30.09.2024 - 06.10.2024 |Kaikki
Hyvinvointiviikko järjestetään 30.9.–6.10.2024 jo 11. kertaa Itä-Suomen yliopistossa. Hyvinvointiviikon tarkoituksena on tarjota UEF:n opiskelijoille sekä henkilökunnalle hyvinvointia edistävää ohjelmaa koko viikon ajan.
Jatkuvasti hektistyvä arki sekä lisääntyvä ruudun tuijottelu opintojen, töiden ja vapaa-ajan parissa tekee keskittymisestä aina vaan hankalampaa. Useimmille ennestään tutun ADHD:n ohella onkin alettu puhua ADT:sta (Attention Deficit Trait), eli käyttäytymismallista joka muistuttaa tarkkaavaisuushäiriötä mutta ei kuitenkaan täytä sen diagnostisia kriteerejä. ADT:lle on tyypillistä itse itsensä keskeyttäminen - kun pitäisi keskittyä esimerkiksi tenttikirjan lukemiseen, alkaakin aivoissa risteillä monia kilpailevia ajatuksia ja tenttikirjaan on hankala keskittyä.
Tällaiselle käytösmallille altistavat useat tekijät, joihin lukeutuvat muun muassa kiire, multi-tasking, jatkuvat keskeytykset, epävarmuus sekä liian vähäinen palautuminen. Kaiken tämän seurauksena “Aivot kuormittuvat ja loputtomat tehtävälistat aiheuttavat riittämättömyyden tunteita ja huolta. Kaikki tämä on omiaan aiheuttamaan kroonista stressiä. Kroonisen stressin tiedetään aiheuttavan oppimisen, muistamisen ja keskittymisen ongelmia.” (Lähde: YTHS)
Kaikkia keskittymisen haasteita ei kuitenkaan voida pistää vain hektisen arjen ja ADT:n syyksi. Mikäli toimintakyky on merkittävästi alentunut ja henkilöllä on ollut aktiivisuuden ja tarkkaavuuden säätelyn kanssa haasteita jo lapsuudesta saakka, kannattaa olla yhteydessä terveydenhuollon ammattilaisiin tilanteen tarkastelemiseksi.
Hyvinvointiviikon aikana järjestetään erilaisia aktiviteetteja, joiden tarkoitus on tarjota työkaluja oman hyvinvoinnin lisäämiseksi ja keskittymiskyvyn tukemiseksi. Myös ISYYn Instagramissa jaetaan koko viikon ajan erilaisia vinkkejä hyvinvointiin liittyen.
Katso alempaa teemaviikon ohjelman aikataulut. Ohjelmaa on molempien kampuksien lisäksi verkossa. Huomaathan että osaan viikon aktiviteeteista on ennakkoilmoittautuminen sekä pääsymaksu. Löydät tästä tiedon aktiviteetin kohdalta.
SYKETTÄ Joensuun liikuntaneuvoja Rosa Koistinen vetää UEFilaisille taukojumppaa Zoomin välityksellä. Tule linjoille vetreyttämään mieltä ja kehoa luentojen välissä!
Linkki Zoomiin, avautuu uuteen välilehteen: Taukojumppaa // Exercise Break (Meeting ID: 617 1525 0537, Passcode: break)
Kennelliiton Kaverikoirat saapuvat kampuksille Joensuussa Alkukiville ja Kuopiossa Lukeman/Studentian edustalle klo 12–14 väliseksi ajaksi. Lääkäri Ari Kinnunen ja klinikkaeläinhoitaja Pia Nikkari ovat todenneet koiralla olevan luontainen kyky saada ihminen voimaan hyvin, sillä koiran läsnäolo ja silittäminen alentavat verenpainetta ja hidastavat sykettä. Lisäksi koiralla saattaa olla rauhoittava ja keskittymiskykyä tukeva vaikutus, ja Ylen artikkelin mukaan lemmikkieläimet vähentävät stressiä ja rentouttavat. Tule siis pitämään hyvinvointiasi tukeva tauko koiria rapsutellen ja kahvia juoden!
SYKETTÄ Joensuun liikuntaneuvoja Rosa Koistinen vetää UEFilaisille taukojumppaa Zoomin välityksellä. Tule linjoille vetreyttämään mieltä ja kehoa luentojen välissä!
