Ajankohtaista

10.01.2024

Yhteisöllisyyskoordinaattoriksi Eveliina Scharin

Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta (ISYY)
Tiedote 10.1.2024
Julkaisuvapaa: heti

Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan (ISYY) yhteisöllisyyskoordinaattoriksi on valittu Eveliina Scharin (FM).

Scharin on valmistunut Itä-Suomen yliopistosta Joensuun kampukselta filosofian maisteriksi kulttuurintutkimuksen pääaineesta. Opiskeluvuosinaan Scharin on toiminut aktiivisesti niin ainejärjestössään kun myös ylioppilaskunnassa.

– Omat opiskeluvuoteni kuluivat pitkälti ainejärjestö- ja ylioppilaskuntatyön parissa, sillä rakastan opiskelijaelämää erilaisine tapahtumineen. Valmistumisen jälkeen maltoin hetken pysytellä muissa työtehtävissä, mutta yhteisöllisyyskoordinaattorin tehtävässä aloitus tuntuu kuin kotiinpaluulta pitkän reissun jälkeen. Olen todella innoissani päästessäni jatkamaan sekä ISYYn perinteitä että SILLAT-hankkeessa aloitettuja juttuja, ja ehkä jopa keksimään jotain uusia konseptejakin, kertoo Scharin.

Yhteisöllisyyskoordinaattori vastaa ISYYn perinteisten sekä uusien vapaa-ajan tapahtumien suunnittelusta ja järjestämisestä molemmilla kampuksilla Kuopiossa ja Joensuussa. Uuden tehtävän tavoitteena on jatkaa joulukuussa 2023 päättyvän SILLAT-hankkeen tapahtumien järjestämistä.

ISYYn hallitus teki valinnan kokouksessaan 21.12.2023. Tehtävään jätettiin määräaikaan mennessä 4 hakemusta.   

Scharin on aloittanut työnsä Joensuun kampuksella 8.1.2024. Yhteisöllisyyskoordinaattorin tehtävä on määräaikainen vuoden 2024 loppuun.

Lisätietoja:

Helena Kansanen, pääsihteeri, Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta (ISYY), paasihteeri(at)isyy.fi, p. 044 576 8417

Mirka Nieminen, hallituksen puheenjohtaja, Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta (ISYY), puheenjohtaja(at)isyy.fi, p. 044 576 8400