Ajankohtaista

25.02.2015

SYL ja SAMOK: Paras vaalilupaus on #koulutuslupaus – Suomi nousee osaamisella!

Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) ry

Kannanotto 25.2.2015

Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) ja Suomen opiskelijakuntien liitto – SAMOK vaativat eduskuntavaaliehdokkailta konkreettisia toimia koulutuksen pelastamiseksi. Opiskelijat haluavat muistuttaa, että koulutuksesta on leikattu jo liikaa, eikä tulevalla hallituskaudella tule tehdä enempää säästöjä.

”Tulevaisuudesta säästämisen tie on käyty loppuun. Puolueiden tulee yhdessä tuumin panostaa osaamisen kehittämiseen ja tasa-arvoisiin koulutusmahdollisuuksiin. Meillä ei ole varaa hukata yhtään sukupolvea”, teroittavat SYL:n puheenjohtaja Jari Järvenpää ja SAMOKin puheenjohtaja Joonas Peltonen.

Opiskelijat kehottavat tulevia päättäjiä korjaamaan kurssin ja tekemään koulutuslupauksen. Tulevalla kaudella tulee panostaa saavutettavaan ja laadukkaaseen koulutukseen sekä opiskelukykyyn pitämällä huolta siitä, että kaikilla korkeakouluopiskelijoilla on riittävä toimeentulo ja toimivat terveyspalvelut.

“Vaikeinakin aikoina Suomessa on rohkeasti päätetty panostaa koulutukseen, jolloin Suomen kurssikin on saatu korjattua. Nytkin monet puolueet ovat nostaneet koulutuksen yhdeksi tärkeimmäksi teemaksi, mutta konkreettisia toimia on kuultu vähän. Ehdokkaiden on aika iskeä keinot pöytään koulutuksen turvaamiseksi! Panostamalla koulutukseen, opiskelijoiden hyvinvointiin ja toimeentuloon, saamme aikaiseksi tulevaisuuden työntekijöitä jotka turvaavat hyvinvointiyhteiskunnan vakaan pohjan”, puheenjohtajat muistuttavat.

Korkeakouluopiskelijoiden #koulutuslupaus-kampanja haastaa eduskuntavaaliehdokkaat tekemään konkreettisia lupauksia koulutukseen ja tulevaisuuteen panostamiseksi.

Korjaa kurssi, tee #koulutuslupaus:

Koulutus on maksutonta
YTHS kaikille korkeakouluopiskelijoille
Opintotukea ei heikennetä
Koulutuksesta ei leikata

#koulutuslupaus-kampanjasivu Facebookissa: http://www.facebook.com/koulutuslupaus

Kampanja-avaus järjestetään keskiviikkona 25.2. ympäri Suomen.

Lisätietoja:

Puheenjohtaja Jari Järvenpää (SYL), 044 906 5007, etunimi.sukunimi@syl.fi
Puheenjohtaja Joonas Peltonen (SAMOK), 050 389 1000, etunimi.sukunimi@samok.fi

#koulutuslupaus-kampanjaa koskeviin kysymyksiin vastaavat myös:

Tiedottaja Riitta Käppi, (SYL), 041 515 2228, etunimi.sukunimi@syl.fi
Tiedottaja Henna Sihvonen, (SAMOK), 050 389 1016, etunimi.sukunimi@samok.fi

Kannanotto SYL:n sivuilla (julkaistu 25.10.2014)