08.08.2013
Kela tiedottaa 6.8.2013: Velka Kelalle voidaan periä veronpalautuksesta
Kela voi pyytää ulosottoviranomaista ulosmittaamaan asiakkaan veronpalautuksen ensi syksynä. Asiakas voi välttää veronpalautuksen ulosmittauksen, jos hän maksaa koko velkansa Kelalle elokuun loppuun mennessä.
Kela on perinyt velkoja veronpalautuksista ulosottoteitse vuodesta 2007. Tämä koskee etuuksien takaisinperinnästä syntyneitä velkoja, esimerkiksi liikaa maksettua opintotukea, työttömyysturvaa tai asumistukea. Veronpalautusten perintä koskee myös elatusapuvelan perintää.
Kela voi pyytää ulosottoviranomaista ulosmittaamaan veronpalautukset silloin, kun asiakas ei ole noudattanut Kelan kanssa tekemäänsä osamaksusuunnitelmaa.
Veronpalautukset voidaan ulosmitata myös niiltä asiakkailta, jotka ovat maksaneet velkaansa sovitun osamaksusuunnitelman mukaisesti. Menettely koskee uusia, 28.1.2013 alkaen solmittuja osamaksusuunnitelmia, joissa kerrotaan selkeästi mahdollisten veronpalautusten ulosmittauksesta. Näin nopeutetaan ja tehostetaan liikamaksun takaisinperintää.
Jos asiakas maksaa koko velan Kelalle elokuun loppuun mennessä, Kela ei pyydä ulosottoviranomaista ulosmittaamaan veronpalautusta. Veronpalautusta ei myöskään ulosmitata, jos asiakas maksaa koko velan ulosoton lähettämällä maksukehotuksella. Tällöin asiasta ei myöskään tule merkintää ulosottorekisteristä annettavaan todistukseen.
Jos asiakas ei maksa koko velkaa, ulosottoviranomainen ulosmittaa veronpalautuksen ja lähettää asiasta päätöksen asiakkaalle tiedoksi. Veronpalautuksen ulosmittauksesta aiheutuu asiakkaalle ylimääräisiä kustannuksia.
Lisäksi asia merkitään ulosottorekisteristä annettavaan todistukseen. Siitä ei kuitenkaan aiheudu maksuhäiriömerkintää luottotietorekisteriin. Ulosmittauksen jälkeen Kela lähettää asiakkaalle uuden osamaksusuunnitelman.
Etuuksien liikamaksujen perintä on Kelan lakisääteinen velvollisuus. Usein takaisinperintä johtuu siitä, että asiakas ei ole ilmoittanut riittävän ajoissa Kelaan olosuhteittensa muutoksesta ja etuutta on ehditty maksaa asiakkaalle liikaa. Vuoden 2012 lopussa Kelalla oli takaisinperittävänä liikaa maksettuja etuuksia noin 119 miljoonaa euroa.
Lisätietoja asiakkaalle:
Verkossa
Kelan perintäyksiköiden puhelinpalvelu arkisin klo 9–16
Itä-Suomen perintäyksikkö 020 635 6570
Kela tiedottaa 5.8.2013: Uusi opiskelija, laita palkkakuitit talteen
Opiskelijan omat tulot vaikuttavat opintotukeen. Tänä syksynä opintonsa aloittavien kannattaa pistää talteen palkkakuitit koko vuoden ansioista. Niitä saattaa tarvita helmikuussa 2015, kun Kela tekee tulovalvonnan vuonna 2013 opintotukea saaneiden tuloista.
Tulovalvonnassa jokaisen opintotuen saajan koko vuoden tuloja verrataan koko vuoden vuositulorajaan. Tuloraja riippuu siitä, kuinka monelta kuukaudelta opiskelija nostaa opintotukea.
Uusi opiskelija, joka aloittaa opintonsa syyskuussa ja nostaa opintotukea tänä vuonna 4 kuukaudelta, voi ansaita 18 400 euroa vuodessa ilman että tulot vaikuttavat opintotuen määrään. Jos tuloraja ylittyy, opiskelijan on selvitettävä Kelalle, onko tulot ansaittu ennen opintoja vai opiskeluaikana.
Jos uusi opiskelija tietää ylittävänsä vuositulorajan, hän voi nostaa opintotukea joka kuukausi syyskuusta alkaen (4 tukikuukautta), jos pitää huolta siitä, että hänen loppuvuoden tulonsa ovat alle 2 640 euroa (keskimäärin 660 e/kk). Ks. esimerkki lopussa.
Tuloraja nousee, jos uusi opiskelija ei käytä kaikkia syksyn opintotukikuukausia. Kelan verkkosivuilla on laskuri, jolla opintonsa aloittava voi arvioida tulovalvonnan lopputulosta.
Tulojen maksuajankohta ratkaisee
Opintotuen tulovalvonnassa otetaan huomioon kaikki veronalaiset ansio- ja pääomatulot (ei kuitenkaan opintorahaa tai muuta Kelan opintotukea). Tulot kohdistetaan opiskeluajalle ja muulle ajalle maksuajankohdan perusteella. Jos esim. työsuhteesta ansaitut kesälomarahat maksetaan syyskuussa, ne huomioidaan opiskeluajan tuloksi, vaikka työt olisi tehty ennen opintoja.
