Ajankohtaista

27.01.2023

Hae rahoitusta järjestösi tai kerhosi kotikansainvälisyyden kehittämiseen vuodelle 2023!

ISYY avaa jälleen järjestöjen ja kerhojen kansainvälisen toiminnan kehityshankeavustuksen. Avustus on tarkoitettu vuonna 2023 toteutettaviin, kotikansainvälistymistä edistäviin tapahtumiin ja projekteihin. Esimerkkeinä hankkeista voisi olla mm. uudenlaiset tavat, jolla saa kansainvälisiä opiskelijoita paremmin mukaan ainejärjestön toimintaan, kielikylpy tai kansainvälisten ja kotimaisten opiskelijoiden ryhmäyttäminen keskenään. Saa olla luova! Avustusta myönnettäessä suositaan pitkäjänteisesti toimintaa kehittäviä hankkeita.

Kansainvälisyyden ja/tai kotikansainvälisyyden edistämisen lisäksi hankkeen tulee täyttää vähintään 3 kpl alla mainituista asioista:

  • idean toistettavuus ja kopioitavuus muille järjestöille/kerhoille
  • pitkäjänteisyys
  • innovatiivisuus ja luovuus
  • ympäristöystävällisyys
  • sekä tutkinto-opiskelijoiden että vaihdossa olevien opiskelijoiden huomioiminen 
  • poikkitieteellisyys ja järjestöjen välinen yhteistyö.

Kaksi parasta hakemusta saa 400 € avustuksen. Mikäli tarpeeksi korkeatasoisia hakemuksia ei tule, ISYY pidättää oikeuden olla jakamatta kaikkia avustuksia. 

Kansainvälisen toiminnan kehityshankkeen avustuksen saaneet tahot velvoitetaan palauttamaan raportti hankkeesta ISYYlle, jossa arvioidaan mm. hankkeen onnistumista ja saavutuksia. Raportti tulee palauttaa joulukuun alkuun mennessä. ISYY antaa valmiin pohjan ja ohjeet raportin laatimista varten. Hankesuunnitelmat ja raportit julkaistaan ISYYn nettisivuilla, jossa ne ovat muiden järjestöjen hyödynnettävissä oman toiminnan kehitysmalleina. 

Avustukset maksetaan maaliskuun alussa. Mikäli vuoden lopussa avustukseen tarkoitettu summa ei ole käytetty kokonaan, tulee loput avustuksesta tilittää takaisin ISYYlle. Avustuksen saajan tulee toimittaa ISYYlle raportoinnin yhteydessä kuitit hankinnoista, tilavuokrista, aktiviteeteista yms.

Avustuksen hakuaika on 1.2.-1.3.2023. Hakemukset tulee jättää sähköisesti hankeavustushakulomakkeella (linkki alla). Lomake sulkeutuu ke 1.3. klo 23.59. Hankkeiden avustushakemukset käsitellään to 2.3. alkaen.

Hakemukseen tulee liittää hankesuunnitelma, joka sisältää hankkeen talousarvion. Liitteet toimitetaan sähköpostitse kampuskohtaisiin osoitteisiin kv.kuopio(at)isyy.fi (KUOPIO) TAI kv.joensuu(at])syy.fi (JOENSUU). Sähköposti tulee otsikoida “Kv-hankkeen liitteet *järjestö* (esim. Kv-hankkeen liitteet Socius) ja liitetiedostot “KVhanke_liitteet_*järjestö*” (Esim. KVhanke_liitteet_Socius). Liitteet tulee toimittaa hakuajan sisällä, eikä myöhästyneitä hakemuksia käsitellä.

HUOM! ISYYn yleis- ja hankeavustushaku on erikseen. Avustamme tällä haulla ainoastaan kansainvälisen toiminnan hankkeita.

Hakulomake: Docs.google.com, avautuu uuteen välilehteen: Kansainvälisen toiminnan kehityshankkeen hakulomake

Lisätietoja:

Elina Pitkänen, kansainvälisten asioiden ja hallinnon koordinaattori, Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta (ISYY), kv.kuopio(at)isyy.fi, puh. 044 576 8413

Salla Haapavaara, kansainvälisten asioiden koordinaattori, Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta (ISYY), kv.joensuu(at)isyy.fi, puh. 044 576 8456