Linkki Zoomiin, avautuu uuteen välilehteen: Taukojumppaa // Exercise Break (Meeting ID: 686 7952 3164, Passcode: break)
Kaverikahvila tarjoaa matalan kynnyksen hengailua ja mahdollisuuden tavata toisia opiskelijoita kahvin sekä välipalan merkeissä. Kahvilaan saa tulla yksin tai kaverin kanssa. Kahvila kokoontuu klo 15–17 Kuopiossa Lukemalla ja klo 16–18 Joensuussa Agoran kahvilassa. Voit saapua hetkeksi tai koko ajaksi. Ohjelmassa 1.10. on unelmakarttatyöpaja. Ei vaadi etukäteen ilmoittautumista.
SYKETTÄ-palvelut järjestää perinteisen liikuntailtapäivän. Liikuntailtapäivässä on normaalin SYKETTÄ-liikunnan lisäksi tarjolla runsaasti liikunta-aktiviteetteja ja erikoistarjouksia liikuntapaikoissa opiskelijoille ja henkilökunnalle. Kampuskohtaiset ohjelmat julkaistaan SYKETTÄ-palveluiden verkkosivuilla.
Sykettä.fi, avautuu uuteen välilehteen: Liikuntailtapäivä Joensuu
Sykettä.fi, avautuu uuteen välilehteen: Liikuntailtapäivä Kuopio
Tukipilarin YhdistysApproilla pääset tutustumaan paikallisiin hyvinvointiyhdistyksiin. Yhdistyksien rasteilla on luvassa paljon erilaisia hauskoja aktiviteetteja sekä palkintoja! Lisätietoa tapahtumasta löydät alla olevasta linkistä.
Tukipilari.fi, avautuu uuteen välilehteen: YhdistysApprot 2024
Isyy.fi, avautuu uuteen välilehteen: Liikuntailtapäivä Joensuu
Kide.app, avautuu uuteen välilehteen: Liikuntailtapäivä Joensuu
Sober Bingo & Disco kokoaa korkeakouluopiskelijat Kuopiossa Liikuntailtapäivän jatkobileisiin Apteekkariin bingoilemaan ja rentoutumaan kiireisimpien fuksiviikkojen jälkeen. Ilta alkaa klo 18 herkkubingolla, jonka jälkeen päästään tamppaamaan tanssilattiaa ja laulamaan karaokea keskiyöhön asti.
Liput myydään Kide.appin kautta ja niitä on kahdenlaisia: Bingo ja Disco 5 € ja pelkkä Disco 3 €. Molemmat lipputyypit sisältävät tapahtuman upean Sober Disco vol. 3 -haalarimerkin! Huomaathan etteivät hinnat sisällä Kide.appin palvelumaksua tai narikkamaksuja.
Isyy.fi, avautuu uuteen välilehteen: Sober Bingo & Disco Kuopio
Kide.app, avautuu uuteen välilehteen: Sober Bingo & Disco Kuopio
The Study psychologist Katri Ruth from Student and Learning Services holds a polar night online lecture called "Kaamos survival" in English on Thu 3rd of October at 8.30-9.30 am. The effects of polar night time on the body and mind are discussed, and ways to cope with polar night are reviewed. You may think is it possible to enjoy the darkest time of the year in Finland? The answer is yes, but how? Attend the lecture to find out.
Linkki Zoomiin, avautuu uuteen välilehteen: Kaamosinfo // Polar Night “Kaamos survival” (Meeting ID: 620 6144 8765, Passcode: kaamos)
Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö YTHS:n Paula Huuskonen ja Riikka Nissinen esittelevät YTHS:n palveluita kandi- ja maisterivaiheen tutkinto-opiskelijoille. Info pidetään englanniksi ja se on suunnattu erityisesti kv-opiskelijoille.
Linkki Zoomiin, avautuu uuteen välilehteen: FSHS-info for international degree students (Meeting ID: 693 9542 5143, Passcode: FSHS)
SYKETTÄ Joensuun liikuntaneuvoja Rosa Koistinen vetää UEFilaisille taukojumppaa Zoomin välityksellä. Tule linjoille vetreyttämään mieltä ja kehoa luentojen välissä!
