Ajankohtaista

ISYYn uutiskirje: Wiikko-Ärsyke Joensuu viikko 12/2024

ti maalisk. 19 12:43:37 2024

Vko 12 / 19.-25.3.2024
 
 

 

Wiikko-Ärsyke Joensuu 12/2024

Vko 12 / 19.-25.3.2024
Luetko viestin mieluummin selaimella,
klikkaa tästä.

 
 

 
 

Mukavaa tiistaita, 

Tiistai tarkoittaa uutiskirjeiden lisäksi tänään myös kaverikahviloita! Tänään kaverikahvilassa on teemana pääsiäinen. Nähdään takkatilassa AU110 kello 16-18!

Tämän viikon uutiskirjeestä kuulet muun muassa vuosijuhlilla myönnetyistä huomionosoituksista, ISYYn järjestöpäivistä ja muistutamme myös tällä viikolla päättyvästä KV-tiimihausta. 

Lukuiloa!

Psst. Tiedotamme torstaina kanavissamme Savo-Karjala Excursion lipunmyynnistä! Stay tuned!

 

 
 
     
 

 
 

 

Vuosijuhlilla palkittiin ylioppilaskuntatoimijoita

ISYYn 14. vuosijuhlat pidettiin Joensuussa viime perjantaina 15. maaliskuuta 2024. Vuosijuhlissa on tapana myöntää ISYYn merkkiohjesäännön mukaisia huomionosoituksia ansioituneille toimijoille. 

Tänä vuonna myönnettiin yhteensä kolme kunniamerkkiä, kolme kultaista ansiomerkkiä, kolme hopeista ansiomerkkiä sekä kuusi kuntamerkkiä. Lisäksi ylioppilaskunnan kunniakirjoja myönnettiin tänä vuonna 14 kappaletta.

  Lue lisää  
 
 
     
 
 

Järjestöpäivät kampuksilla 16.-17. huhtikuuta

ISYY järjestää kevään 2024 järjestöpäivät tiistaina ja keskiviikkona 16.-17.4.2024 Joensuun kampuksella ja keskiviikkona 17.4.2024 Kuopion kampuksella. Tapahtuma järjestetään Kuopiossa Snellmanian aulassa kello 10-14.

Järjestöpäivillä ainejärjestöt, kerhot, kampusjärjestöt sekä muut järjestöt pääsevät esittelemään toimintaansa ja verkostoitumaan. Perinteisesti järjestöpäivillä on ollut myös mm. haalarimerkkimyyntiä! Järjestöpäivät on kaikille avoin ilmainen tapahtuma.

 

 
 
 

Tule ottamaan selvää, mitä kaikkea ISYY ja sille läheiset järjestöt tarjoavat tekemiseksi! Oletko tulossa esittelemään järjestön tai kerhon toimintaa? Klikkaa alla olevaa linkkiä ja ilmoittaudu mukaan.

 

Lue lisää

 

 
 
     
 
 

 

Haku ISYYn KV-tiimiin päättyy sunnuntaina

Haluaisitko edistää yhdenvertaisempaa ja kansainvälisempää opiskelijayhteisöä? Haluaisitko osallistua kansainvälisten opiskelijoiden tulevaisuuden työelämämahdollisuuksien tukemiseen sekä kehittää paikallisten opiskelijoiden kotikansainvälistymistä? Haluaisitko tuoda esille kansainvälistä näkökulmaa ISYYn hallitukselle?

Haku ISYYn kansainväliseen tiimiin päättyy tämän viikon sunnuntaina 24. maaliskuuta! Klikkaa alla olevaa linkkia ja lue, mitä tiimillä olisi tarjottavaa sinulle! 

  Lue lisää  
 
 
     
 
 

Opiskelijan etu -etäkahvit

ISYYn Opiskelijan etu -etäkahvit järjestetään torstaina 21.3. klo 15.15 alkaen nimensä mukaisesti etäyhteyksin ja mukaan ovat tervetulleita opiskelijat molemmilta kampuksilta!

Keitä iltapäiväkahvit ja tule vaihtamaan ajankohtaisia kuulumisia liittyen opiskelijoiden etuihin, edunvalvontaan tai muihin pohdituttaviin teemoihin yhdessä ISYYn hallituksen kanssa. Tapahtuma on avoin kaikille ISYYn jäsenille matalalla kynnyksellä.

