Ajankohtaista

08.10.2014

Ylioppilaskuntien kehitysyhteistyöviikon 13.–19.10. teemana koulutus ja kehitys

Tiedote. Julkaistu: 06.10.2014 klo 11:03 – Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) ry
Tiedote 6.10.2014
Vapaa julkaistavaksi

Ylioppilaskuntien kehitysyhteistyöviikon 13.–19.10. teemana koulutus ja kehitys

Ylioppilaskuntien ja Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) yhteinen valtakunnallinen kehitysyhteistyöviikko järjestetään tänä syksynä 13.–19.10. yhteensä kahdeksassa ylioppilaskunnassa ympäri Suomen. Mukana teemaviikossa ovat Aalto-yliopiston, Helsingin, Itä-Suomen, Jyväskylän, Lapin, Oulun, Tampereen ja Turun yliopistojen ylioppilaskunnat. Lapin yliopiston ylioppilaskunnassa Rovaniemellä kehitysyhteistyöviikko on kuitenkin muista poiketen jo 6.-12. lokakuuta. Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta järjestää viikon kaikilla kolmella paikkakunnallaan Joensuussa, Kuopiossa ja Savonlinnassa.

Nyt neljättä kertaa valtakunnallisena järjestettävä ylioppilaskuntien kehitysyhteistyöviikko on jo vakiinnuttanut asemansa yliopistokampuksilla. Vuosi vuodelta osallistujia on yhä enemmän viikon paikkakuntakohtaisiin tapahtumiin. Viimeisen parin vuoden aikana kävijämäärä on kivunnut jo 10 000 osallistujaan ympäri maan.

Kehitysyhteistyöviikon teemana tänä vuonna on ”koulutus ja kehitys”. Ylioppilaskunnat aloittavat teemaviikon yliopistokampuksillansa maanantaina 13.10. luokkahuone-installaatioilla, jotka siivittävät ajatukset koulutusteemaan. Jollakin kampuksella luokkahuone-installaatio voi olla vaikkapa telttakoulu.

Koulutuksen teemaa lähestytään muutoinkin monesta näkökulmasta, viikolla esillä olevia aiheita ovat esimerkiksi koulutus ja ihmisoikeudet, kehitysmaiden tyttöjen koulutusmahdollisuudet, kriisialueet ja koulutus, koulutuksen ja kehityksen yhteys, koulutus kehityksen moottorina ja globaalikasvatus.

”Koulutuksen teemaa pohditaan myös siitä näkökulmasta, miten täällä Suomessa kehitysyhteistyö voisi liittyä oman alan opintoihin. Tästä kysymyksestä järjestettiin myös kirjoituskilpailu, jonka voittaja julkaistaan kehitysyhteistyöviikolla”, SYL:n kehitysyhteistyökoordinaattori Salla Mäkelä kertoo.

Ylioppilaskunnissa on koko viikon ajan ohjelmaa, muun muassa elokuvaesityksiä, keskustelutilaisuuksia, asiantuntijaluentoja ja -paneeleja, työpajoja ja eriarvoisuussitsejä sekä Reilun kaupan maistajaisia.

“Relevantti kysymys on myös se, millainen rooli Suomella on ja voisi olla entistä laajemmin koulutuksen sanansaattajana, esimerkiksi eettisen koulutusviennin keinoin?” Salla Mäkelä pohtii.

Ylioppilaskuntien kehitysyhteistyöviikko on osa SYL:n kehitysyhteistyötoimintaa, ja viikko saa ulkoasiainministeriön kehityskasvatus- ja tiedotustukea.

Lisätietoja:

SYL:n kehitysyhteistyökoordinaattori Salla Mäkelä, p. 044 780 0220, salla.makela@syl.fi

Linkit ylioppilaskuntakohtaisiin ohjelmiin

Ylioppilaskuntien kehitysyhteistyöviikon yhteyshenkilöt:

Aalto-yliopiston ylioppilaskunta AYY: Briana Romero, p.040 674 1852, brianaromero8@gmail.com
Helsingin yliopiston ylioppilaskunta HYY: Sami Väisänen, p.040 746 9504, sami.vaisanen@helsinki.fi
Itä-Suomen ylioppilaskunta ISYY:
Hanna Hylkilä (Kuopio ja Savonlinna), p. 044 277 8209, hanna.hylkila@gmail.com
Aino Leppänen (Joensuu), p. 0505444269, aino.leppis@gmail.com
Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta JYY: Anu-Riikka Paavola, p.040 779 6058 anu-riikka.m.paavola@student.jyu.fi,
JYYn kehitysyhteistyöviikon video: https://www.youtube.com/watch?v=PEqVQM2c69I
Lapin yliopiston ylioppilaskunta LYY: Elina Malinen, p. 040 838 7454, emalinen@ulapland.fi
Oulun yliopiston ylioppilaskunta OYY: Kaisa Vainio, p. 050 372 6720, kaisa.vainio@student.oulu.fi
Tampereen yliopiston ylioppilaskunta Tamy: Sini Mäkeläinen, p.0400 828 480, sini.makelainen@uta.fi
Tamyn kehitysyhteistyöviikon video: http://www.tamynkehyviikko.net/#home
Turun yliopiston ylioppilaskunta TYY: Roosa Vastamäki, roovas@utu.fi