelman toimenpiteet koulutukselle asetettujen tavoitteiden osalta eivät kohtaa

Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta tyrmää pääministeri Juha Sipilän hallituksen 28.5. julkaistun hallitusohjelman koulutukseen kohdennettujen leikkausten osalta.

Hallitusohjelmassa osaaminen ja koulutus nostetaan yhdeksi hallituskauden strategiseksi kärkihankkeeksi, mutta silti koulutukseen esitetään yli 600 miljoonan euron leikkauksia vuoteen 2019 mennessä. ISYY ymmärtää valtiontalouden vaikean tilanteen, mutta näkee nyt linjatut leikkaukset täysin kohtuuttomina. Vaikeinakin aikoina panostus koulutukseen on samalla panostus yhteiskunnan tulevaisuuteen. Koulutuksen on todettu useissa tutkimuksissa olevan yksi merkittävä yksilön hyvinvointia ja selviytymiskeinojen muodostumista ennustava tekijä. Leikkaamalla koulutuksesta hallitus leikkaa tulevaisuuden kasvumahdollisuuksista.

Hallitusohjelmassa linjataan, että hallituskauden loppuun mennessä suomalaisten koulutus- ja osaamistaso on noussut. Samalla kuitenkin tähdätään ylemmän korkeakoulututkinnon suorittamisen vähentämiseen kahdellakymmenellä prosentilla ja alemman korkeakoulututkinnon työelämän käytettävyyden lisäämistä työmarkkinoilla. Tämä yhdessä leikkauksista johtuvien tutkimus- ja opetusresurssien heikkenemisen kanssa johtaa ainoastaan osaavan työvoiman laskuun.

Myös opintotuki kärsi hallitusohjelmassa kovia leikkauksia. Jo edellisellä hallituskaudella opintotukeen tehtiin huomattavia heikennyksiä ja nyt tukikuukausia tultaisiin karsimaan entisestään ja lainan osuutta lisättäisiin. Laina opiskelijan ensisijaisena toimeentulon muotona tarkoittaa koulutuksen eriarvoistumisen lisääntymistä, sillä yhä harvempi uskaltaa rahoittaa opintojaan lainalla epävarmassa työllisyystilanteessa. Mahdollisesti täysipäiväisen työnteon seurauksena opintoajat venyvät, eikä osaava työvoima pääse siirtymään tavoiteajassa koulutustaan vastaaville työmarkkinoille. On huomattavaa, että samanaikaisesti hallitusohjelmassa linjataan opintoaikojen lyhentämiseen ja työurien pidentämiseen alkupäästä, mikä on vahvasti ristiriidassa hallituksen toimien kanssa.

Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) ja Suomen opiskelijakuntien liiton (SAMOK) “Koulutuslupaus” -kampanjassa reilusti yli puolet hallituspuolueiden kansanedustajaehdokkaista sitoutui opiskelijajärjestöjen kolmeen tavoitteeseen: Koulutuksesta ei leikata, opintotukea ei heikennetä ja YTHS:n terveyspalvelut laajennetaan myös ammattikorkeakouluopiskelijoille. Kaksi ensimmäistä lupausta petettiin jo kättelyssä eikä YTHS-laajennuksesta ole hallitusohjelmassa mitään mainintaa. Koulutuslupaus-kampanjassa myös puolustettiin kaikille maksutonta koulutusta, mutta hallituksen tavoitteena on ottaa käyttöön lukukausimaksut EU/ETA -maiden ulkopuolisille opiskelijoille siitäkin huolimatta, että ne on todettu lähes kaikissa aiheesta toteutetuista tutkimuksista tappiollisiksi kansantaloudelle. Ruotsin ja Tanskan raporttien sekä muutamissa Suomen korkeakouluissa toteutetun kokeilun perusteella lukukausimaksujen ennakoidaan romahduttavan EU- ja ETA-maiden ulkopuolisten opiskelijoiden määrän alle viidennekseen alkuperäisestä. Luottamuksen ilmapiiri on asia, jota hallituspuolueet ovat kautta linjan tuoneet esille ja painottaneet, mutta osoittavat omilla toimillaan sanoutuvansa itse irti tästä sopimuksesta.

“Mikään puolue ei ollut leikkaamassa koulutuksesta ennen vaaleja, joten hallituksen voidaan sanoa pettäneen koulutuslupaukset. Emme voi hyväksyä sitä, että puolueet antavat ääniä kalastellakseen lupauksia, joita ei ole aikomustakaan pitää. Opiskelijan muisti on pitkä, joten nämä petokset voivat kääntyä tulevissa vaaleissa niiden tekijöitä vastaan”, summaa ISYY:n hallituksen 1. varapuheenjohtaja Tuomas Hiltunen hallitusohjelmasta.

Koulutuksesta leikkaaminen tulee näivettämään innovaatio- ja tutkimuskulttuuria. Uusia avauksia ei synny, eikä tutkimus voi kukoistaa näin rajujen leikkausten keskellä. Opintotuesta leikkaaminen taas tulee osumaan kaikista kipeimmin siihen väestöryhmään, joiden koulutukseen hakeutuminen on jo nyt vaikeinta.

ISYY ilmaiseekin huolensa hallituspuolueiden leikkausesityksistä opiskelijoita, koulutusta ja tutkimusta kohtaan ja vaatii hallituksen vielä kerran harkitsevan esitettyjen leikkausten vaikutuksia. Leikkaukset Suomen tulevaisuudesta kääntyvät helposti itseään vastaan ja kasvun sijasta voivat lisätä talousahdinkoa.

Lisätietoja

ISYY:n hallituksen puheenjohtaja Juho Pulkka 040-5768400, puheenjohtaja@isyy.fi
ISYY:n pääsihteeri Anna-Kristiina Mikkonen 040-576 8417, paasihteeri@isyy.fi

Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta (ISYY) on noin 12 000 opiskelijan etu- ja palvelujärjestö, jonka tavoitteena on edistää jäsentensä yhteiskunnallisia, sosiaalisia ja henkisiä pyrkimyksiä. ISYY toimii Itä-Suomen yliopiston kolmella kampuksella Joensuussa, Kuopiossa ja Savonlinnassa.