Kevään ensimmäisen Opiskelijan etu -kahvien teemana ovat kuulumisten vaihto, opintorahan uudistus sekä tulevien kahvittelujen suunnittelu yhdessä! 

  Lue lisää  
 

 
 
     
 
 

 

Kaverikahvilat tänään klo 16!

Kaverikahvilat kokoontuvat tänään molemmilla kampuksilla ennen pääsiäislomalle jäämistä! Kahvila kokoontuu tiistaisin klo 15-17 Kuopiossa Lukemalla ja klo 16-18 Joensuussa Auroran AU110-takkahuoneessa. 

Tulevien Kaverikahviloiden teemat:

  • 19.3. Pääsiäisteemainen iltapäivä 
  • 9.4. Musiikkiteema
  • 16.4. Lautapelejä ja holitonta beerpongia 

Kaverikahvila tarjoaa luentojen jälkeen matalan kynnyksen hengailua ja mahdollisuuden tavata toisia opiskelijoita kahvin sekä välipalan merkeissä.

 
 
 

Kaverikahvilaan ovat tervetulleita kaikki Itä-Suomen yliopiston opiskelijat. Kahvilaan saa tulla yksin tai kaverin kanssa. Lisäksi Kaverikahviloissa on vaihtuvaa rentoa ohjelmaa. Ohjelmaan osallistuminen on vapaaehtoista ja voit saapua hetkeksi tai koko ajaksi. Osallistuminen on maksutonta, eikä vaadi etukäteen ilmoittautumista.

  Lue lisää  
 
 
     
 

 
 

Kehitämme palveluitamme: Vastaa ja vaikuta! 

SYKETTÄ Joensuun kotisivut ja sovellus päivitetään!

Vastaa ja vaikuta! Kehitämme kotisivuja ja mobiilisovellusta - vaikuta suunnitteluun vastaamalla kyselyyn. Kysely on suunnattu kaikille SYKETTÄ -liikuntapalveluja käyttäville opiskelijoille ja henkilökunnalle. Tavoitteena on asiakaskokemuksien kerääminen ja palvelun kokonaislaatuinen parantaminen.

Kyselyyn vastanneiden kesken arvotaan 2 kpl lukuvuoden 2024-2025 SYKETTÄ-tarraa (69 € /lukuvuosi (sis. alv. 10%). Kyselyyn vastaaminen ei edellytä arvontaan osallistumista. Kyselyn tuloksia käytetään SYKETTÄ-palveluiden kehittämiseen, mitä koordinoi Design Center Savonia. 

  vastaa kyselyyn  
 
 
     
 

 
 

UEF: Kutsu työpajaan - oppimisanalytiikkaa opiskelijoille

Hei Opiskelija, haluaisimme kuulla kokemuksistasi Moodlessa!

Kutsumme sinut osallistumaan työpajaan, jossa kartoitamme opiskelijoiden haasteita ja tarpeita UEF eLearn Moodle-oppimisympäristöön liittyen.  Etsimme 5–10 vapaaehtoista opiskelijaa osallistumaan noin 2,5 tunnin mittaiseen Teams-työpajaan, jossa avaamme oppimisanalytiikan käsitettä ja keskustelemme digitaalisiin oppimisympäristöihin, ja etenkin UEF eLearniin liittyvistä haasteista, tarpeista ja toiveista opiskelijan näkökulmasta.

Kartoituksen taustalla on Itä-Suomen yliopiston aloittama selvitystyö oppimisanalytiikan ratkaisuista ja siitä, olisiko näillä ratkaisuilla ja työkaluilla mahdollista helpottaa opiskelijoiden kohtaamia oppimisen haasteita. Lue tarkempi kuvaus työpajasta täältä: Lisätietoa oppimisanalytiikasta ja työpajasta

Kiinnostuitko? Äänestä sinulle sopivaa ajankohtaa ja ilmoittaudu 26.3. mennessä mukaan klikkaamalla alla olevaa linkkiä. Teams-kutsu lähetetään osallistujille sähköpostilla, kun sopiva ajankohta on selvinnyt. Osallistujat saavat kiitokseksi lounaslipukkeen, jonka voi käyttää Compass Groupin opiskelijaravintoloissa.

