Ajankohtaista

28.10.2022

ISYYn delegaatio Suomen ylioppilaskuntien liiton liittokokoukseen on vahvistettu

Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan (ISYY) edustajisto on valinnut delegaation edustamaan ISYYtä Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) liittokokoukseen, joka järjestetään Espoon Korpilammella 18.11.2022 – 19.11.2022. Liittokokouksessa käsitellään mm. SYL:n toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2023 sekä valitaan liitolle hallitus tulevalle vuodelle. ISYYn ehdokas SYL:n hallitukseen on Pauliina Ryökäs.

Delegaation muodostaminen

Suomen ylioppilaskuntien liitto on opiskelijajärjestö, joka edustaa noin 130 000 opiskelijaa Suomessa. SYL:n jäseniä ovat Suomen kaikkien yliopistojen ylioppilaskunnat. SYL:n asioista päättää vuotuinen liittokokous, joissa kaikki ylioppilaskunnat ovat edustettuina tietyn suuruisella delegaatiolla siten, että kullakin ylioppilaskunnalla on jäsenmääränsä mukaisesti yksi varsinainen delegaatti jokaista alkavaa tuhatta jäsentä kohti. ISYYllä on jäseniä noin 13 500, eli ISYYn delegaation suuruus on 14. Delegaatioon lähtee myös 6 varadelegaattia.

ISYYn edustajisto on päättänyt muodostaa delegaation edustajistokauden aikana 2022 - 2023 siten, että kukin edustajistoryhmä saa nimittää delegaatioon henkilöitä edustajiston paikkajaon mukaan suhteutettuna siten, että mahdolliset epätasaisuudet tasataan seuraavan vuoden delegaatiojaossa. Toisin sanoen, mitä enemmän edustajistoryhmällä on paikkoja ISYYn edustajistossa, sitä enemmän paikkoja on myös delegaatiossa, kuitenkin niin että kaikki ryhmät ovat edustettuina delegaation varsinaisissa jäsenissä vähintään toisena vuotena. Tänä vuonna edustajistoryhmät saivat esittää henkilöitä edustajistoon seuraavasti: 

  • DeeKu: 2 varsinaista, 1 vara
  • Vihreä lista: 2 varsinaista, 1 vara
  • Kylterit: 2 varsinaista
  • FaBio: 2 varsinaista
  • Savilahden sivistyneet: 2 varsinaista
  • Itä-Suomen Vihreä Vasemmisto: 1 varsinainen
  • Keskeiset: 1 varsinainen, 1 vara
  • Opiskelevat kokoomuslaiset: 1 varsinainen, 1 vara
  • ISYY:n demariopiskelijat: 1 varsinainen

Kahden viimeisen varaedustajan paikat täytetään ISYYn SYL-ehdokkaalla ja ehdokkaan tukihenkilöllä. Lisäksi ISYYn henkilökunnasta nimitetään tarkkailija mukaan liittokokoukseen.

ISYYn liittokokousdelegaatio 2022

ISYYn liittokokousdelegaatioon kuuluu 14 varsinaista ja 6 varadelegaattia. Delegaation puheenjohtajina toimivat ISYYn hallituksen puheenjohtaja Sami Tanskanen sekä ISYYn edustajiston 2. varapuheenjohtaja Roosa Ikimeri. Mikäli sinulla herää kysymyksiä liittokokoukseen tai delegaation toimintaan liittyen, voit olla yhteydessä delegaation puheenjohtajiin.

Varsinaiset edustajat:

  • Arttu Leppäkynnäs
  • Teemu Zacheus
  • Wilma Poutanen
  • Sami Tanskanen
  • Eetu Hyvönen
  • Saara Myllynen
  • Jimi Virkkala
  • Emilia Honkanen
  • Mirka Nieminen
  • Kaisa Rautiainen
  • Ville-Pekka Timonen
  • Teemu Toivonen
  • Laura Kangasoja
  • Roosa Ikimeri

Varaedustajat (järjestyksessään):

  1. Matti Karhunen
  2. Miska Tanskanen
  3. Pavel Kipriianov
  4. Otto Tarvainen
  5. Maija Kuivalainen
  6. Pauliina Ryökäs

Lue lisää

ISYY.fi, avautuu uuteen välilehteen: ISYY esittää Pauliina Ryökästä Suomen ylioppilaskuntien liiton hallitukseen vuodelle 2023
Wordpress.fi, avautuu uuteen välilehteen: Pauliina Ryökäs -ehdokassivut
Syl.fi, avautuu uuteen välilehteen: Suomen ylioppilaskuntien liiton -verkkosivut
Syl.fi, avautuu uuteen välilehteen: Liittokokouksen työjärjestys

Lisätietoja

Sami Tanskanen, Delegaation puheenjohtaja, Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta, puheenjohtaja@isyy.fi, p. 044 576 8400

Roosa Ikimeri, Delegaation puheenjohtaja, Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta, evpj2(at)isyy.fi