Ajankohtaista

02.05.2023

Ylioppilaskunnan vappuaaton puheet 30.4.2023

Joensuussa ja Kuopiossa kuultiin jälleen vappuaattona Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan (ISYY) edustajien perinteiset vappupuheet.

Ylioppilaskunnan Joensuun vappukulkueen jälkeen puheen opiskelijoiden vapputapahtumassa piti ISYYn hallituksen varapuheenjohtaja Julia Lautala ja Kuopion torilla ylioppilaskunnan allastapahtumassa puheen piti ISYYn hallituksen puheenjohtaja Eetu Hyvönen.

Alta voit lukea Julia Lautalan ja Eetu Hyvösen vappuaaton puheet.

Joensuun puhe

Arvoisat kuulijat,

Vihdoin on koittanut vappu, jolloin voimme jokainen pysähtyä hetkeksi arjen kiireen keskellä. Joillekin tämä saattaa olla ensimmäinen opiskelijavappu ja joillekin se opiskeluelämän viimeinen. On kuitenkin mahtavaa nähdä teidät kaikki täällä sillä jokainen teistä on tärkeä pala meidän yhteistä opiskelijayhteisöä.

Tämä vuosi on vaikuttamisen vuosi. Eduskuntavaalit ovat ohitse mutta vaikuttamistyö ei siihen lopu. Etenkin opiskelijoiden on tärkeää tuoda meidän haasteet esille niin toimeentulossa kuin mielenterveyspalveluiden saavutettavuudessa. Ei ole reilua ettemme saa apua meidän terveyden eri osa-alueiden haasteisiin tai että joudumme käymään opintojen ohella töissä saadaksemme itsellemme ruokaa ja maksettua vuokran. Meistä tulee pitää huolta koska me olemme niitä tulevaisuuden työntekijöitä. 

Hyvät opiskelijatoverit,
Elämä voi olla tasapainoilua vaa’alla. Muista että hyväkin riittää eli älä polta itseäsi loppuun täydellisyyden tavoittelussa. On tärkeää huolehtia omasta hyvinvoinnista ja jaksamisesta. Elämän eri osa-alueet muotoutuvat pienistä palapelin palasista kokonaiseksi palapeliksi. Välillä saattaa olla epätoivon hetkiä kun murehditaan opintomenestyksestä ja tulevaisuuden työkuvioista. Haluan kuitenkin sanoa sen, että kannattaa elää hetki kerrallaan. Kaikki kääntyy jossakin vaiheessa parhain päin. Kyllä siitä palapelistä alkaa pikkuhiljaa muodostumaan kokonainen kuva. 

Hyvät kuulijat, 
Jokainen teistä on tärkeä henkilö tässä yhteiskunnassa. Olette tärkeitä jäseniä niin ylioppilaskunnassa, ainejärjestössä, kaveriporukoissa kuin harrastusporukoissa. Teillä on kaikilla mahdollista lähteä vaikuttamaan asioihin ja suosittelen tarttumaan kaikkiin mahdollisuuksiin mitä teille eteenne tulee. Se avaa teille sellaisia ovia ja kokemuksia joita ette muualta saa. Te olette niitä, ketkä mahdollistavat toiminnan jatkuvuuden ja yhteisöllisyyden eri ryhmissä. 

Nämä viime ajat ovat korostaneet yhteenkuuluvuuden tunnetta. Muistakaa kysellä toistenne kuulumisia, niin niiltä läheisimmiltä ystäviltä kuin niiltä keiden kanssa ette ole yhteyksissä olleet hetkeen. Näin näytätte sen että edes joku välittää. 

Vappuna korostuu yhteenkuuluvuus ja yhteisöllisyys. Tätä juhlitaan yhdessä ja jokainen pääsee osaksi vapun henkeä. Huolehtikaa toisistanne ja siitä että yhteisöllisyys jatkuu myös vapun jälkeen! 

Haluan toivottaa jokaiselle teille ja etenkin opiskelijoille hyvää vappua! Ja ihan viimeiseksi haluan päättää puheeni seuraaviin lyriikoihin: 

Joka kuuseen kurkottaa voi kaiken saavuttaa. 
Anna mennä, lennä vaan.

Kiitos! 

- Julia Lautala, ISYYn hallituksen varapuheenjohtaja

Kuopion puhe

Arvoisat kuulijat,
 
Minulle on suotu kunnia pitää tänä vappuna Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan perinteikäs vappupuhe. Jo aikana ennen Itä-Suomen yliopistoa ja nykyistä ylioppilaskuntaamme ISYYtä, tässä kaupungissa, on edeltäjänämme toimineen KYYn toimesta pidetty vappupuhe jo useamman vuosikymmenen ajan. Ja se on hyvä, sillä monesti meidän opiskelijoiden ääni jää aktiivisista ponnisteluista huolimatta kuuntelematta, vaikka juuri me, opiskelijat, tulevaisuuden yhteiskunnan selkärankana olemme se ryhmä, kenen varaan tulevaisuus lasketaan. 

Meidän piti muuttaa maailmaa, sanoi muuan Anssi Kela vuonna 2003. Nyt, vuonna 2023, 20 vuotta myöhemmin sanon siihen kuitenkin perään: Hyvät päättäjät, älkää leikatko koulutuksesta. Maailman muuttaminen niillä keinoin jää aivan varmasti tuohon piti-vaiheeseen.
 