Lisätietoja voi kysyä yliopiston IT-asiantuntija Anna Raappanalta sekä suunnittelija Hanna Koistiselta (etunimi.sukunimi@uef.fi). 

  ilmoittaudu  
 
 
     
 
 

Apurahakuulutus: Ida Kokkosen ja Walter William Hill’in rahaston apuraha 

Apuraha on suuruudeltaan 300 euroa kuukaudessa ja se myönnetään lukuvuoden ajalle (1.9.-31.5., yhteensä 9 kk). Apurahoja jaetaan lukuvuodelle 2024-2025 yhteensä 25 opiskelijalle ensimmäisen ylemmän korkeakoulututkinnon tai sellaisen alemman tutkinnon suorittamiseen, jonka suorittaneella ei ole oikeutta suorittaa ylempää korkeakoulututkintoa. Apuraha on tarkoitettu mahdollistamaan kokopäiväinen opiskelu, jotta apurahan saajan ei tarvitsisi käydä ansiotyössä apurahakauden aikana. Lahjoittajan tahdon mukaisesti apurahan saaneen opiskelijan toivotaan valmistumisen jälkeen muistavan rahastoa lahjoituksen muodossa, jotta rahaston jatko tulevaisuudessakin on turvattu.

  Lue lisää  
 
 
     
 
 

Oletko kuullut YTHS:n vertaistuellisista ryhmistä?

Suomenkielisiä ryhmiä starttaa läpi kevätlukukauden. YTHS tarjoaa useissa palvelupisteissä ja verkossa erilaisia terveyteen ja hyvinvointiin liittyviä ryhmiä, joista voi saada vertaistukea ja eväitä terveyden ja elämänhallinnan tueksi. YTHS:n ryhmätarjontaan kuuluvat muun muassa Jännittäjäryhmät, StressLess-valmennukset sekä Helli purentaasi -etäryhmät. Uusia ryhmiä alkaa läpi kevään. Käy YTHS:n verkkosivulta ryhmätarjontaan!

  Lue lisää  
 
 
     
 

 
 

Joensuun liikuntakerho: Säbäliigan finaalit 22.3.

Säbäliigan finaalitapahtuma pelataan jälleen Joensuu Areenassa perjantaina 22.3.2024! Tule mukaan seuraamaan, kannustamaan ja juhlimaan molempien sarjojen huipennusta klo 12 alkaen. Finaalitapahtuman joukkueet selviävät viikon 12 aikana pelattavien pudotuspelien tuloksena. Ajantasaiset tulokset ja maistiaisia pudotuspeleistä löydät helposti Instagramista @sabaliiga

Finaalitapahtuman aikataulu:

  • klo 12:00-13:15 divarin pronssiottelu
  • klo 13:15-14:30 liigan pronssiottelu
  • klo 14:30-15:45 divarin finaali
  • klo 15:45-17:00 liigan finaali

Paikkana Joensuu Areenan salibandykenttä 4

  Lue lisää  
 

 
 
     
 
 

 

RajaSpeksin kevään näytökset

RajaSpeksi juhlistaa kymmenvuotista taivaltaan vaihtamalla arjen realiteetit taikajuomiin ja kultakirjailtuihin loitsuriimuihin. 

 
 
 

Matavaan arkeensa kyllästynyt kuriiri Saar löytää sattumalta kauan kadoksissa olleen setänsä Opuksen mystisen kirjan. Kirjan tekstit johdattavat Saarin ja hänen ystävänsä Keri-menninkäisen tarunhohtoiseen seikkailuun läpi aarniometsän, maagien hämyisten kammioiden ja itse kuninkaallisen hovinkin. Jokainen haluaa osansa kirjasta, mutta kuka ratkaisee sen salaisuudet? Kiirehdi lippukaupoille!

  Lue lisää  
 
 
     
 
 

AEGEE Joensuu Think Drink - Commercialised feminism

Kuukausittainen tapahtumamme on palannut! Joka kuukauden viimeinen maanantai tapaamme Bar Playssa ja keskustelemme merkityksellisistä tai satunnaisista aiheista. 

