Ajankohtaista

15.10.2018

#whatISYY: Hengailuilta

Tällä kertaa #whatISYY -sarjassa esitellään ISYYn Hengailuiltoja. Joensuussa Hengailuiltaa vietetäänkin sopivasti tänään 15.10. klo 18 alkaen Suvaksella.

Hengailuillat ovat ISYYn edunvalvontajaoston ja ainejärjestöjen yhdessä järjestämiä kaikille opiskelijoille avoimia tapahtumia. Pyrimme järjestämään hengailuiltoja kuukausittain lukuvuoden aikana ja infoamaan tapahtumista Facebookissa ja Wiikko-Ärsykkeessä. Iltojen tarkoituksena on tarjota kaikille rentoa yhdessäoloa ja uusiin ihmisiin tutustumista alkoholittomassa ympäristössä.

Kuopion hengailuillat järjestetään pääsääntöisesti Lukemalla ja tarjolla on jotain pientä syömistä ja illasta riippuen ohjelmaa. Lautapelikaappi on aina hengailuilloissa avoinna, mutta muutakin tekemistä kehitellään vuodenaikojen ja toiveiden mukaan. Hengailuiltaan voi tulla pyörähtämään tai koko illaksi omien aikataulujen mukaan ilman ennakkoilmoittautumista.

Joensuussa hengailemaan pääsee Suvaksella, Suvantokatu 6:ssa, ja myös Joensuun illoilta voi odottaa mahdollisuutta naposteluun ja kuukausittain vaihtuvan teeman mukaiseen puuhaan. Usein mukana on myös lautapelejä. Lisäksi Suvaksella lämpenee hengailuiltoina sauna!

Tervetuloa!