Ajankohtaista

01.09.2014

SYL helpottuneena: Hallitus ymmärsi opiskeluterveydenhuollon tärkeyden

Kannanotto
Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) ry
Vapaa julkaistavaksi

SYL helpottuneena: Hallitus ymmärsi opiskeluterveydenhuollon tärkeyden

Suomalaiset yliopisto-opiskelijat päästivät budjettiriihen tulosten saavuttua kollektiivisen helpotuksen huokauksen. Valtavat leikkaukset, joita Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön (YTHS) rahoitukseen keväällä aiottiin, saatiin estettyä. Hallitus päätti säilyttää puolet opetus- ja kulttuuriministeriön vuokra-avustuksesta YTHS:lle.

“Kerrankin saa sanoa rehelliset kiitokset päättäjille. Tietysti olisi parasta, että YTHS:n rahoitusta ei leikattaisi ollenkaan, mutta on hallitukselta suoraselkäistä toimintaa paikata keväällä tekemäänsä päätöstä ja puolittaa leikkaus”, kehuu SYL:n puheenjohtaja Piia Kuosmanen.

Koko vuokra-avustuksen poistaminen olisi vienyt YTHS:ltä pahimmillaan viidenneksen budjetista, koska myös Kela-rahoitus olisi vähentynyt samalla. Se olisi ollut valtava isku opiskeluterveydenhuollolle. Opiskelijoiden terveydestä leikkaaminen on käsittämätön ratkaisu aikana, jolloin työuria pitäisi pidentää ja ihmisten työkyvystä huolehtia. Opiskeluaikainen hyvä terveys kantaa pitkälle työuralle.

“Ei tilanne edelleenkään helppo ole. YTHS:n muut rahoittajat joutuvat paikkaamaan taloustilannetta ja silti toimintaa saatetaan joutua tarkastelemaan uudelleen. Hallitus antoi tänään kuitenkin tärkeän viestin opiskelijoille. Huolemme kuultiin ja siihen tartuttiin. Ymmärrettiin, että opiskelijoilta leikkaaminen voi toimia alkuperäistä tavoitetta vastaan. Ajateltiin päätösten pitkän aikavälin vaikutuksia. Tämä luo uskoa tulevaisuuteen”, Kuosmanen analysoi.

Hallituksen kyvystä miettiä tulevaisuutta kertoo myös se, että yliopistojen rahoituksen indeksileikkaukset kompensoidaan kertalisäyksellä. Hyvinvoivat opiskelijat ja laadukas koulutus ovat avain kestävään tulevaisuuteen.

Lisätiedot:

varapuheenjohtaja Jari Järvenpää, p. 044 906 5005, etunimi.sukunimi@syl.fi
sosiaalipoliittinen sihteeri Sini Terävä, p. 041 515 2227, etunimi.sukunimi@syl.fi

Alkuperäinen kannanotto, julkaistu SYL:n sivuilla 28.8.2014

Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) ry on opiskelijajärjestö, joka edustaa noin 135 000 perus- ja jatkotutkinto-opiskelijaa.

SYL valvoo opiskelijan etua valtakunnan tasolla opiskelijaa koskevissa asioissa. SYL:n ydinosaamisalueita ovat koulutuspolitiikka, sosiaalipolitiikka ja kansainväliset asiat. Lisäksi SYL:ssä paneudutaan työelämään, tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen, ympäristöön ja kehitysyhteistyöhön liittyviin kysymyksiin.

www.syl.fi
www.facebook.com/SYL.FIN
www.twitter.com/SYL_FIN

 

Julkaistu 1.9.2014