Tule mukaan maaliskuun Think Drinkiin keskustelemaan feminismin kaupallistamisesta ja käsittelemään kysymyksiä, kuten: Onko feminismistä tullut myyntiväline? Kuinka feministinen Barbie-elokuva oikeastaan on? Onko konsumerismia ja feminismiä mahdollista elää rinnakkain?

 

 
 
 

AEGEE:n jäsenyyttä ei tarvita, eikä ilmoittautumista!  

Huomaa, että pyrimme luomaan avoimen ja kunnioittavan tilan keskustelulle, kaikkien osallistujien on noudatettava periaatteitamme turvallisemmasta tilasta koko tapahtuman ajan.

  • Barplay (Kauppakatu 23, Joensuu)
  •  maanantai 25.03 klo. 20.00

Huom: puhutaan englantia AEGEE:n tapahtumissa - vaikka puhusit vaan vähän enkkua, tervetuloa vaan mukaan!

Ota yhteyttä ja löydä lisää tietoa:

  • Instagram: @aegee_joensuu
  • Facebook: AEGEE Joensuu
  • Sähköposti: aegee-joensuu@aegee.eu
 
 
     
 
 

 

UEF: Kestävyyspäivät Joensuussa 19.-21.3.

Ensimmäistä kertaa järjestettävät Kestävyyspäivät sekä Kuopion että Joensuun kampuksella
tarjoavat mahdollisuuden tutustua UEF:n eri oppiaineiden ja tieteenalojen
kestävyysosaamiseen.

Kestävyyspäivät järjestetään Kuopiossa 12.-14.3.2024 ja Joensuussa 19.-21.3.2024.
Tapahtuman ohjelmaan voi tutustua alla olevan sivun kautta.

  Lue lisää  
 
 
     
 
 

AEGEE-Joensuu x UEF Kestävyyspäivät – osallistu työpajoihimme!

Oletko huolissasi ilmastonmuutoksesta? Haluaisitko olla mukana toimimassa ilmaston hyväksi, mutta et tiedä mistä aloittaa? Onko vaikuttamisen maailma sinulle vielä mysteeri?

AEGEE-Joensuu järjestää kaksi ilmastotyöpajaa osana Itä-Suomen yliopiston Kestävyyspäiviä ja EU:n Teens4Green projektia.

1. Nuorten ilmastovaikuttamis-työpaja (EN)

Työpajan tavoitteena on varustaa sinut tarvittavilla tiedoilla ja taidoilla, jotta pääsisit mukaan ilmastovaikuttamiseen, aktivismiin ja päätöksentekoon sekä oman alueesi vihreään siirtymään. Työpajaan osallistujat saavat haalarimerkin! Tämä työpaja järjestetään englanniksi. 

Työpajaa on vetämässä Hanna Höijer, joka on 19-vuotias valtiotieteiden opiskelija sekä Suomen nuorten ilmastodelegaatti. Delegaattina hän edustaa sukupolvensa ääntä kansallisessa ja kansainvälisessä ilmastoon liittyvässä keskustelussa sekä päätöksenteossa, esimerkiksi YK:n ilmastokonferensseissa. Hänellä on kattavaa kokemusta järjestökentältä ja kestävyysteemojen parissa työskentelemisestä, muun muassa Nuorten Agenda2030 ja Suomen YK-nuoret -organisaatioiden hallituksissa toimimisen kautta

  • Mitä? Nuorten ilmastovaikuttamis-työpaja
  • Milloin? 14.30-16.00, ke 20.03
  • Missä? AG108

2. Toiminnasta toivoa -työpaja

Työpaja tarjoaa nuorille käytännöllisiä eväitä ympäristö- ja ilmastovaikuttamiseen sekä valottaa toiminnan kannalta tärkeitä psykologisia työkaluja. Työpajassa osallistujat pääsevät pohtimaan itselleen sopivia vaikuttamisen muotoja sekä tutustumaan yhteisöllisiin tapoihin toimia planeettamme hyväksi. Työpajaan osallistujat saavat haalarimerkin!

Työpajaa ohjaa psykologi ja ympäristövaikuttaja Juni Sinkkonen. Hän toimii ympäristötunteiden asiantuntijana Tunne ry:ssä.