Linkki Zoomiin, avautuu uuteen välilehteen: Taukojumppaa // Exercise Break (Meeting ID: 699 1047 3525, Passcode: break)
Päivitys 25.9.: Joensuusta lähtevä bussi on loppuunmyyty. Kuopiosta lähtevässä bussissa on vielä tilaa.
Päivitys 1.10.: Kuopion bussin ilmoittautumisaikaa on pidennetty torstaihin 3.10. klo 12:00 saakka!
Tiilikkajärven kansallispuisto on monipuolinen, erämainen retkeilykohde. Päiväretken aikana kävellään Uiton kierto (7 km), jonka kulkuaika on yli 3 tuntia. Reitin puolivälissä voi pitää tauon Uitontuvan tulentekopaikalla tai Venäjänhiekan uimarannalla. Tiilikkajärvellä on mahdollista liikkua itsenäisesti tai ISYYn porukassa. Lähtö tapahtuu kampuksilta perjantaiaamuna ja paluumatka Tiilikkajärveltä alkaa kello 15.30. Suosittelemme syömään ravitsevan aamupalan sekä ottamaan riittävästi evästä mukaan, ettei nälkä yllätä kesken päivän. Lisäksi suosittelemme sään mukaista varustusta.
Ilmoittautuminen mukaan retkelle on käynnissä Kide.appissa 16.9.–30.9. välisen ajan tai niin kauan kuin paikkoja riittää. Retken hinta on 7 € ja se sisältää bussikuljetukset kampukselta Tiilikkajärvelle ja takaisin. Huomioithan että ilmoittautuminen on sitova. Retki toteutuu ainoastaan, mikäli osallistujia on tarpeeksi. Lisätietoa tapahtuman kulusta ja aikatauluista (sekä mahdollisesta peruuntumisesta) lähetetään ilmoittautuneiden sähköpostiin viimeistään 1.10.
Kide.app, avautuu uuteen välilehteen: Päiväretki Tiilikkajärvelle (Joensuu) // Day trip to Tiilikkajärvi (Joensuu)
Kide.app, avautuu uuteen välilehteen: Päiväretki Tiilikkajärvelle (Kuopio) // Day trip to Tiilikkajärvi (Kuopio)
Alli Mattilan ohjaama Tutustu TRE-menetelmään -kurssi klo 11–14 Studentian Kappelissa. TRE® (Tension, Stress and Trauma Releasing Exercises) on yksinkertainen itsehoitomenetelmä, jossa muutaman lämmittävän liikkeen avulla houkutellaan elimistössä esiin jännitystä vapauttava hermostoperäinen tärinämekanismi. Menetelmä sopii hyvin omatoimisen kehonhuollon ja rentoutumisen välineeksi sekä tukemaan palautumista kuormituksesta.
Ilmoittautuminen 27.9. klo 12.00 mennessä SYKETTÄ Kuopion Liikuntakalenterin kautta, ilmoittaudu alla olevasta linkistä. Kurssin hinta 11 €.
Sykettä.fi, avautuu uuteen välilehteen: Tutustu TRE-menetelmään -kurssi
Joensuussa Auran ja Futuran ravintoloissa, Kuopiossa Snellmanian ja Canthian ravintoloissa:
Joensuun Kampus Bistrossa ja Kuopion Cafe Snellarissa
Kaikissa Compass Groupin kampusravintoloissa:
Saat tarjoushinnan kun sanot kassalla sanan “hyvinvointiviikko”. Tarjousta ei voi lunastaa itsepalvelukassalta.
Hyvinvointiviikon yhteistyössä mukana: UEF, SYKETTÄ Joensuu, SYKETTÄ Kuopio, YTHS, Compass Group ja Tukipilari.
Eveliina Scharin, yhteisöllisyyskoordinaattori, Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta (ISYY), yk(at)isyy.fi, p. 044 491 6529
Sivua päivitetty 25.9.: Ohjelmaan lisätty SYKETTÄ Joensuun ohjaamat taukojumpat.
Sivua päivitetty 28.9.: Joensuun Kaverikahvilan sijainti muuttuu 1.10. alkaen.