Ajankohtaista

23.04.2024

Tiedote: Kuopion opiskelijavappua juhlitaan tänä vuonna aiempaa yhdenvertaisemmin ylioppilaskunnan uudistaessa perinteitään

Tiedote 23.4.2024
Vapaa julkaistavaksi: Heti

Kuopion korkeakouluopiskelijat juhlistavat vappua akateemisten perinteiden merkeissä. Ylioppilaskunnan vappuperinteet alkavat aatonaattona Savo-Karjala Excursion merkeissä ja vappuaattona Sivistykseen Vihkimyksen jälkeen kokoonnutaan torille seuraamaan Velj’miehen lakitusta ja Proffan Uittoa. Torilla nimitetään ensimmäistä kertaa myös vuoden Kunniankantajat.

Opiskelijavappua vietetään tänä vuonna näyttävästi eri puolilla Kuopiota. Juhlinta on alkanut jo hyvissä ajoin huhtikuun puolen välin tienoilla ja huipentuu 30.4. vappuaaton allastapahtumaan Kuopion torilla.

Vappuperinteitä on tänä vuonna uudistettu päivittämällä allastapahtumaan kuuluva opiskelija-aktiivien nimitys yhdenvertaisemmaksi. Aiemmat Velj’mies ja Siskotyttö -nimitykset korvataan tänä vuonna aktiivien yhteisellä nimityksellä, Kunniankantajat. Uudella nimityksellä voimme ottaa kaikki opiskelijat huomioon yksilöiden ominaisuuksista riippumatta. 

– Vappu on tunnetusti opiskelijaelämän parasta ja odotetuinta aikaa, eikä tämä vuosi ole poikkeus. Odotan tätä vappua erityisen innolla, sillä pääsemme juhlimaan perinteitämme uudistetulla opiskelija-aktiivien kunnianimityksellä. Uudistuksen myötä perinteemme tulee saavutettavaksi kaikille opiskelijoille, toteaa Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja Mirka Nieminen.

ISYYn vappuperinteet käynnistetään aatonaattona 29.4. Savo-Karjala Excursio -tapahtumalla. Vappuviikon maanantaina opiskelijat hyppäävät bussien kyytiin ja lähtevät seikkailemaan pitkin Savo-Karjalaa ja sen ravintoloita. Tapahtuman osallistujamäärä on kasvanut viime vuosina, ja tänäkin vuonna matkaan lähtee enemmän opiskelijoita kuin koskaan ennen.

Vappuaatto alkaa perinteisellä hammaslääketieteen opiskelijoiden ainejärjestön Dentina ry:n järjestämällä Hammas-patsaan pesulla Studentia-rakennuksen sisäpihalla ja päivä jatkuu kampuksella Kuopion yliopisto-opiskelijoiden salaperäisen Sivistykseen Vihkimyksen merkeissä. 

Sivistykseen Vihkimys oli tauolla vuosina 2020–2022 ja väliin jääneet vuodet näkyivät viime vuonna jopa tuplaantuneessa osallistujamäärässä. Myös tänä vuonna vappurituaalin odotetaan tavoittavan enemmän opiskelijoita, kuin aikana ennen pandemiaa. 

Ylioppilaskunnan perinteinen vappuaaton allastapahtuma alkaa Kuopion torilla kello 17:30. Tapahtumassa nimitetään ensimmäistä kertaa vuoden Kunniankantajat, jotka saavat kunnian lakittaa Velj’mies-patsaan, sekä uitetaan professori. 

Ylioppilaskunnan vappuaaton tapahtumat:

  • Klo 13 Hampaan pesu (järj. Dentina ry), Studentian piha (Yliopistonranta 15)
  • Klo 14 Sivistykseen Vihkimys, Snellmania (Yliopistonranta 1)
  • Klo 17.30–18.30 Vapun allastapahtuma Kuopion torilla
    • 17:30 Ainejärjestöt esittävät tervehdyksensä
    • 17:45 Velj’mies-patsaan pesu
    • 17:55 Kunniankantajien julistaminen
    • 18:05 Velj’mies-patsaan lakitus
    • 18:20 Ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtajan Mirka Niemisen puhe
    • 18:25 Professorin Uitto

Yleisö on lämpimästi tervetullut seuraamaan allasjuhlaa torille.

Lue lisää:

ISYY.fi, avautuu uuteen välilehteen: ISYYn Vappu Kuopiossa 2024 (8.4.2024)

ISYY.fi, avautuu uuteen välilehteen: ISYYn Savo-Karjala Excursio 2024 Kuopio

ISYY.fi, avautuu uuteen välilehteen: Kuopion opiskelijavappu 2024

Lisätietoja:

Mirka Nieminen, hallituksen puheenjohtaja, Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta, puh. 044 576 8400, puheenjohtaja(at)isyy.fi

Eveliina Scharin, yhteisöllisyyskoordinaattori, Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta, puh. 044 491 6529, yk(at)isyy.fi