  • Mitä? Toiminnasta toivoa -työpaja 
  • Milloin? klo 14.30–16.00, to 21.03
  • Missä? AU202
 
 
     
 
 

Korkeakoulujen jenkkifutis on täällä!

Joensuussa pelataan ensimmäistä kertaa ikinä amerikkalaisen jalkapallon korkeakoulusarjaa, kun Joensuu Hawks kohtaa A-Lohkon kärkijoukkueen Lappeenranta Wildmenin lauantaina 23.3 Hope-areenalla. Ottelutapahtumassa mukana myös useita muita urheiluseuroja pitämässä rasteja. Jatkot ovat Bepopissa johon sisäänpääsy puoleen hintaan ottelupäivälipulla. Otteluliput myynnissä kide-apissa. Lisätietoa ottelusta sekä joukkueesta löydät joukkueen instagram sivulta nimellä Joensuuhawks.

 

 
 
     
 

 
 

Tapahtumakalenteri

ti-to 19.-21.3. UEF:n Kestävyyspäivät Joensuussa
to 21.3. ISYYn Opiskelijan etu -etäkahvit
ti-ke 16.-17.4. klo 10-14 ISYYn Järjestöpäivät Joensuussa
ma 29.4. ISYYn Savo-Karjala Excursio
ti 30.4. Ylioppilaskunnan vappuperinteet

ISYYn kerhojen tapaamiset Haltialla

maanantaisin klo 15-20 MtG-kilta (15.1.-25.3. ja 8.4.-13.5.)
tiistaisin klo 18-20 Luomio! -sanataidekerho (16.1.-28.5.)
keskiviikkoisin klo 16-20 JOOJAKU (17.1.-24.4. ja 8.5.-22.5.)
torstaisin klo 15-20 Joensuu Board Gamers (11.1.-30.5.)
perjantaisin klo 16-20 Joensuu Chess Club (19.1.-22.3. ja 5.4.-31.5.)

 
 
     
 
 

Tietoa Wiikko-Ärsykkeestä

Joensuun kampuksen Wiikko-Ärsyke on Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan (ISYY) uutiskirje. Saat sen sähköpostiisi, koska olet Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan jäsen ja opiskelet Joensuun kampuksella tai olet liittynyt uutiskirjeen jakelulistalle itse.

Wiikko-Ärsykkeestä saat ajankohtaista tietoa ylioppilaskunnan, yliopiston ja muiden tärkeiden opiskelijan elämään liittyvien toimijoiden, kuten YTHS:n ja Kelan, asioista. Lisäksi löydät uutiskirjeestä tietoa mm. ainejärjestöjen, kerhojen ja kampuskaupunkien tapahtumista. Wiikko-Ärsyke ilmestyy lukuvuosien aikana lomia ja joitakin poikkeuksia lukuunottamatta aina tiistaisin.

Mikäli et halua uutiskirjettä enää sähköpostiisi, voit poistua sen postituslistalta uutiskirjeen alalaidasta löytyvän linkin ("Jos haluat peruuttaa tilauksen, klikkaa tästä") kautta avautuvalla lomakkeella. Löydät lisätietoa ISYYn uutiskirjeistä ja tietosuojasta verkkosivuiltamme.

 
 
     
 
 

Tiedotettavaa?

Jos sinulla on tiedotettavaa Wiikko-Ärsykkeen kautta, laita materiaali sähköpostilla viikkoa ennen Ärsykkeen ilmestymistä (edellisen viikon tiistai) osoitteeseen tiedotus@isyy.fi.

Huomaathan, että uutiskirjeeseen tuleva teksti ei voi olla pitkä, optimaalinen pituus välilyöntien kanssa on noin 500 merkkiä. Sopiva kuvakoko on 270 x 270 px.

 
 
     
 
 
 

   

Yliopistokatu 7, PL 111, 80100 Joensuu 
 Yliopistonranta 15, PL 1627, 70211 Kuopio

 

Tilaa uutiskirje tästä.

Osoitelähde: Itä-Suomen yliopiston opiskelijatietojärjestelmä

 

ISYYn tietosuoja

   
   
 
 
 
  Jos haluat peruuttaa tilauksen, klikkaa tästä.  
 
  Powered by Postiviidakko