01.10.2012
Valtakunnallisesta, kolmikielisestä ehdokaspankista voi kuka tahansa etsiä oman kuntansa nuoria ehdokkaita kuntavaalien äänestyspäätöksensä tueksi. Suomen Nuorisoyhteistyö – Allianssi ry:n yhteistyössä poliittisten nuoriso- ja opiskelijajärjestöjen kanssa toteuttama palvelu kokoaa samaan hakukoneeseen kaikki halukkaat 18-29-vuotiaat ehdokkaat sekä tutustuttaa äänestämiseen, vaaleihin ja poliittisiin nuoriso- ja opiskelijajärjestöihin.
Kuvallisen ehdokaspankin hakukriteereinä voi käyttää kuntaa, puoluetta, sukupuolta tai listata koko Suomen nuoret ehdokkaat samaan näkymään. Ehdokas voi halutessaan kertoa vaaliteesinsä tekstiviestin mitalla sekä linkittää oman sivunsa sosiaaliseen mediaan tai omiin nettisivuihinsa. Sivujen kautta voi äänestäjä myös lähettää kysymyksensä tai terveisensä suoraan ehdokkaalle.
Ehdokaspankki.fi on hyvä esimerkki demokratiakasvatuksen nimissä tehtävästä yhteistyöstä kaikkien poliittisten nuoriso- ja opiskelijajärjestöjen kesken sekä Allianssin roolista järjestöjen yhdistäjänä. Kuntavaalien lähestyessä haluavat sekä Allianssi että järjestöt nostaa nuoria ja nuoruutta vaalikeskusteluihin, vaikuttaa nuortenäänestysaktiivisuuteen ja kiinnostukseen vaaleja kohtaan sekä tukea nuoria ehdokkaita.
Ehdokaspankissa mukava olevat tahot ovat Allianssin lisäksi Demarinuoret, Keskustanuoret, Kokoomuksen Opiskelijaliitto Tuhatkunta, Kokoomusnuoret, Keskustan Opiskelijaliitto, Kommunistinen Nuorisoliitto, Perussuomalaiset Nuoret, Sosialidemokraattiset opiskelijat , Svensk Ungdom, Vasemmistonuoret ja Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto.
Ehdokkaat voivat jakaa omaa profiiliaan Facebookissa ja Ehdokaspankki leviää näin sosiaalisessa mediassa. Markkinointia helpottamaan on liitteenä banneri, jonka voitte lisätä omille sivuillenne. Bannerista voi laittaa ohjauksen suoraan sivulle: www.ehdokaspankki.fi
Ehdokaspankkia on suunniteltu yhteistyössä poliittisten nuoriso- ja opiskelijajärjestöjen kanssa. Ehdokaspankin teknisestä toteutuksesta on vastannut Sitefactory Oy ja Ehdokaspankkia hallinnoi Suomen Nuorisoyhteistyö – Allianssi ry. Lisätietoja Allianssin osallisuussuunnittelija Kirsi Uusitalo p. 044 7229 350 sekä nettisivut www.ehdokaspankki.fi, www.valtikka.fi ja www.alli.fi
Vinkkaathan pankista tuntemillesi nuorille ehdokkaille – kootaan nuorten päättäjien profiilit samaan paikkaan! Ehdokaspankin avulla nuoria ehdokkaita voi hakea kuntien lisäksi myös puolueittain. Varmista, että oma puolueesi erottuu! Viestinnässä voi käyttää esimerkiksi alla olevaa meilipohjaa. Välitättehän viestiä pankista nuorille ehdokkaille!
_________________________________________________________________________________________________________________________________________________
Hei nuori ehdokas,
tule mukaan nuorten ehdokkaiden ehdokaspankkiin! Profiilin tekeminen on helppoa – aloita osoitteessa: http://www.ehdokaspankki.fi/app/ehdokaspankki/item/new/
1. Esittele itsesi lyhyesti tekstiviestityyliin.
2. Linkitä oma julkinen Facebook-sivusi ehdokaspankkiin, niin Facebook-päivityksesi nousevat suoraan myös ehdokaspankkiin.
3. Lisäksi voit linkittää oman Twitter-tilisi, www-sivusi tai henkilökohtaisen Facebook-profiilisi. Facebook-profiili näkyy Ehdokaspankissa pelkkänä linkkinä, sillä yksityisistä profiileista ei voida tehdä nostoja muille www-sivuille.
4. Näiden linkitysten lisäksi Ehdokaspankkiin on hyvä lisätä oma kuva.
5. Lisäksi ehdokaspankki kysyy sähköpostiosoitetta. Osoite ei tule julkiseksi, mutta ehdokaspankin käyttäjät voivat lähettää sinulle viestejä kyseiseen osoitteeseen. Lisäksi saat ehdokaspankin salasanan sähköpostilla. Salasanan avulla voit päivittää omaa profiiliasi. Ainakin ehdokasnumero on hyvä käydä lisäämässä pankkiin, kun numerot syksyllä vahvistetaan.
Ehdokaspankki kokoaa nuoret (18-29 v.) ehdokkaat valtakunnallisesti yhteen. Varmista oma näkyvyytesi!
Ehdokaspankkia on suunniteltu yhteistyössä poliittisten nuoriso- ja opiskelijajärjestöjen kanssa. Ehdokaspankin teknisestä toteutuksesta on vastannut Sitefactory Oy ja Ehdokaspankkia hallinnoi Suomen Nuorisoyhteistyö – Allianssi ry. Lisätietoja Allianssin osallisuussuunnittelija Kirsi Uusitalo p. 044 7229 350 sekä nettisivut www.ehdokaspankki.fi, www.valtikka.fi ja www.alli.fi