Ajankohtaista

03.10.2017

Vetoomus ISYY:n jäsenille edustajistovaaleista: Lähde ehdolle ja äänestä

Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan (ISYY) viidennet edustajistovaalit käydään loka-marraskuun vaihteessa. Edustajistovaalit eivät onnistu ilman hyviä ehdokkaita ja aktiivisia äänestäjiä. Olethan jompikumpi näistä?

Tuntuuko edustajiston tehtävä vaikealta käsittää? Yksinkertaisuudessaan ylioppilaskunnan voisi ajatella valtiona, jossa opiskelijat ovat kansalaisia. Kansalaiset eli opiskelijat valitsevat eduskunnan eli edustajiston, josta valitaan valiokunnat sekä hallitus.

Edustajistovaaleihin osallistumalla voit parhaiten vaikuttaa opiskeluaikasi tärkeimpiin asioihin ja osallistua yhteiseen päätöksentekoon. Älä jätä mahdollisuutta käyttämättä, vaan lähde rohkeasti ehdolle, vaikka sinulla ei olisi aiempaa kokemusta luottamustehtävistä, ja äänestä itseäsi parhaiten edustavaa ehdokasta.

Miksi juuri sinun tulisi asettua ehdolle edustajistovaaleissa?

Edustajistovaalien ehdokkaaksi kannattaa lähteä, koska edustajiston jäsenenä olet mukana päättämässä ylioppilaskunnan toiminnasta ja tulevaisuuden linjauksista, pääset tekemään yhteistyötä yliopiston kanssa, huolehtimaan opiskelijoiden edunvalvonnasta ja osallistumaan valtakunnalliseen opiskelijapolitiikkaan. Samalla verkostoidut eri alojen opiskelijoiden kanssa. Edustajistossa toimiminen opettaa myös tärkeitä taitoja hallinnosta ja päätöksenteosta.

Et tarvitse aiempaa kokemusta luottamustoimista voidaksesi asettua ehdolle tai toimia edustajistossa.

Ohjeet ehdolle asettumisesta sekä ajankohtaiset vaalilistojen yhteystiedot löydät ISYY:n vaalisivustolta.

Miksi juuri sinun tulisi äänestää edustajistovaaleissa?

ISYY:n edellisissä edustajistovaaleissa äänestysprosentti oli 24,3. Äänestetään tänä syksynä yhdessä 30 % raja rikki!

Äänestää kannattaa, koska edustajistoon valitaan henkilöt, jotka päättävät ylioppilaskunnan asioista ja vaikuttavat osaltaan siihen, millainen sinun opiskeluaikasi yliopistossa on ja millaisia palveluja ylioppilaskunta sinulle tarjoaa. Äänestämällä vaikutat siis suoraan omaan elämääsi.

Ylioppilaskunnan edustajisto koostuu 39 jäsenestä eli edaattorista. Edustajistossa tehdään kaikkia opiskelijoita koskevia merkittäviä päätöksiä mm. budjetista, jäsenmaksusta, toimintasuunnitelmasta, ylioppilaskunnan säännöistä ja linjauksista.

Vaaleissa äänestäminen on erittäin helppoa ja nopeaa. Jokainen äänioikeutettu saa ennen vaalien ennakkoäänestystä sähköpostiinsa henkilökohtaisen linkin, jonka kautta sähköinen äänestys tapahtuu. Jokainen äänioikeutettu voi äänestää kerran. Vaalien tulos ilmoitetaan vuorokauden kuluessa vaalien päättymisestä.

Edustajistovaaleissa yksikin ääni voi olla ratkaiseva, käytä siis omasi!

Vaalien aikataulu:

Ehdokkaat ilmoitettava: 4.10. klo 15.00 mennessä
Ennakkoäänestys 30.10–3.11. klo 9–00
Varsinainen vaalipäivä 8.11. klo 9–18

Lisätietoja:

Sami Gabbouj, Keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja, Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta,puh. 045 355 9399, sami.gabbouj@uef.fi

Jarno Mäki, Keskusvaalilautakunnan varapuheenjohtaja, Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta, puh. 044 083 2100, jarno.maki@gmail.com

Anna-Kristiina Mikkonen, Keskusvaalilautakunnan sihteeri, Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta, puh. 044 576 8417, paasihteeri@isyy.fi

Lue lisää:

ISYY:n vaalisivut
Vaalit Facebookissa

Sosiaalisessa mediassa edustajistovaaleista keskustellaan tunnuksilla #ISYYvaalit2017