Tulovalvonnassa opiskeluajan lasketaan alkavan siitä kuukaudesta, jolloin opiskelija voi ensimmäisen kerran saada opintotukea kyseisiin opintoihin. Jos esimerkiksi opinnot alkavat 1.9., mutta opiskelija nostaa opintotukea vasta marraskuussa, hänet katsotaan silti tulovalvonnassa opiskelijaksi syyskuusta alkaen.
Opintotuen saajan kannattaa tarkistaa tulonsa suhteessa tukikuukausiin viimeistään keväällä, kun kaikki edellisen vuoden tulot ovat tiedossa. Jos tulot ylittävät vuositulorajan,voi liiat opintotuet palauttaa vielä toukokuun 2014 loppuun mennessä ja näin välttää tuen takaisinperinnän 15 prosentilla korotettuna.
Uuden opiskelijan kannattaa laittaa talteen todistukset koko vuoden tuloista opintotuen tulovalvontaa varten. Todistuksista tulee käydä ilmi tulojen maksuajankohta ja määrä. Helmikuussa 2015 Kela lähettää takaisinmaksuehdotukset niille opintotuen saajille, joiden tulot ylittävät vuositulorajan. Sen jälkeen opiskelija on selvitettävä Kelalle, miten hänen tulonsa ovat kohdistuneet vuonna 2013 opiskeluajalle ja muulle ajalle.
Esimerkki uuden opiskelijan tulovalvonnasta
Matti Meikäläinen tekee töitä tammikuusta elokuuhun ja ansaitsee 3000 e/kk (yhteensä 24 000 e). Syyskuun alussa hän aloittaa opinnot yliopistossa ja nostaa syys-joulukuussa opintotuen neljältä kuukaudelta vuonna 2013 (499,60 e/kk). Matti selviää ilman opintotuen takaisinperintää, kun hän pitää huolen siitä, että ansaitsee syys-joulukuussa opintotuen ohessa lisätuloja enintään 2 640 euroa.
Lisätietoja asiakkaille:
Verkossa
Puhelimessa: Kelan Opiskelijan tuet -palvelunumero, puh. 020 692 209, ma–pe klo 8–18
Opintotuki Facebookissa
Kela tiedottaa 9.7.2013: Uuden opiskelijan kannattaa nyt hakea opintotuki verkossa
Uuden opiskelijan kannattaa hakea opintotukea heti, kun hän on saanut tiedon opiskelupaikasta, jotta välttää elo–syyskuun hakemusruuhkan. Myös hakemuksen liitteet voi nyt lähettää verkossa.
Opiskelija voi hakea opintotukea Kelan asiointipalvelussa www.kela.fi/asiointi. Palvelussa voi hakea opintorahaa, asumislisää, opintolainan valtiontakausta tai aikuiskoulutustukeen liittyvää lainatakausta. Sähköisen hakemuksen voivat täyttää kaikki Suomessa tai ulkomailla opiskelevat.
Verkon asiointipalvelussa voit myös lähettää hakemuksessa tarvittavat liitteet, kun olet skannannut tai kuvannut ne.
Opiskelija voi hoitaa lähes kaikki opintotukiasiansa verkossa. Hakemusten täyttämisen lisäksi opiskelija voi palauttaa, perua ja lakkauttaa opintotuen sähköisesti, hakea lisätukea sekä ilmoittaa tukeen vaikuttavista muutoksista. Lisäksi hän voi tarkistaa palvelusta, paljonko opintotukea hän on nostanut ja mikä on vuosituloraja. Asiointipalvelusta opiskelija näkee myös hakemuksensa käsittelytilanteen, tuen maksupäivän ja suuruuden sekä opintolaina- ja koulumatkatukitietonsa. Palveluun kirjaudutaan omilla verkkopankkitunnuksilla.
Asiointipalvelu neuvoo hakemuksen täytössä
Opintotuen sähköinen hakemus on vaivaton ja turvallinen tapa hakea opintotukea. Sähköistä hakemusta täyttäessään asiakkaan ei tarvitse miettiä, mitkä kysymykset koskevat häntä ja missä muodossa kysymyksiin on vastattava. Hakemus hyödyntää myös rekisteritietoja, kuten opiskelijavalintatietoja.
Palvelu tarkistaa, että kaikkiin pakollisiin kysymyksiin on vastattu, ja se opastaa käyttäjää ohje- ja virheilmoitusten avulla. Sähköiset hakemukset ovat tiedoiltaan paperilomakkeita täydellisempiä, mikä nopeuttaa opintotukiasioiden käsittelyä.
– Opintorahaa ja lainatakausta voi hakea heti, kun opiskelija on saanut tiedon opiskelupaikasta. Asumislisä kannattaa hakea vasta sitten, kun asunto on tiedossa. Näin opintorahaa ja opintolainaa koskeva hakemus saadaan käsiteltyä nopeammin, Kelan opintotukiryhmän pääsuunnittelija Ilpo Lahtinen neuvoo.
Opintotuki voidaan myöntää aikaisintaan hakemuksen saapumiskuukauden alusta alkaen.
Lisätietoja asiakkaille:
Kelan Opiskelijan tuet -palvelunumero, puh. 020 692 209, ma–pe klo 8–18
Opintotuki Facebookissa
Julkaistu 8.8.2013