Ajankohtaista

09.10.2018

Reilun Kaupan viikkoa vietetään viikolla 43 eli 22.10.–26.10.2018

Reilun Kaupan järjestelmä parantaa kehitysmaiden pienviljelijöiden ja suurtilojen työntekijöiden asemaa kansainvälisessä kaupankäynnissä. UEF on Reilun Kaupan yliopisto ja käyttää ISYYn tavoin Reilun Kaupan -merkillä sertifioitua kahvia ja teetä kokouksissaan ja tapahtumissaan. Aloite sille, että yliopisto aikanaan haki Reilun Kaupan statusta, lähti liikkeelle ISYYltä.

Reilun Kaupan viikon aikana Reilun kaupan kahvista -20 % omaan kuppiin kampusravintoloista.

Keskiviikkona 24.10. klo 10.30–13.00 Fazer esittelee Reilun Kaupan tuotteita Carelialla ja Snellmanialla. Tällöin pääsee myös maistaman Reilun Kaupan jääteetä.

Bongaa Reilu banaani kampuksella -kilpailu. Ota kuva banaanin kanssa ja postaa kuva Fazerin Facebook-sivujen Reilun kaupan postauksen kommettiosioon. Paras kuva palkitaan kassillisella Reilun Kaupan tuotteita.

Osallistu myös reseptikilpailuun kampuksilla! Keksi resepti, jossa on käytetty vähintään kolmea Reilun Kaupan tuotetta. Lähetä resepti ravintolan sähköpostiin tai tuo paikan päälle 26.10.2018 mennessä. Voittajalle luvassa palkinnoksi kuukauden lounaat valitsemassaan kampusravintolassa. Osallistujien kesken arvotaan 5 kappaletta yllätyspalkintoja.

Ravintoloiden sähköpostit:
aura@fazerfoodco.fi
carelia@fazerfoodco.fi
canthia@fazerfoodco.fi
snellmania@fazerfoodco.fi

Tapahtumaviikkoa voi seurata somesta #erittäinreiluuef2018 ja # reilunkaupanreseptikilpailu2018.