Tämä kevät on muutoksen aikaa, myös valtakunnan tasolla. Eduskuntavaalikeväänä opiskelijaliikkeen vaikuttamistyön keskiössä on ollut opiskelijoiden riittävä toimeentulo. Esitän teille seuraavaksi kysymyksen: lähtisitkö itse opiskelemaan, jos päiväsi koostuisivat joka päivä, viiden vuoden ajan ensiksi täyden työpäivän mittaisella opiskelulla, minkä jälkeen menet vielä töihin illaksi, esimerkiksi kuudeksi tunniksi? Sen jälkeen ihmetellään, kuinka opiskelijoilla on jaksamisen kanssa haasteita. Minä en ihmettele. Toimeentulon on riitettävä siihen, ettei tutkinnon suorittamiseksi tarvitse polttaa itseään loppuun jo ennen työuralle siirtymistä. 
 
Opiskelijan arki koostuu tasapainottelusta kohtuullisuuden ja kohtuuttomuuden välimaastossa. Kohtuuttomuuden koostuessa monesti vaikkapa vaaditusta opintomenestyksestä, lainapainotteisuudesta, henkilökohtaisesta taloudesta murehtimisesta tai tulevaisuuden työkuvioista, onkin tärkeää itse aktiivisesti vaatia, haluta ja muistaa pitää kiinni kohtuullisuudesta. Kohtuullisuuden tulisi kuulua jokaisen meidän arkeemme, ja sen eteen on jokaisen meidän tärkeää pyrkiä aktiivisuuteen, rentoutumiseen ja ennen kaikkea omaan hyvinvointiin. 
 
Sinä, arvon kuuntelija, joka opiskelijana nyt kuuntelet torilla tällä hetkellä toisen kanssaopiskelijan puhetta, olet tärkein voimavara, jota valtiomme tarvitsee tulevaisuudessa. Me olemme se ryhmä, joka voi vaikuttaa siihen, että jatkossa Suomessa panostetaan meihin, opiskelijoihin. 

Suomessa asiat ovat verrattain hyvin. Niin hyvin, että voinee hyvällä omalla tunnolla sanoa, että ne ovat hyvin. Tasa-arvon puolesta sanottakoon, että työtä on vielä enemmän kuin riittävästi jäljellä, mutta verrattuna moneen muuhun maahan, meillä menee hyvin. Opiskelijaliike on sen vaalimiseen ja kehittämiseen täysin sitoutunut. Sananvapaudesta sanottakoon muutama sana: Siinä mielessä meillä on Suomessa asiat niin hyvin, että olet sitten opiskelija, työssäkäyvä tai eläkeläinen, saat ja pystyt esittämään kritiikkiä vapaasti ja avoimesti, ja vieläpä valitsemallasi alustalla. Sen suhteen menee ainakin niin hyvin, että päästitte piikkitukkaisen opiskelija-aktiivin kaupungin parhaimmalle kohtaamispaikalle puhumaan kaikelle kansalle.  
 
Sattuipahan muuten sellainen vuosi, jolloin Professoria uitetaan 50. kertaa. 50. kertaa tässä altaassa on uinut omalla alallaan ansioitunut ammattilainen, jonka oma persoona ja aktiivisuus koetaan niin merkittäväksi, että opiskelijoiden voimin kippaamme hänet kylmään altaaseen. Opiskelijoiden yhteisöllisyys kulminoituu mielestäni hienosti tähän perinteeseen. Vaikka äkkiseltään saattaakin vaikuttaa siltä, että akateemisen ammattilaisen pudottaminen hyiseen altaaseen, on kovin kylmä temppu, on se oikeasti aivan kaikkea muuta, kuin kylmyyttä. Vappuna on tapana palkita sekä professori, että ansioituneita opiskelija-aktiiveja siitä lämmöstä, jolla he ovat ottaneet omaksi asiakseen edistää kaikille meille yhteistä asiaa. Suuri kiitos siitä heille. 
  
Yhteisöllisyyttä omassa yhteisössä, ylioppilaskunnassa, ainejärjestössä, kaveriporukassa, harrastuspiireissä tulee jokaisen vaalia aktiivisesti myös itse. Sen eteen mekin teemme koko ajan aktiivisesti työtä. Muistakaa lähteä kaikkeen mukaan, ainakin sen ensimmäisen kerran. Tiedä sitten, vaikka sen jälkeen toisenkin. Ja kolmannen. Tai sitten ei. Mutta ethän voi sitä tietää, jos et kokeile. Visio sellaisesta kuopiolaisesta opiskelijayhteisöstä, missä jokaiselle löytyy eri tahojen toimesta jotain mielekästä tekemistä, elää vahvana. Muuan Abraham Maslow esitti aikanaan, jo vuonna 1943 ensimmäisen kerran, että yhteenkuuluvuus ja yhteisöllisyys kuuluu ihmisen perustarpeisiin. Eli ei tämä ihan uusi asia ole. Silti siitä on tärkeää puhua nyt ja huomenna.
 
Muistakaa siis kysyä kaverilta myös huomenna, mitä sille kuuluu. Se tykkää siitä. Myös siltä kaverilta, kenen kanssa et välttämättä ole joka päivä tekemisissä. Se tykkää siitä vielä enemmän. Et arvaakaan kuinka tärkeää se on hänelle.

Vappu on ennen kaikkea yhteisöllisyyden juhla. Sitä juhlitaan yhdessä. Yhdessä juhliminen pohjautuu yhteenkuuluvuuteen ja yhteenkuuluvuus on perustarve. Tämän pohjalta tahdon toivottaa koko sydämeni pohjasta kaikille, ja jokaiselle ja ennen kaikkea juuri teille, arvon opiskelijat, äärettömän hyvää vappua!

Kiitos!

- Eetu Hyvönen, ISYYn hallituksen puheenjohtaja