03.09.2026
Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan (ISYY) edustajiston puheenjohtaja Janina Gunnar edusti ylioppilaskuntaa Itä-Suomen yliopiston (UEF) lukuvuoden 2026–2027 avajaisissa Kuopiossa torstaina 3.9.2026.
Puheessaan Gunnar muisteli omaa matkaansa uutena opiskelijana uudessa kaupungissa, ja millaisia mahdollisuuksia ja uusia yhteisöjä hän on kohdannut opintojensa aikana.
"Oma tarinani on vain yksi monista. Kokemusteni kautta haluan kuitenkin muistuttaa teitä, hyvät opiskelijat, siitä, että opiskeluvuodet voivat olla paljon muutakin kuin vain tutkintoa varten kerrytettävät opintopisteet. Yliopistoaika luo ainutkertaisen mahdollisuuden kokeilla uusia asioita ja haastaa itseään. Sen kautta mukaan voi tarttua sellaisia taitoja, joita edes opinnot eivät suoraan voi tarjota."
"Kaikesta ei myöskään tarvitse selvitä yksin, ja apua saa ja pitää pyytää silloin, kun omat voimavarat ovat koetuksella. Haluankin tässä yhteydessä kiittää lämpimästi yliopistomme henkilökuntaa ja opiskelijoiden hyvinvointia tukevia yhteistyökumppaneita siitä arvokkaasta työstä, jota teette opiskelijoiden jaksamisen turvaamiseksi", toteaa Gunnar.
Alta voi lukea yliopiston avajaisissa kuullun puheenvuoron kokonaisuudessaan.
Arvoisat rehtorit ja dekaanit, hyvät juhlavieraat, opiskelijat ja koko yliopistoyhteisö.
Lähes päivälleen viisi vuotta sitten pääsin aloittamaan lääketieteen opintoni tässä yliopistossa. Muutto oli suurimmilta osin hoidettu kuluneen viikonlopun aikana, Digi- ja väestötietoviraston mukaan minusta oli virallisesti tullut kuopiolainen ja aamujuna oli edellispäivänä tuonut minut Hämeenlinnasta Kuopioon viimeisen kesätyövuoron päätyttyä. Nämä hetket ovat jääneet elävästi mieleen; olivathan ne mullistavia ja kovin jännittäviäkin aikoja tuoreen ylioppilaan elämässä.
Olisinpa silloin tiennyt, ollessani kaiken uuden äärellä, kuinka hyvin asiat tulisivat täällä olemaan. Laadukkaiden opintojen oheen muodostui uusia ja ihmeellisiä opiskelijamaailman mukanaan tuomia mahdollisuuksia. Pääsin muun muassa jatkamaan vaikuttamistyötä ainejärjestö- ja ylioppilaskuntatoiminnan kautta, seikkailunjanoinen sieluni sai toteuttaa itseään vaihdossa sekä kansainvälisissä tutkimuskonferensseissa ja löysinpä uuden kutsumuksenkin neurologian väitöskirjatyön parissa.
Oma tarinani on vain yksi monista. Kokemusteni kautta haluan kuitenkin muistuttaa teitä, hyvät opiskelijat, siitä, että opiskeluvuodet voivat olla paljon muutakin kuin vain tutkintoa varten kerrytettävät opintopisteet. Yliopistoaika luo ainutkertaisen mahdollisuuden kokeilla uusia asioita ja haastaa itseään. Sen kautta mukaan voi tarttua sellaisia taitoja, joita edes opinnot eivät suoraan voi tarjota. Kehotankin teitä myös tutustumaan avoimesti uusiin ihmisiin opiskeluvuosien varrella – ja pitämään yhdessä huolen siitä, ettei kukaan jäisi yksin.
Toisista huolehtimisen lisäksi haluan painottaa oman jaksamisen merkitystä. Opiskeluvuodet voivat ajoittain olla kuormittavia niiden monipuolisuudesta huolimatta. Odotusten keskellä on uskallettava olla armollinen itselleen. Kaikesta ei myöskään tarvitse selvitä yksin, ja apua saa ja pitää pyytää silloin, kun omat voimavarat ovat koetuksella. Haluankin tässä yhteydessä kiittää lämpimästi yliopistomme henkilökuntaa ja opiskelijoiden hyvinvointia tukevia yhteistyökumppaneita siitä arvokkaasta työstä, jota teette opiskelijoiden jaksamisen turvaamiseksi.
Omien opintojeni viimeinen lukuvuosi on virallisesti alkanut, ja valmistuminen häämöttää jo edessä. Vaikka etenenkin sitä kohti luottavaisin mielin, tunnistan jo näin syksyn alussa tietynlaisen haikeuden. Vuodet ovat menneet kuin siivillä enkä haluaisi ympyrän vielä sulkeutuvan. Tiedän kuitenkin jo nyt, että ne ihmiset, opit ja taidot, jotka olen Itä-Suomen yliopiston ansiosta oppinut tuntemaan ja saanut, tulevat kulkemaan mukanani loppuelämäni ajan.
Toivotan teille kaikille antoisaa ja erinomaista lukuvuotta. Kiitos.