pe syysk. 26 13:30:00 2025
Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta (ISYY)
Tiedote 26.9.2025
Vapaa julkaistavaksi: Heti
Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta (ISYY) esittää oikeustieteiden opiskelija Emilia Enrothia Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) hallituksen jäseneksi vuodelle 2026. ISYYn edustajisto päätti asiasta kokouksessaan 25.9.2025.
Emilia Enroth, 30, on toiminut ISYYn hallituksessa vuonna 2025 ensin koulutuspolitiikan sekä ympäristö- ja kehitysyhteistyön parissa heinäkuun loppuun saakka ja elokuusta lähtien hallituksen puheenjohtajana.
- Kiitän edustajistoa heidän osoittamastaan luottamuksesta. Kuluvan vuoden aikana olen päässyt pureutumaan syvemmälle koulutuspolitiikkaan sekä opiskelijoiden aseman parantamiseen yhteiskunnassa. Ei voida tarpeeksi korostaa sitä, miten meissä opiskelijoissa on Suomen tulevaisuus. Haluan edistää opiskelijoiden hyvinvointia ja tulevaisuutta tavalla, joka hyödyttää koko yhteiskuntaa, kertoo Enroth.
Emilialle tärkeitä teemoja ovat erityisesti laadukas opetus, opiskelijoiden asumistilanteen parantaminen sekä saavutettava koulutus. Kokemusta koulutuspolitiikasta Emilialle on kertynyt ISYYn hallituksen lisäksi ainejärjestötoiminnassa sekä UEF:n pedajohtajaverkostosta ja opetussuunnitelmatiimistä. Kuluneen vuoden aikana Emilia valittiin SYLin kehitysyhteistyöneuvottelukuntaan (KENKKU) ja hän on myös ollut UEF:n kestävyyden ja vastuullisuuden toimenpideryhmässä.
Kevään 2025 kuntavaaleissa Emilia valittiin Joensuussa 1. varavaltuutetuksi ja hän toimii rakennus- ja ympäristölautakunnan varsinaisena jäsenenä.
– Opiskelijat ovat moninainen joukko, joilla on erilaiset lähtökohdat ja resurssit. Opiskeluaika on kasvun ja suunnan etsimisen aikaa – ei pelkkää selviytymistä. Satsaamalla opiskelijoihin rakennamme samalla Suomen tulevaisuutta, eikä ketään saa jättää jälkeen. Opiskelijat tarvitsevat ennen kaikkea laadukasta opetusta, kohtuuhintaista asumista ja toimivia terveyspalveluita. Kun he saavat tarvittavat eväät, he pystyvät valmistumaan, innovoimaan ja kantamaan yhteiskuntaa eteenpäin. Koulutuksesta ei pidä säästää. Suomi tarvitsee rohkeaa ja laadukasta koulutuspolitiikkaa, joka ei tapahdu maksuttoman koulutuksen kustannuksella, linjaa Enroth.
– Olen todella kiitollinen siitä, että olen saanut ISYYn tuen tavoitteelleni päästä jatkamaan opiskelijaedunvalvontaa kansallisella tasolla. Haluan että teemme ensi vuonna entistäkin proaktiivista ja pitkäjänteisempää opiskelijoiden edunvalvontaa yhdessä SYLin, ylioppilaskuntien ja muiden sidosryhmien kanssa, Enroth jatkaa.
Emilia tunnetaan ISYYssä ja opiskelijajärjestöissä määrätietoisena opiskelijoiden oikeuksien puolustajana, joka tuo esiin epäkohtia rakentavasti ja johdonmukaisesti.
– Olen tuntenut Emilian vasta vuoden, mutta uskallan varmuudella sanoa että hän ei haastetta pelkää. Emilia on rohkea, määrätietoinen ja innokas tyyppi, joka on valmis laittamaan itsensä kehään opiskelijoiden puolesta. On aina hienoa, kun ISYYllä on oma SYL-hakija ja toivotan Emilialle onnea kampanjointiin, kommentoi ISYYn edustajiston puheenjohtaja Ville-Pekka Timonen.
SYL edustaa valtakunnallisella tasolla Suomen yliopisto-opiskelijoita ja ajaa heidän etujaan. SYLin hallitus vuodelle 2026 valitaan liittokokouksessa 14.-15.11.2025. ISYYtä edustaa liittokokouksessa oma delegaatio.
Emilia Enroth, Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta, hallituksen puheenjohtaja, emilia.enroth(at)isyy.fi, p. 0400 54 7077
Hannele Mirola, vs. pääsihteeri, Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta, toimisto.joensuu(at)isyy.fi, p. 044 576 8449
Ville-Pekka Timonen, edustajiston puheenjohtaja, Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta, epj(at)isyy.fi, p. 044 576 8410