Ajankohtaista

21.03.2013

ISYY osallistui Näpit irti opintotuesta -suurmielenosoitukseen Helsingissä

Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta ISYY osallistui muiden opiskelijajärjestöjen tavoin keskiviikkona 20.3. Näpit irti opintotuesta -suurmielenosoitukseen Helsingissä. Mielenosoitus oli valtakunnallisten opiskelijajärjestöjen sekä oppilaskuntien, opiskelijakuntien ja ylioppilaskuntien yhdessä järjestämä, ja sen tarkoituksena oli puolustaa nykymuotoista opintotukea. Itä-Suomesta opiskelijoita lähti mielenosoitukseen minibussin verran ja mukana oli edustajia ISYY:n lisäksi Karelia-ammattikorkeakoulun opiskelijakunta POKA:sta sekä Suomen Lukiolaisten Liitto SLL:n aktiiveja Savonlinnasta.

Auringon lämmittämällä Senaatintorilla tunnelma oli käsin kosketeltavissa. Opiskelijoita oli saapunut paikalle ympäri Suomea aina Åbo Akademista Kemi-Tornion ammattikorkeakouluun saakka. Paikalla oli arvioiden mukaan noin 6000 opiskelijaa. Näpit irti opintotuesta -suurmielenosoitus kokosi nyt ensi kertaa yhteen myös kaikki valtakunnalliset opiskelijajärjestöt.

”Näpit irti opintotuesta!” -iskulauseet kaikuivat Helsingin ydinkeskustassa, kun opiskelijat marssivat Aleksanterinkatua ja Mannerheimintietä eduskuntatalolle. Eduskuntatalolla paikalla oli haastateltavina poliitikkoja sekä hallitus- että oppositiopuolueista. Kaikki poliitikot olivat yksimielisiä siitä, että opiskelijajärjestöjen vaatimuksiin opintotuen sitomisesta indeksiin, toisen asteen opintotuen korjaamiseen ja opintorahapainotteisuuden säilyttämiseen on vastattava.

Lisätietoja:

Topias Tamminen, Joensuun kampuspuheenjohtaja, kampuspj.joensuu@isyy.fi, p. 050 535 3326
Toivo Haimi, hallituksen sosiaalipoliittinen vastaava, toivo.haimi@isyy.fi, p. 044 576 8404

 

Julkaistu 21.3.2013